Kuukausi: helmikuu 2018

Otteluennakko

Naisten Liiga 2018: HJK – FC Honka

Naisten Liigassa pelataan lauantaina kärkikamppailu kun sarjakakkonen Honka matkaa sarjakärki HJK:n vieraaksi naapurikaupunkiin. Joukkueet ovat kohdanneet liigassa jo kertaalleen. Avauskierroksella käydyssä ottelussa Honka oli parempi vieden pisteet lukemin 3-0.

HJK on avaustappion jälkeen edennyt voitosta voittoon. Viime kauden Suomen Cup mestari on napannut niukkoja maalin voittoja ja siirtynyt sarjataulukon kärkeen. Poikkeuksena maalin voittoihin on JyPK:stä napattu selvä 0-4 vierasvoitto. Joukkueen 12 tehtyä maalia ovat jakautuneet tasaisesti. Vilma Hakala on tehnyt maaleista kolme, Maiju Hirvonen, Essi Sainio ja Hanna Ruohomaa kukin kaksi kappaletta.

Honka pääsi TPS:ltä ja Pallokissoilta napattujen täysien pistepottien myötä takaisin voittoputkeen. Joukkue on sarjataulukossa kaksi pistettä lauantain vastustajaansa perässä, joten voitto toisi mahdollisuuden palata sarjataulukon kärkipaikalle. Honka on tällä kaudella ollut hyökkäyspäässä Naisten Liigan tehokkain joukkue. Espoolaiset ovat iskeneet toistaiseksi 22 osumaa. Näistä seitsemän on tehnyt maalipörssiä johtava Ella-Rosa Huusko. Loput 15 osumaa ovat jakautuneet tasaisesti muiden pelaajien välille. Kaikkiaan Hongasta on maalinteossa onnistunut jo peräti 12 pelaajaa.

Helsingin Jalkapalloklubiakin urallaan valmentanut Hongan maalivahtivalmentaja Eemeli Ihalainen odottaa lauantain kiihkeää paikailliskamppailua:

”Telia 5G ja HJK herättävät aina tunteita niin itsessäni kuin varmasti monella muullakin. Tulihan sitä itse tahkottua vuosia tuossa seurassa ja tuolle kentälle on tullut vuodatettua monet hikipisarat, ilon sekä surun kyyneleet. Oletus onkin,että tunteita ei tule ensi lauantainakaan puuttumaan ottelusta. Sarjan kärkijoukkueet, laadukkaat pelaajat , valmentajavelhot ja uskolliset kannattajajoukot kohtaavat, joten panokset on viritetty ja sytytyslanka on kuiva.”

”Meillä on hyvä ja hauska harjoitusviikko takana, joten olen luottavainen meidän joukkueeseen ja mikä tärkeintä, tiedän mihin meidän joukkue pystyy.Viime peleissä ollaan taas löydetty ne voittamiseen vaadittavat työkalut ja joukkueen nälkä on vain kasvanut pisteiden lisääntyessä.”

”Tule sinäkin todistamaan Telia 5G Areenalle,kun Honka lähtee Isolle Kirkolle toteuttamaan operaatiota ”Ryöstö kirkkaassa päivänvalossa”.”

Tälle kaudelle Hongan naisten edustusjoukkueeseen siirtynyt Inka Kaivola uskoo molempien joukkueiden otteiden parantuneen avauskamppailusta: 

”Ensimmäinen kausi edustusjoukkueen kanssa on lähtenyt käyntiin hyvillä fiiliksillä. Joukkueeseen on ollut helppo tulla mukaan ja erityisesti olen pitänyt siitä miten treeneissä sekä peleissä kaikki antavat kaikkensa ja näin ollen pääsee myös itsekkin laittamaan itsensä kunnolla likoon.”

”Tulevan lauantain ottelusta tulee mielenkiintoinen, sillä HJK lähtee varmasti hakemaan revanssia. Molemmat joukkueet ovat parantaneet peliään ensimmäisestä kohtaamisesta, mutta kunhan teemme asiat yhdessä ja pelaamme joukkueena niin eiköhän pisteet viedä jälleen kerran Espooseen.”

Naisten Liigan ottelu HJK – FC Honka pelataan Telia 5G Areenalla lauantaina 26.5. kello 19:00 alkaen. Ottelu on myös katsottavissa Veikkaus-TV:stä.
Otteluennakko

Naisten Liiga 2018: FC Honka – Pallokissat

FC Hongan vieraaksi lauantaina saapuu viime kaudella kuudenneksi sijoittunut Pallokissat, joka taistelee tänäkin vuonna tiukasti ylemmän loppusarjan paikasta ollen nyt seitsemäntenä pisteen päässä Onssista ja kolme pistettä TPS:n perässä. Sarja-avausta lukuun ottamatta on joukkue pelannut kaikissa otteluissaan loppuun saakka tasapäisesti vastustajiensa kanssa. Viimeksi Pallokissat nappasi pisteen PK-35 Vantaalta.

Pallokissojen maalipörssiä johtaa kolmella osumalla viime vuonnakin tuon tittelin vienyt Aino Kröger. Ella Vanhasella on kaksi osumaa ja kerran ovat onnistuneet Kaisla Karppinen, Janni Mönkkönen, Kaisa Kotka, Anni-Maija Kauppila ja Paula Auvinen.

Pallokissoja neljä kautta edustanut Signy Aarna siirtyi Åland Unitediin, josta vastavuoroisesti Pallokissat nappasi Kaisa Kotkan.

Vantaalta Kuopioon viime kaudeksi tullut Nea Laitila on kaappaamassa ykkösvahdin roolia ja hän onkin vartioinut veräjää jo viidessä ottelussa.

Sarjakakkonen FC Honka on kaksi pistettä piikkipaikalla olevaa HJK:ta perässä. Honka aloitti kautensa neljällä voitolla, jonka jälkeen tuli nihkeämpi kausi, tappio Ahvenanmaalla ja edellisessä kotipelissä tasapeli JyPK:n kanssa. Viime viikonloppuna espoolaiset palasivat voittokantaan haettuaan pitkästä aikaa täyden pistepotin Turusta 3-1 numeroin. Edellisen kerran tuo on tapahtunut vuonna 2012.

Hongan tämän kauden paras maalintekijä on kuudesti osunut Ella-Rosa Huusko, joka johtaa tuolla määrällä koko liigan maalipörssiä yhdessä Åland Unitedin Isabella Mattssonin kanssa. Hongan kahden maalin naiset ovat Henni Malinen ja Milla Punsar. Lisäksi kerran verkkoja heiluttaneita löytyy peräti kahdeksan pelaajaa, joten laajuutta löytyy kiitettävästi.

Joukkueiden viime aikojen liigakohtaamiset ovat olleet tasaisia viime syksyn koitosta lukuun ottamatta. Pallokissat onkin napannut Hongalta vähintään pisteen kaikkina muina liigakausinaan paitsi vuonna 2013 kuittasi Honka sarjapisteet kolmasti. Keskinäisissä otteluissa on Hongalla kahdeksan voittoa, Pallokissoilla viisi ja myös viidesti pisteet on tasattu. Maaliero on Hongalle 34-18.

Torstaina 21 vuotta täyttänyt Suvi Kärkkäinen uskoo joukkueensa valmiustilaan:

”Lauantaina taas juhlapäivä, kun pääsemme pelaamaan Pallokissoja vastaan. Kevät on sujunut joukkueella innokkaissa tunnelmissa ja varmasti jokainen nauttii, kun olemme päässeet taas luonnonnurmelle harjoittelemaan sekä pelaamaan. Joukkueella vireystila tuntuu olevan korkealla ja joka päivä menemme joukkueena eteenpäin. Tule lauantaina siis paikalle aurinkoiseen Tapiolan urheilupuistoon katsomaan viihdyttävää ottelua ja nauttimaan hyvästä säästä!”

Joukkueen kapteeni Anna Auvinen odottaa innolla takavuosien pelikavereidensa kohtaamista:

”Aina mukava saada lupsakoita savolaisia kylään ja varsinkin keskikentän työmyyrä Neea Berg, jonka kanssa aloiteltiin yhdessä liigauraa muutama vuosi sitten Kuopiossa :) ”

”Vaikka vastustajan olemus saattaa olla rento, tulee meidän olla koko pelin ajan hereillä. Muun muass PK-35:ttä vastaan kissat näytti vaarallisuutensa.
Olemme kuitenkin valmistautuneet peliin totutun huolellisesti ja Honka on valmis jättämään kaikkensa kentälle.”

Naisten Liigan ottelu FC Honka – Pallokissat pelataan Tapiolan Urheilupuistossa lauantaina 20.5. kello 15:00 alkaen. Otteluun on vapaa pääsy.
Otteluennakko

Naisten Liiga 2018: TPS – FC Honka

FC Hongan seuraava mahdollisuus palata voittokantaan Åland Unitedille käristyn tappion ja JyPK-tasapelin jälkeen on lauantaina, kun espoolaisryhmä suuntaa Turkuun. Vastaan asettuva TPS on sarjataulukossa viidentenä, 4 pistettä Honkaa jäljessä.

TPS on Hongan tavoin kärsinyt toistaiseksi vain yhden tappion. Tämä tapahtui PK-35 Vantaan vieraillessa Turussa toisella ottelukierroksella. Turkulaiset ovat tämän jälkeen edenneet ilman tappiota, napaten kaksi voittoa ja kaksi tasapeliä. Joukkueen tehokkain maalintekijä on toistaiseksi ollut Tiia Savolainen, joka on tehnyt TPS kuudesta liigamaalista neljä.

Hongan alkukauden vahva vire on kääntynyt hieman laskuun. Neljän ottelun voittoputken jälkeen takana on siis tappio ja tasapeli. Avausotteluiden tehokas viimeistely on ollut parissa viime pelissä takkuisempaa, sillä paikkojen valossa varsinkin viime viikonlopun JyPK ottelu olisi ollut voitettavissa. Espoolaisryhmä on sarjataulukossa toisena, kaksi pistettä viime viikonloppuna kärkipaikan napannutta HJK:ta perässä.

Viikonlopun matka Turkuun on tunteikas ainakin kahdelle Honka-pelaajalle. Jutta Rantala ja Elli Pikkujämsä siirtyivät tälle kaudelle Espooseen juuri TPS:stä.

Rantala kertoo siirron Espooseen sujuneen hyvin, ja uskoo pisteiden matkaavan Espooseen:

”Tuntuu hienolta päästä vihdoin pelaamaan Hongan kanssa vanhaa seuraa sekä vanhoja joukkuekavereita vastaan. Tänne sopeutuminen on ollut helppoa ja lauantain pelistä odotan hyvää ja kovaa kamppailua. Käyttämällä omia vahvuuksiamme uskon, että pystymme tuomaan pisteet mukanamme Espooseen.”

Myös Pikkujämsä odottaa lauantaita innolla, ja ennakoi Rantalan tavoin tiukkaa ottelua:

”Jännittävä fiilis mennä omaan kotikaupunkiin pelaamaan vanhaa joukkuetta vastaan tutulla kentällä. Toisaalta hyvin mielenkiintoinen kokemus varmasti ja uskon että on tulossa hyvä peli! Yleensä Honka-TPS -ottelut ovat olleet tiukkoja ja tällä kertaa hauska olla toisen joukkueen puolella ja silti pelata tutussa ympäristössä!”

Naisten Liigan ottelu TPS – FC Honka pelataan Turun Yläkentällä lauantaina 12.5. kello 16:00 alkaen.
Otteluennakko

Naisten Liiga 2018: FC Honka – JyPK

Honka palaa kahden vieraspelin jälkeen Tapiolaan ja ensimmäistä kertaa tällä kaudella kotikentän nurmialustalle. Lauantain ottelun vastustaja tulee Jyväskylästä, kun JyPK kohtaa kolmantena perättäisenä viikonloppuna pääkaupunkiseudun joukkueen.

Viime kaudella ylimmälle tasolle noussut JyPK taisteli viime metreille saakka ylemmän loppusarjan paikasta ja tämän vuoden sarjakin alkoi lupaavasti voitolla Onssista ja tasapelillä Pallokissoista. Sen jälkeen on sitten tullut kolme peräkkäistä tappiota ja edellisellä kierroksella joukkue hävisi HJK:lle puhtaasti 4-0.

JyPK sai pidettyä viime vuoden ulkomaalaisvahvistuksensa Lavdije Begollin ja Gentjana Rochin, joka nousi tehokkuustilastossa suoraan 10 parhaan joukkoon. Eikä hänen vauhtinsa ole tänäkään vuonna hyytynyt, sillä Rochi on tehnyt JyPK:n kuudesta maalista neljä. Nuo kaksi muuta maalin teossa onnistunutta ovat Tiina Tiainen ja Tytti Jaakkola.

JyPK:n ykkösmaalivahtina jatkaa Pauliina Tähtinen, joka käväisi viime syksynä lainalla PK-35 Vantaassa europelien ja tiukkojen liigan loppukierrosten aikana.

Uusista pelaajista merkittävin on Pallokissoista siirtynyt Jasmin Miettinen.

FC Honka aloitti kautensa neljällä voitolla, mutta edellisellä kierroksella ei tullut pistettäkään, kun joukkue kaatui Åland Unitedin vieraana 2-1. Tuossa ottelussa Hongan maalin teki Emilia Iskanius, jonka edellinen liigaosuma on vuodelta 2015.

Hongan tämän kauden parhaat maalintekijät ovat neljästi osunut Ella-Rosa Huusko sekä kahden maalin naiset Henni Malinen ja Milla Punsar.

Joukkueiden viime vuoden liigakohtaamiset olivat tiukkoja otteluita, sillä molemmat päättyivät Hongan eduksi maalin erolla. Jyväskylässä Honka voitti 1-0 ja täällä Tapiolassa 3-2.

Hongan Aino Nurmi ennakoi lauantain ottelua seuraavasti:

”Viime pelistä tuli harmittavasti kauden ensimmäinen tappio ja paljon jäi parannettavaa. Nyt on kuitenkin katseet käännetty kohti seuraavaa peliä, jossa vastaan asettuu JypPK Jyväskylästä. Pääsemme pelaamaan tapiolan nurmelle ensimmäistä kertaa tällä kaudella.”

”Viime kaudella pelit JyPK:iä vastaan olivat tasaista vääntöä, joten uskon että nytkin on edessä kova kamppailu. Luotan kuitenkin siihen, että omalla hyvällä pelillä taistelemme pisteet kotiin!”

Vanhan joukkueensa kohtaava Pauliina Nuora uskoo vierailijoiden yllätysvalmiuteen:

”JyPK -pelit sisältävät aina pientä extraa, sillä JyPK edustaa minulle sekä vanhaa joukkuettani, että rakasta kotikaupunkiani Jyväskylää. Joukkueessa on paljon tuttuja, joten myös heidän näkemisensä ja kohtaamisensa antaa aina lisäpotkua! Voisin väittää tuntevani joukkueen hyvin, mutten siltikään yhtään epäile etteikö heillä olisi ässää tai toistakin hihoissaan.. ;)”

Naisten Liigan ottelu FC Honka – JyPK pelataan Tapiolan Urheilupuistossa lauantaina 5.5. kello 14:00 alkaen. Otteluun on vapaa pääsy.

Otteluennakko

Naisten Liiga 2018: Åland United – FC Honka

Toinen perättäinen reissupeli vie Hongan lauantaina Åland Unitedin vieraaksi Ahvenanmaalle. Puhtaalla pelillä Naisten Liigassa aloittanut espoolaisryhmä pyrkii kartuttamaan pistetiliään vaihtelevin tuloksin avannutta kotijoukkuetta vastaan.

Åland United aloitti liigakauden kahdella voitolla. Ensi kaatui Pallokissat kotona lukemin 4-1 ja tämän jälkeen sarjanousija TiPS Vantaalla Mikaela Frodeliuksen lisäaikamaalilla 0-1. Tämän jälkeen taival on ollut hieman takkuisempaa, sillä toinen reissu pääkaupunkiseudulle päättyi HJK:n 2-1 voittoon ja viime viikonloppuna ONS vei täyden pistepotin Maarianhaminasta Hongastakin tutun Iida Raninin viime hetken osuman myötä.

ÅU:n tehokkaimpana on häärinyt Naisten Liigan maalipörssin kärkinimi Isabella Mattson, joka on tehnyt joukkueen kahdeksasta liigaosumasta viisi. Muista osumista ovat vastanneet Frodeliuksen lisäksi Signy Aarna, sekä Emelie Johansson.

Honka joutui edellisellä kierroksella Ilveksen vieraana tiukalle, mutta onnistui puristamaan voiton Anna Auvisen maalin myötä. Joukkueen esitys tampereella ei ollut parhaimmasta päästä, joten espoolaisryhmällä on ollut viikko aikaa saada avauskierrosten pelivirettä takaisin.

Hongan maalintekijäsarakkeeseen lisättiin viime viikonloppuna siis Auvisen nimi. Hänen lisäkseen maaleja ovat liigassa iskeneet Ella-Rosa Huusko neljästi, Milla Punsar ja Henni Malinen kahdesti, sekä Henna Tenkanen, Sini Vehviläinen, Jutta Rantala ja Marianna Tolvanen kertaalleen.

FC Hongan II-valmentaja Sofia Lipponen kertoo muuttuvan pelialustan tuovan lisää haastetta valmistautumiseen:

”Olemme päässet valmistaustumaan otteluun hyvin. Aloitimme harjoittelun nurmella tällä viikolla ja tuntumaa nurmikenttään on saatu jo hyvissä ajoin ennen ottelua Wiklöf Holding Arenalla. Totta kai alustan vaihto vaatii hieman totuttelua pitkän tekonurmikauden jälkeen, mutta en usko sen vaikuttavan lauantain peliin. Åland United on pelannut alkukaudesta tasaisia otteluita ja on perinteisesti kotikentällään ollut vahva. Vastustajan aliarvioimiseen meillä ei ole varaa jos haluamme pisteet saarelta.”

”Viime peli Ilvestä vastaan ei ollut meiltä niin vahva esitys kuin muut alkukauden ottelut. Se osoitti kuitenkin taas kerran sen, että pystymme ratkaisemaan otteluita eduksemme vaikka sitten viimeisillä minuuteilla. Pystymme voittamaan myös päivinä, jolloin emme pelillisesi yllä aivan parhaimpaan suoritukseemme. Tästä on hyvä lähteä hakemaan kauden viidettä voittoa.”

Keskikenttäpelaaja Saara Lappalainen iloitsee paluusta nurmikentille:

”Odotan innolla reissua Ahvenanmaalle. Erityisen mukavaa on pitkästäaikaa päästä pelaamaan luonnonnurmelle, jolla olemmekin harjoitelleet kuluneen viikon aikana. Ahvenanmaan matka on myös jo toinen pidempi pelimatkamme, joten matka ei tule olemaan ongelma. Uskonkin, että olemme varhaisesta aamuherätyksestä huolimatta virkeitä heti alkuvihellyksestä.”

Ottelusta tulee varmasti todella vauhdikas, sillä Åland United on kova vastus omalla kotikentällään. Alkukautemme on kuitenkin mennyt tuloksellisesti hyvin, joten saarelle lähdetään ehdottomasti tekemään kaikkemme ja ottamaan kolme pistettä kotiin.”

Naisten Liigan ottelu Åland United – FC Honka pelataan Wiklöf Holding Arenalla lauantaina 28.4. kello 17:00 alkaen.
Otteluennakko

Naisten Liiga 2018: Ilves – FC Honka

Naisten liiga jatkuu lauantaina täydellä ottelukierroksella. FC Hongalle viikonloppu tuo mukanaan vierasmatkan Tampereelle, jossa vastaan asettuu viime kauden sarjavitonen Ilves.

Tupsukorvien alkukausi on ollut vaikea. Avausottelussa joukkue ylsi 1-1 tasapeliin TPS:n, kanssa mutta tätä ovat seuranneet maalin tappiot sekä HJK:lle että Pallokissoille. Ilveksen toistaiseksi ainoan liigaosuman iski Johanna Salmijärvi.

Honka vuorostaan lähtee vierailulle hyvässä vireessä. Kolmen voitokkaan ottelun jälkeen joukkueen maalisuhde on 11-0. Espoolaiset ovat ottaneet selvälukuiset voitot HJK:sta, ONS:sta ja TiPS:stä, vaikka ajoittaisia heikompia jaksoja otteluiden sisällä onkin tullut. Joukkueen maalinteko on edelleen onnistunut laajalla rintamalla, vaikka Ella-Rosa Huusko repikin eroa joukkuetovereihinsa TiPS-ottelun hattutempullaan.

Hongan riveissä toistaiseksi täydet minuutit pelannut Kaisa Ranki löytääkin otteista parantamisen varaa ennen matkaa Tampereelle:

”Tampereelle on aina mukava matkata. Vastassa on varmasti energinen ja nälkäinen Ilves, joka haluaa kasvattaa pistetiliään. Meillä alkukausi on mennyt tuloksellisesti hyvin, mutta pelillisesti on vielä parannettavaa. Olemme kuitenkin onnistuneet pelaamaan kollektiivisesti ja maalintekovastuukin on jakautunut useammalle pelaajalle. Uskon, että Kaupin tekonurmella tullaan näkemään vauhdikas ja viihdyttävä ottelu. Meidän täytyy jälleen tehdä yhdessä töitä ja onnistua, jos haluamme että pisteet lähtee Espooseen.”

Naisten Liigan ottelu Ilves – FC Honka pelataan lauantaina 21.4. kello 16:00 alkaen Kaupin tekonurmella.
Otteluennakko

Naisten Liiga 2018: FC Honka – TiPS

Lauantaina pelataan Naisten Liigan kolmannen kierroksen ottelu, jossa FC Hongan vastustaja on sarjanousija TiPS.

Vuoden tauon jälkeen Naisten Liigaan palannut TiPS voitti viime vuonna Naisten Ykkösen kahden pisteen erolla IK Myraniin. Joukkue on todella nuori ja ennen tätä kautta liigakokemusta oli vain Vilma Lindstömillä 14 ottelun verran. Lisäksi maalivahti Lotta Dufva pääsi toissa vuonna kerran penkille haistelemaan liigatunnelmaa.

TiPS aloitti kauden hyvin ja menetti avauspisteensä Åland Unitedia vastaan vasta lisäajalla tehdyllä maalilla. Kestomenestyjä PK-35 Vantaa oli sitten jo eri luokan vastus ja pisteet jäivät paikallisottelussa Myyrmäkeen numeroin 3-0.

Ykkösen voitto osoittaa silti sen, että joukkue osaa myös tehdä maaleja vaikka kuparinen onkin tältä kaudelta vielä rikkomatta. Lisäksi useammalla pelaajalla on kokemusta nuorten maajoukkueista.

Joukkueen terveystilanne on myös hyvä, sillä kaikki 17 pelaajaa ovat olleet ringissä molemmissa peleissä.

FC Honka on aloittanut kautensa kahdella voitolla sekä Paula Myllyojan kahdella nollapelillä, kun ensin kaatui HJK 3-0 sekä viimeksi ONS 4-0. Maalitkin ovat jakautuneet tasapuolisesti, sillä ainoastaan Milla Punsar on osunut kahdesti.

Hongan peli on näyttänyt yllättävän valmiilta vuodenaikaan nähden. Joukkue onkin muuttunut maltillisesti mestaruuskaudesta. Vahvistuksena tulivat TPS:stä Jutta Rantala sekä Elli Pikkujämsä ja omista junioreista rinkiin on nostettu Jessika Lindström sekä Inka Kaivola.

FC Honka ja TiPS kohtasivat harjoitusottelun merkeissä jo viime joulukuussa ja tuon taiston voitti TiPS 1-0. Joukkueet ovat kohdanneet liigassa kymmenesti. Hongalla on 9 voittoa ja ainut TiPS:n täysi pistepotti tuli kauden 2010 päätösottelussa, kun TiPS hyvästeli ylimmän tason 4-3 voitolla. Keskinäisten otteluiden maaliero on Hongan eduksi 41-9.

FC Hongan II-vantaja Sofia Lipponen kertoo maaottelutauon hieman vaikeuttaneen valmistutautumista:

”Lukuisat maajoukkuetapahtumat ovat tuoneet omat haasteensa valmistutumiseen, mutta muutamien pelaajien poissaoloista huolimatta joukkue on harjoitellut hyvin ja olemme valmiita tulevaan otteluun.”

”TiPS on mielenkiitoinen vastustaja. Heillä on todella nuori joukkue eikä heillä ole liigakokemusta muutamaa ottelua enempää, mutta he ovat pelanneet pitkään yhdessä ja joukkueena varmaankin yhtenäinen. Uskon kuitenkin, että joukkueemme kokemus ja suoritusrutiini liigassa tuovat meille selkeän edun. Pelimme on kokonaisuudessaan hyvällä tasolla. Siitä kertoo 0 päästettyä 7 tehtyä maalia. Hyvällä perussuorituksella pääsemme varmasti toivottuun lopputulokseen myös lauantaina.”

TU-19 maajoukkueen mukana tauolla ollut Henna Tenkanen uskoo vantaalaisten olevan yllätysvalmiita:

”TiPS:ä vastaan tulee varmasti olemaan tapahtumarikas ja kova ottelu. Heillä on nuori, mutta erittäin taitava joukkue. He haluavat varmasti näyttää kaikille, että kuuluvat Naisten liigaan ja siksi onkin mielenkiintoista nähdä, kuinka joukkue tulee pärjäämään. Puolustuksessa meidän pitää olla tarkkana TiPS:n nopeiden hyökkääjien kanssa ja hyökkäyksessä taas laittaa pallot maaliin.”

”Uskon, että pelaamalla omaa hyvää peliämme ja hyödyntämällä vahvuuksiamme, hoidamme pisteet kotiin!”

Henni Malinen uskoo Tenkasen tavoin voiton irtoavan oman peruspelin kautta:

”Kausi lähti meiltä hyvin käyntiin ja siitä lähdetään jatkamaan tulevissakin peleissä.”

”Lauantaina vastassa nuori joukkue TiPS, joka vaikuttaa juoksuvoimaiselta ja ennakkoluulottomalta joukkueelta. Meidän täytyy vain lähteä pelaamaan sitä omaa peruspeliä niin luotan että sillä saadaan tästäkin pelistä voitto kotiin.”

Naisten Liigan kolmannen kierroksen ottelu FC Honka – TiPS pelataan Esport Arenalla lauantaina 14.4. kello 17:00 alkaen. Otteluun on vapaa pääsy.

Otteluennakko

Naisten Liiga 2018: ONS – FC Honka

FC Honka matkaa kauden ensimmäisessä vierasottelussaan ONS:n vieraaksi Ouluun. Joukkueet lähtevät toisen kierroksen peliin vastakkaisista lähtökohdista. Honka kaatoi avauskierroksella HJK:n lukemin 3-0, kun taas ONS oli kotonaan maalin verran Jyväskylän Pallokerhoa heikompi. Tuo ottelu päättyi lukemiin 1-2. 

Viime kauden päätteeksi karsinnoissa sarjapaikkansa säilyttänyt ONS lähtee kauteen haastavista asetelmista. Joukkueen valmistautumista ovat haitanneet sairastelut ja loukkaantumiset. Honkaakin takavuosina edustanut Sanna Ylianttila loukkasi polvensa, ja on sivussa koko kauden. Kun tämän lisäksi Onna Ketola siirtyi Ilvekseen, on maalitenko vahvasti U-19 maajoukkeen Anna Olmalan harteilla. Avausottelun ainokaisen iski Aada Törrönen.

Harjoituskauden haasteista huolimatta nuori ONS ryhmä on taas vuoden viime kautta kokeneempi. Joukkueesta löytyy Ylianttilan lisäksi muitankin tuttuja nimiä, sillä viime kaudella joukkueeseen siirtyneet Ida Ruuskanen ja Iida Ranin ovat edelleen joukkueen vahvuudessa.

Hongan kauden pisin vierasmatka taittuun hyvistä lähtökohdista. Ennakkosuosikki HJK kaatui viikko sitten hyvän esityksen jälkeen. Maalintekovastuu jakautui viime vuoden tapaan monen pelaajan kesken, sillä tilastoihin nimensä kirjasivat Henni Malinen, Milla Punsar ja Jutta Rantala

Espoolaisten II-valmentaja Sofia Lipponen iloitsee avauskierroksen tuomasta itseluottamuksesta:

”ONS on täynnä hyviä nuoria pelaajia, joiden kanssa saamme varmasti olla tarkkana puolustuksessa. ONS on kaikkiaan hyvin liikkuva ja aktiivinen joukkue, joka voi yllättää kovalla prässillään ja nopeilla vastaiskuilla. Pelaajien taitavuus näkyy myös joukkueen kyvyssä pitää palloa ja rakennella hyökkäyksiä myös pidempien pallonhallinta jaksojen kautta.”

”Oma valmistautumisemme otteluun on sujunut hyvin ja lähdemme Ouluun hyvällä itseluottamuksella. Edellisen kierroksen voitto HJK:sta näytti, että pystymme haastamaan kenet tahansa ja oma tekemisemme on hyvällä tasolla.”

Viime kesänä ONS:sta Honkaan siirtynyt Anni Miettunen pelasi avauskierroksella ensimmäiset täydet minuuttinsa Hongan väreissä. Paluuta Ouluun Miettunen odottaa innolla:

”Seuraavaksi matkataan sitten Ouluun taistelemaan pisteistä. Kausi alkoi erinomaisesti voitolla HJK:sta, ja siitä haluamme tietenkin jatkaa. ONS:ia vastaan työt täytyy tehdä uudestaan, mutta valmistautuminen on sujunut hyvin. Olemme valmiina ensimmäiseen vierasotteluumme.”

”Henkilökohtaisesti Oulun reissu on tietysti mielenkiintoinen, sillä pelasin siellä vielä viime kaudella ennen siirtymistä Honkaan. Aika monta tuntia on treenejä takana ottelukentällä Heinäpäässä. Lopulta kyseessä on kuitenkin yksi ottelu muiden joukossa, ei sen enempää eikä vähempää. Kun pidämme peruslaatumme yllä ja pelaamme järkevästi, pisteet ovat otettavissa.”

Naisten Liigan ottelu ONS – FC Honka pelataan Heinäpäässä lauantaina 31.3. kello 17:00 alkaen.

Otteluennakko

Naisten Liiga 2018: FC Honka – HJK

Naisten Liiga pyörähtää avauskierroksen muodossa käyntiin lauantaina, ja FC Hongan vastustajaksi saapuu paikallisvastustaja HJK.

Viime kaudella pronssia kuitannut HJK on talven aikana hankkinut lukuisia uusia pelaajia ja joukkueella onkin vakaa aikomus kirkastaa mitalinsa väri.

Uusista pelaajista nimekkäimmät ovat TPS:stä tullut Hanna Ruohomaa, PK-35 Vantaasta siirtynyt Hanne Ojanperä sekä Ilveksestä saapunut Maria Roth. Muita uusia pelaajia joukkueen ringissä ovat PU-62:sta siirtynyt Eerika Hämäläinen ja RoPSista tullut Leila Haapea, joka on hankkinut liigakokemusta jo Merilappi Unitedin riveissä. Omista junioreista rinkiin on nostettu Annika Huhta.

HJK:n runkonaisista ei ole merkittäviä lähtijöitä vaan joukkueessa jatkavat maalivahti Minna Meriluoto, Linda Ruutu, Maiju Hirvonen, Katarina Naumanen, Vilma Hakala ja Hongassakin vaikuttaneet Maija Saari ja Essi Sainio. Lisäksi viime kauden toisessa ottelussa loukkaantunut ja loppukauden missannut Elina Myllymäki saa uuden tilaisuuden loistaa Klubissa.

FC Honka aloittaa pitkästä aikaa kautensa hallitsevana mestarina. Joukkueen runko on säilynyt hyvin kasassa. Merkittävimmät lähtijät ovat IK Myraniin siirtynyt Janni Laakso ja opiskelujen takia TPS:n raitapaitaan vaihtanut Katja Hakala.

Tulopuolella ovat TPS:stä tulleet Jutta Rantala ja Elli Pikkujämsä. Omista junioreista rinkiin on nostettu Jessika Lindström sekä Inka Kaivola.

Honka kohtasi HJK:n helmikuussa harjoitusottelun merkeissä Talin hallissa. Emännät veivät tuon taiston 2-1 maalintekijöinään Linda Ruutu ja Maiju Hirvonen. Hongan ainokaisen viimeisteli Ella-Rosa Huusko.

Joukkueiden liigakohtaamiset ovat Hongan eduksi. Espoolaisilla on 14 voittoa, helsinkiläisillä 6 ja 9 kertaa pisteet on tasattu. Keskinäisten otteluiden maaliero on Hongan eduksi 48-33.

Honkaan talvikauden aikana siirtynyt Jutta Rantala odottaa avausottelua innolla:

”Olen ollut tosi tyytyväinen seuran vaihtoon. Joka treeneissä mennään täysillä ja oma pelinikin on alkanut sujumaan sekä treeneissä että harjotusotteluissa. Itselläni on hyvä fiilis ja odotukset ovat korkealla koko kauden suhteen. Joukkueestakin huomaa, että jokainen odottaa innolla kauden starttia lauantaina.

Päävalmentaja Luciano Posillipo on tuoreen vahvistuksensa kanssa samoilla linjoilla:

”Huomenna alkaa kausi 2018. On hienoa, että pelaamme ensimmäisen pelin paikallisvastustaja HJK:ta vastaan. HJK on satsannut monta vuotta kasvattaakseen menestystään, joten varmasti heilläkin odotukset kauteen ovat kovat.”

”Vastustajan HJK on tuttu, mutta mielenkiintoista nähdä mikä heidän pelaamissaan on tänä vuonna erilailla, uusien pelaajien lisäksi. Odotan normaalia paikalliskamppailun tunnelmaa ja parhaita pelillisiä otteita molemmilta joukkueilta.

”Meillä on ollut hyvä ja tehokas harjoituskausi. Olemme valmiit aloittamaan kauden 2018. Tulkaa paikanpäälle katsomaan.”

Naisten Liigan avauskierroksen ottelu FC Honka – HJK pelataan Esport Areenalla lauantaina 24.3. kello 15:00 alkaen. Otteluun on vapaa pääsy.

Uutiset

FC Honka ja PKKU farmisopimukseen

FC Honka ja Pallokerho Keski-Uusimaa ovat tehneet naisten edustusjoukkueiden välisen farmisopimuksen kaudelle 2018. Sopimuksen myötä Hongan pelaajat voivat pelata PKKU:n väreissä Naisten Ykkösessä. Yhteistyö mahdollistaa myös Pallokerhon pelaajien osallistumisen Hongan harjoituksiin ja otteluihin.

PKKU sijoittui päättyneellä kaudella Naisten Ykkösessä viidenneksi, kolmetoista pistettä sarjavoittaja Tikkurilan Palloseuraa perässä.

FC Hongan päävalmenta Luciano Posillipo iloitsee farmisopimuksen tuomasta mahdollisuudesta ja uskoo siitä olevan hyötyä molemmille seuroille:

”Mielestäni farmisopimus on äärimmäisen hieno asia molemmille seuroille ja joukkueille. Järkevästi toteutettuna farmista hyöytyy kaikki: pelaajat, valmentajat ja seurat.  Olen kuullut pelkkää hyvää PKKU:n joukkueesta. Viime kaudella  näin muutaman PKKU:n ottelun, joten sain kuvaa millaista jalkapalloa haluavat pelata. Neuvottelut sujuivat luontevasti ja avoimessa ilmapiirissä. Kun nämä kaikki vetää yhteen niin uskon, että yhteistyö tule molemmille joukkueille ja seuroille antoisaa.”

 

Yhteistyössä