Naisten Liiga 2017: FC Honka – PK-35 Vantaa
Otteluraportti FC Honka palasi voittokantaan kaatamalla paikallisvastustaja PK-35 Vantaan torstaina Tapiolan urheilupuiston tekonurmella. Tasaisen kamppailun ainokaisen iski…
Otteluraportti FC Honka palasi voittokantaan kaatamalla paikallisvastustaja PK-35 Vantaan torstaina Tapiolan urheilupuiston tekonurmella. Tasaisen kamppailun ainokaisen iski…
Otteluraportti Åland United oli Honkaa maalin verran parempi sunnuntaina pelatussa Naisten Liigan ottelussa Ahvenanmaalla. Illan ainokaisesta vastasi…
Otteluraportti FC Honka koki ensimmäisen kotitappionsa sitten toukokuun 2016, kun sarjajohtaja TPS vei pisteet mukanaan Tapiolasta. Tasaisen…
Otteluraportti Honka pelasi kauden ensimmäisen tasapelinsä lauantaina Kuopiossa noustessaan Anna Auvisen maalilla 1-1 lukemiin ottelun viimeisen vartin…
Hongan joukkue sai viime viikolla tuoreen vahvistuksen kun Emma Koivisto palasi jälleen kesäksi joukkueeseen Yhdysvalloista. Samaan aikaan…
FC Honka otti jo neljännen perättäisen voittonsa kukistamalla ONS:n Oulussa lukemin 0-3. Espoolaisryhmä iski vahvan avausjakson loppuun…
FC Hongan naisilla on meneillään tavallista rankempi kevätjakso, sillä joukkue matkustaa kahden kuukauden aikana yli 4150 kilometriä.…
FC Honka taisteli 3-2 voiton Ilveksestä aurinkoisessa Tapiolan Urheilupuistossa. Kotijoukkue näytti jo karanneen selvään voittoon Linda Nymanin…
Vantaan Jalkapalloseurasta Honkaan tälle kaudelle siirtynyt Maija Välimaa pelasi viime lauantaina ensimmäisen liigaottelunsa. Samassa ottelussa liigauransa 171:n…
Honka piti maalinsa puhtaana toisessa perättäisessä vieraspelissä kun kotijoukkue GBK kaatui Kokkolassa puhtaasti lukemin 0-4. Hongan maaleista…
Honka otti täyden pistepotin sarjanousija Jyväskylän Pallokerho vieraana lauantaina. Taisainen kamppailu säilyi maalittomana aina ottelun viimeisille minuuteille…
FC Honka vei pisteet tasaisessa pääkaupunkiseudun paikalliskamppailussa, kun Helsingin Jalkapalloklubi kaatui viileässä pitkänperjantain alku-illassa lukemin 2-1. Ottelun…