Naisten Liiga 2015: Honka – VIFK
FC Honka palasi Jenny Danielssonin hattutempun myötä takaisin voittokantaan murskaten VIFK:n 8-1. Positiivista oli myös se, että Danielssonin lisäksi kauden…
FC Honka palasi Jenny Danielssonin hattutempun myötä takaisin voittokantaan murskaten VIFK:n 8-1. Positiivista oli myös se, että Danielssonin lisäksi kauden…
Pallokissat oli tehokas ensimmäisen jakson lopulla ja piti pisteet Kuopiossa Signy Aarnan hattutempun myötä. FC Honka pelasi jo kolmannen kovan…
FC Honka raivasi tiensä toisen kerran peräkkäin Suomen Cupin finaaliin voittamalla Myyrmäessä PK-35 Vantaan 2-1. Tasaisen ottelun espoolaiset käänsivät itselleen…
FC Honka joutui Naisten Liigan ottelussa Ilvestä vastaan kahdesti takaa-ajaksi, mutta taisteli kummallakin kerralla pelin tasoihin ja meni lopulta ohi…
FC Honka avasi komeasti maalitilinsä Porissa NiceFutiksen vieraana. Viisi tehtyä maalia veivät maalieron saman tien kaksi pykälää plussan puolelle. 25.4.2015…
FC Honka koki katkeran tappion Naisten Liigan ottelussa Ahvenanmaalla. Vierailevat espoolaiset olivat niskan päällä lähes koko ottelun, mutta Åland United…
Åland United oli todella tehokas maalipaikoissaan Tapiolan tekonurmella lämpenevässä iltapäivässä. Siinä missä kotijoukkue laukoi tilanteensa päin maalivahti Khym Ramsayta tai…
FC Honka jatkaa Naisten Suomen Cupin välieriin voitettuaan Ilveksen vieraskentällä Jenny Danielssonin maalilla. Cupin välierässä vastaan asettuu joku kolmikosta JyPK,…
Hallitseva Suomen Cupin mestari FC Honka murskasi FC Espoon cupin toisella kierroksella lukemin 1-10 ja jatkaa näin taivaltaan cupin puolivälieriin.…
Naisten Suomen Cup, 1.kierros TiPS – FC Honka 0-2 (0-0) 52. 0 – 1 Tia Hälinen (Emilia Iskanius) 69. 0…
Pallokissat voitti kauden päätösottelussa FC Hongan 1-0 Anni-Maija Kauppilan maalilla ja kuittasi samalla itselleen pronssiset mitalit, jotka olivat seuralle ensimmäiset…
FC Honka on ottanut Naisten Liigan alusta lähtien viisi peräkkäistä voittoa Turusta. Sen jälkeen taisteli TPS 0-0 tuloksen elokuussa 2012…
