Vuosi: 2018

Otteluraportti

Naisten Liiga Yläloppusarja 2018: PK-35 Vantaa – FC Honka

Otteluraportti

FC Honka aloitti Naisten Liigan ylemmän loppusarjan tasaamalla pisteet PK-35 Vantaan kanssa Myyrmäessä. Honka siirtyi Milla Punsarin soolomaalilla johtoon, mutta vantaalaiset tulivat toisella jaksolla Heidi Kollasen rangaistuspotkuosumalla tasoihin.

Naisten Liigan ylempi loppusarja, Myyrmäki, 8.9. 14:00

PK-35 Vantaa – FC Honka 1-1 (0-1)

13. 0-1 Milla Punsar
65. 1-1 Heidi Kollanen rp.

Yleisö: 229

Milla Punsar on päättänyt pitkän kuljetuksensa avausmaaliin.

Honka oli muuttanut taktiikkaansa joukkueiden aiemmista kohtaamisista, ja valmistautui samalla keskiviikon UWCL-otteluun. Espoolaiset vetäytyivät läpi ottelun syvälle omalle kenttäpuoliskolleen ja pyrki iskemään tilaisuuden tullen vastahyökkäyksillä.

Ottelun avausmaali nähtiinkin nopean hyökkäyksen päätteeksi. Milla Punsar paineli upeasti keskialueelta vantaalaispuolustuksen läpi ja ampui voimalla etunurkkaan ohi maalivahti Emma Immosen. Avausjaksolla ei lisämaaleja nähty, joten tauolle siirryttiin Hongan vierasjohdossa.

Heidi Kollanen valmistautuu ampumaan tasoitusosuman.

Toisen jakson kaava oli selkeä. Honka puolusti alhaalta, ja pakotti PK-35 Vantaan hyökkäämään haluamallaan tavalla. Kotijoukkue pysyikin pääasiassa poissa vaarallisilta maalipaikoilta, vaikka pallonhallinta oli lähes täysin vantaalaisilla.

Tasoitusosuma syntyi erikoistilanteesta. Vantaalaisille tuomittiin rangaistuspotku maalinedustilanteen jälkeen, eikä Heidi Kollanen erehtynyt viimeistelyssään. Vantaalaiset jatkoivat painostustaan maalinsa jälkeenkin. Vierasjoukkue ei tällä kertaa saanut omaa pallollista peliään toisella jaksolla käyntiin, ja maalipaikat kotijoukkueen päässä olivat harvassa. Pallokerho sai vielä viime minuuteilla pari laadukasta tilannetta Hongan maalin eteen, mutta espoolaisten puolustus Paula Myllyojan johdolla selvitti tilanteet.

Anna Vlasoff ja Paula Myllyoja pitivät huolen ettei lisäosumia syntynyt.

Tasatulos ei varmastikaan tyydyttänyt kummankaan joukkueen leirissä, sillä taistelu mitalisijoista on tällä kaudella todella tiukka eikä pistemenetyksiin juuri ole varaa.

Hongan seuraava Naisten Liigan peli on ensi lauantaina, jolloin joukkue matkaa Jyväskylään JyPK:n vieraaksi. Sitä ennen on kuitenkin edessä kauden toistaiseksi tärkein ottelu, kun FC Zürich saapuu vierailulle Mestarien liigassa. Ottelu pelataan Telia 5G areenalla keskiviikkona 12.9. kello 19:00 alkaen.

 
Kommentit

Hongan päävalmentaja Luciano Posillipo kertoi  joukkueensa puolustuspelin sujuneen suunnitelmien mukaan.

”Oli mukava päästä taas pelaamaan pitkästä aikaa, kun sarjassa on niin paljon katkoja. Ja oli mukava avata heti PK-35 Vantaata vastaan.”

”Ottelu oli hieman hidastempoinen. Lähdimme peliin vähän eri tavalla kuin kahteen edelliseen kohtaamiseen, joissa prässäsimme korkealta. Annoimme PK:lle pallonhallinnan, eikä siinä mielestäni ollut liiemmin ongelmia. Heillä oli välillä kahdeksankin pelaajaa meidän yhtä hyökkääjää vastaan. Jossain vaiheessa he nostivat sitten pelaajia hieman enemmän ylöspäin, mutta en kokenut, että meillä oli koko pelin aikana mitään ongelmia. Oikeastaan heidän hyökkäyksensä tulivat niiltä alueilta, joilta me halusimmekin niiden tulevan.”

”Pallollinen peli ei meillä toiminut ihan sillä tavalla kuten halusimme. Maali oli Millalta todella hieno suoritus.”

 
Kuvat

Petri Lunkin Ottelugalleria:

PK-35 Vantaa - FC Honka 1-1, Naisten Liiga

 
Kokoonpanot

PK-35 Vantaa

Emma Immonen; Tiia Peltonen, Mimmi Nurmela, Kaisa Collin var.30, Heidi Kollanen (86. Ronja Ikonen), Sanna Saarinen, Elina Salmi (77. Netta Koso), Eva Nyström var.65, Ashley Riefner, Roosa Toivanen, Roosa Bröijer

vaihdossa: Vilma Väisänen, Mette Barck, Ella Hopponen, Tia-Maria Jaakonsaari

Honka

Paula Myllyoja; Anna Vlasoff, Anna Auvinen, Emilia Iskanius, Kaisa Ranki; Linda Nyman, Saara Lappalainen; Henni Malinen (86. Jutta Rantala), Milla Punsar, Marianna Tolvanen; Ella-Rosa Huusko

vaihdossa: Pauliina Nuora, Elli Pikkujämsä, Jessika Lindström, Anni Miettunen, Suvi Kärkkäinen, Sini Vehviläinen

Uutiset

Mestarien liigan avauskierroksen kotiottelun liput myynnissä!

Naisten Mestarien liiga alkaa Hongan osalta keskiviikkona 12. syyskuuta. Karsinnoista tiensä varsinaiseen kilpailuun selvittänyt espoolaisryhmä avaa otteluparin FC Zürichiä vastaa kotiottelulla. Joukkueiden toinen kohtaaminen käydään Zürichissä torstaina 27.9. kello 19:00 alkaen.

FC Zürich on tuttu näky naisten Mestarien liigassa. Joukkue on selvittänyt tiensä varsinaiseen turnaukseen useaan otteeseen. Kausilla 2013/14, 2014/15 ja 2016/17 joukkue raivasi tiensä 16 parhaan joukkoon, mutta viime kaudella tie katkesi liettualaisen Gintran käsittelyssä yhteismaalein 2-3. Honka puolestaan kohtasi Gintran tämä kauden karsintaturnauksessa. Tuo ottelu päättyi 1-1 tasatulokseen ja molemmat joukkueet jatkoivat tietään karsintalohkosta varsinaiseen Mestarien liigaan. FC Zürich ei tällä kaudella karsintaotteluita joutunut pelaamaan, vaan joukkue selvisi suoraan sijoitettuna joukkueena varsinaiseen turnaukseen.

FC Honka on aloittanut valmistautumiseen tulevaan ottelupariin heti vastustajan selvittyä. Pieni takaisku koettiin heti alkumetreillä sillä Tapiolan Urheilupuiston kotikenttä ei täytä UEFA:n vaatimuksia. Näin ollen Hongan kotiottelu pelataan Helsingissä Telia 5G areenalla.

”On tietysti harmi, ettei Espoosta löydy UEFA:n vaatimuksia täyttävää stadionia. Telia 5G Areena on kuitenkin hyvä iso kenttä, jossa on fasiliteetit kunnossa. Pelikenttä ei määritä kotietua, vaan kannatus joukkuetta kohtaan. Toivottavasti saamme siis paljon kannattajia paikalle”, Hongan päävalmentaja Luciano Posillipo kertoo.

”Olemme valmistautuneet tuleviin otteluihin periaatteessa koko kauden pyrkien kohdentamaan harjoittelua kansainvälisiä otteluita ajatellen. Viimeisten viikkojen aikana olemme pyrkineet nostamaan intensiteettiä, ja pyrkineet siten valmistautumaan entistä paremmin tulevaan vastustajaan”.

”FC Zürich on kova joukkue, joka pääsi suoraan 32 parhaan joukkoon. Vastaan tulee ammattilaispelaajia, joille menestyminen Mestarien liigassa on osa työtä. Heidän sarjakautensa on vasta alkamassa, mutta ennakkoon vastaan on tulossa laadukkaasti perusasioita tekevä ja fyysinen joukkue”, Posillipo päättää.

Naisten Mestarien Liigaa FC Honka Naiset – FC Zürich Frauen

Ottelu pelataan 12.9. klo 19:00 Telia 5G Areenalla Töölössä.

Liput 10,00 €, lipunmyynti ennakkoon Tiketin kautta: https://www.tiketti.fi/FC-Honka-FC-Zurich-Frauen-Telia-5G-Areena-Helsinki-lippuja/56926

Lipunmyynti on auki ottelupäivänä myös paikan päällä pääsisäänkäynnin yhteydessä.

FC Honka Naisten kannatuskausikortilla sekä Esport Hongan kausikortilla vapaa pääsy otteluun. Lipun pääset lunastamaan seuraavasta linkistä: www.tiketti.fi/tarjous/fchonka-fczurichfrauen

Saavuthan kannustamaan joukkuetta ja tunnustamaan Hongan värejä!
Otteluennakko

Naisten Liiga Yläloppusarja 2018: Åland United – FC Honka

Naisten Liigan pronssimitalien kohtalo ratkotaan lauantaina Ahvenanmaalla, kun tasapisteissä sarjataulukon kolmantena ja neljäntenä majailevat Åland United ja FC Honka kohtaavat. Honka on ennen lauantain ottelua ÅU:n edellä maalieron turvin.

Åland United aloitti ylemmän loppusarjan vahvasti. Joukkue kaatoi sekä JyPK:n että HJK:n kotonaan, mutta kaksi näitä seurannutta vierasottelua ovat olleet vaikeampia. Ensin PK-35 Vantaa nappasi voiton lukemin 1-0. Samaan tulokseen päättyi myös viime viikonlopun ottelu Turun Palloseuraa vastaan. Tuo ottelu ratkesi vasta lisäajalla Milla Rantamäen maalin myötä.

Myös FC Honka koki toiseksi viimeisellä kierroksella viime minuuttien tappion, kun sarjaa johtava HJK vei pisteet mukanaan Tapiolasta lopulta lukemin 2-3. Kyseinen peli oli Hongan toistaiseksi ainoa tappio ylemmässä loppusarjassa. TPS- ja JyPK-voittojen lisäksi espoolaisilla on taskussa vieraspiste PK-35 Vantaalta.

Joukkueiden tämän kauden keskinäisissä kohtaamisissa Åland United on vienyt täyden pistepotin. Huhtikuun kohtaaminen Ahvenanmaalla päättyi emäntien 2-1 voittoon, ja heinäkuun ottelussa Espoossa Åland United vei voiton lukemin 0-1. ÅU:n tehokkain noissa kohtaamisissa on ollut Signy Aarna, joka on iski joukkueensa kolmesta osumasta kaksi.

Ahvenanmaalaisten tehokkain pelaaja ylemmässä loppusarjassa on puolestaan ollut Jenny Danielsson kahdella maalillaan. Hongan maalipörssiä johtaa Milla Punsar, jolle on neljässä ottelussa kertynyt neljä osumaa.

Kommetit

Hyökkääjä Ella-Rosa Huusko uskoo joukkueensa tahtoon päättää kausi voittoon.

”Åland on osoittautunut meille tällä kaudella vaikeaksi vastustajaksi ja molemmissa aikaisemmissa kohtaamisissa olemme hävinneet niukasti. Tunnemme toinen toisemme vastustajina hyvin ja ottelusta on jälleen kerran odotettavissa tasainen taisto, jossa pienillä asioilla tulee olemaan ratkaiseva merkitys.”

”Kausi on ollut pitkä ja olemme ehtineet kokea kauden aikana paljon yhdessä niin Suomessa kuin Euroopassakin. Tulevassa ottelussa pelataan pronssista ja vaikkei se joukkueemme mitalitavoitteita täytäkkään, niin jokaisella on suunnaton halu päättää kausi voittoon. Lauantaina tulemme viemään hienon yhteisen matkamme päätökseen ja olen varma siitä, että joukkueemme ei tule poistumaan saarelta ilman mitalia.”

Naisten Liigan ylemmän loppusarjan päätöskierroksen ottelu Åland United – FC Honka pelataan Wiklöf Holding Arenalla lauantaina 20.10. kello 18:00 alkaen.
Otteluennakko

Naisten Liiga Yläloppusarja 2018: FC Honka – HJK

FC Honka pelaa lauantaina kauden viimeisen kotiottelunsa. Naisten liigan ylemmän loppusarjan toiseksi viimeisen pelikierroksen ottelusta ei panoksia puutu sillä mitalitaistelussa on mukana vielä neljä joukkuetta. Hongan vastustajaksi saapuu HJK, joka johtaa sarjaa. Espoolaisten ero viikonlopun vastustajaan on neljä pistettä.

Joukkueiden kohtaamiset runkosarjassa poikkesivat toisistaan. Honka otti selvän 3-0 voiton liigan avauskierroksella. Jälkimmäinen kohtaaminen toukokuun lopussa Helsingissä oli tasaisempi, ja pisteet jaettiin tuloksella 1-1.

HJK on napannut ylemmässä loppusarjassa toistaiseksi kaksi voittoa. Ensin kaatui TPS kotiottelussa lukemin 2-0 ja ennen maajoukkuetaukoa JyPK myös kotona selvästi 6-1. Ainoana tappiona on 2-1 tulos Åland Unitedin vieraana Ahvenanmaalla.

Hongan yläloppusarja on sujunut paikallisvastustajaa pisteen verran paremmin, sillä joukkue on TPS- ja JyPK-voittojen lisäksi napannut pisteen PK-35 Vantaan vieraana.

Kommentit

Marianna Tolvanen korostaa ottelun tärkeyttä molemmille joukkueille, ja kertoo myös viimeisen kotiottelun mukanaan tuomista tunteista.

”Viimeinen kotipeli ja todella haikea fiilis siitä! Tapiola on Suomen paras kotikenttä sen loistavan nurmen ansiosta. Jälleen kerran kausi on mennyt uskomattoman nopeasti, juurihan pelasimme HJK:ta vastaan Esportilla ensimmäistä liigaottelua ja nyt viimeistä kotiottelua samaa joukkuetta vastaan. Tavoitteena ainakin yhtä hyvä tulos kuin viimeksi ;) ”

”Tulevat kaksi viimeistä ottelua ovat kaikille meille neljälle mestaruudesta taistelevalle joukkueelle elintärkeitä, joten odotan mielenkiinnolla, millainen peli huomenna nähdään. Me aiomme tehdä kaikkemme, että viimeisen vihellyksen jälkeen kolme pistettä jää Tapiolaan.”

”Tule siis paikalle katsomaan viimeistä kertaa otteitamme kotikentällä! Kaikki yleisön tuki on arvokasta meille pelaajille. Huomionarvoista on myös, että Yle Areena näyttää ottelun suorana meidän kauempana asuville faneille.”

 

Maalivahtivalmentaja Eemeli Ihalaiselle lauantain vastustaja on tuttu.

”Honka-HJK…Tapiola…nurmi…ja tietenkin syksy, jolloin mestaruuksia ratkotaan. Mikä voisi olla parempaa?”

”Matka on ollut pitkä ja puoli vuotta on taas kautta tahkottu. Onkin tullut aika puristaa pois viimeisetkin mehut.”

”Joukkueessa on hurja meno päällä ja joukkue suorastaan uhkuu lähes yhtä kovaa itseluottamusta kuin maalivahtivalmentaja penkki päivänä!”

”Kyllä mä näen, että ollaan niin valmiita kuin vain voi olla huomiseen koitokseen. Ja miksi ei oltaisi? Viimeiset pelit ratkotaan aina omassa pääkopassa ja sen vuoksi olen hyvin levollisin mielin ja pienet onnen perhoset vatsassa myllertämässä odottaen, että huominen peli jo alkaisi!”

”Viimeiset pari viikkoa on työstetty HJK:ta taukoamatta, ja treenit ovat sujuneet vähintäänkin kiitettävällä tasolla. Tietenkin maajoukkueen Kiinan reissussa olleet pelaajat eivät ole olleet mukana harjoitusvahvuudessa koko aikaa fyysisesti, mutta Kiinasta tuleva puhelinlasku voi kertoa jotain muuta…”

”Minä olen valmis, joukkue on valmis, joten ole sinäkin ja saavu Tapiolaan katsomaan jännittävää kärkikamppailua, jossa jaetaan asetelmia viimeistä kierrosta varten.”

Naisten Liigan ottelu FC Honka – TPS pelataan Tapiolan Urheilupuistossa 22.9. kello 14:00 alkaen. Otteluun on vapaa pääsy.
Ottelu on mukana Veikkauksen pitkävedossa ja kohteet löytyvät osoitteesta: veikkaus.fi/pitkaveto
Otteluennakko

Naisten Liiga Yläloppusarja 2018: FC Honka – TPS

Honka jatkaa lauantaina otteluitaan tasaisessa Naisten Liigan ylemmässä loppusarjassa. Samalla joukkue palaa pitkän tauon jälkeen takaisin Tapiolan Urheilupuistoon, sillä edellisestä kotiottelusta on ehtinyt vierähtää tasan kaksi kuukautta.  Lauantain ottelussa vastaan asettuu jo mitalitaisteluiden ulkopuolelle jääny Turun Palloseura.

TPS on sarjassa kuudentena, joka tulee olemaan myös joukkueen lopullinen sijoitus, sillä JyPK on jo 11 pisteen päässä, kun vain kolme kierrosta on pelaamatta. Niinpä turkulaiset voivatkin pelata paineetta loput ottelunsa.

Edellisellä kierroksella TPS hävisi PK-35 Vantaalle 1-5. Tuossa ottelussa ainokaisen maalin viimeisteli joukkueen selkeästi paras maalitykki Tiia Savolainen, joka nosti saldonsa jo 11 osumaan. Kakkosena sisäisessä pörssissä on neljästi onnistunut Wilma Spets ja kahden maalin naisia ovat Riikka Ketoja, Jenni Rannus sekä Milla Rantamäki.

FC Honka on sarjassa neljäntenä kahden pisteen päässä PK-35 Vantaasta ja kolmen pisteen päässä Åland Unitedista, jota sarjakärki HJK on pisteen edellä.

Edellisellä kierroksella FC Honka voitti vesisateen ryydittämässä maali-ilottelussa JyPK:n 5-4. Tuossa ottelussa maalin teossa onnistuivat Milla Punsar, Emilia Iskanius, Henni Malinen ja 200. liigapelinsä kunniaksi kahdesti osunut Sini Vehviläinen.

Liigan maalipörssissä neljäntenä oleva Ella-Rosa Huusko on Tiia Savolaisen tapaan tehnyt 11 osumaa. Hongan sisäisen pörssin toinen on yhdeksästi maalannut Milla Punsar ja häntä seuraavat kuuden maalin Sini Vehviläinen sekä viidesti verkkoja heiluttaneet Henni Malinen ja Jutta Rantala.

FC Honka ja TPS ovat kohdanneet liigahistoriassa 27 kertaa. Hongalla voittoja on 15, neljä kertaa pisteet on tasattu ja TPS on kuitannut täyden potin kahdeksasti. Maaliero on Hongan eduksi 66-37.

Tänä vuonna molemmat joukkueet ovat voittaneet keskinäisen ottelunsa vieraissa. Keväällä Honka vei pisteet Turusta numeroin 3-1 ja TPS kuittasi heinäkuussa Tapiolassa 2-0 voitolla.

Kommentit

Hongan keskikenttäpelaaja Suvi Kärkkäinen uskoo myös lauantain ottelun olevan tasainen:

”Lauantaina taistellaan taas tärkeistä pisteistä, kun TPS asettuu vastaan. Edelliset pelit TPS:ää vastaan ovat olleet tasaisia vääntöjä, mutta tiedämme miten kolme pistettä jää Espooseen. Tiukka mitalitaistelu on käynnissä ja yleisön tuki entistä tärkeämpää. Tule siis paikalle lauantaina!”

Puolustaja Anna Vlasoff uskoo TPS:n olevan motivoitunut sarjasijoituksen varmistumisesta huolimatta:

”TPS on aina osoittautunut vaikeaksi vastustajaksi kuten nähtiin viimeksikin. Joukkue on ulkona mitalipeleistä, mutta uskon, että vastaan tulee silti työteliäs, kovaa pelaava ja periksiantamaton TPS. Turkulaiset haluavat varmasti sekoittaa kärkijoukkueiden mestaruustaistoa, on ne sen verran – no ”TURKULAISIA!”. Meillä tiedostetaan hyvin heidän heikkoudet ja niihin pitää iskeä, jotta pisteet jäävät Tapiolaan.

On hienoa, että neljä joukkuetta on neljän pisteen sisällä, joka tekee mestaruustaistosta mielenkiintoisen ja jännittävän! Pelit ja panokset sen kun kovenee! Lähdetään hyvällä asenteella ja fiiliksellä taistelemaan voitosta ja tärkeistä pisteistä! Kuitataan ne kalavelat!

Naisten Liigan ottelu FC Honka – TPS pelataan Tapiolan Urheilupuistossa 22.9. kello 14:00 alkaen. Otteluun on vapaa pääsy.
Ottelu on mukana Veikkauksen pitkävedossa ja kohteet löytyvät osoitteesta: veikkaus.fi/pitkaveto
Otteluennakko

Naisten Liiga Yläloppusarja 2018: JyPK – FC Honka

Hongan loppukauden tiivis otteluputki saa jatkoa lauantaina, kun joukkue matkaa Jyväskylään JyPK:n vieraaksi. Lyhyt palautumisaika keskiviikon UWCL-ottelusta on käytetty hyvin huolellisesti ja espoolaisryhmä on jo valmis kotimaan sarjan koitokseen.

Joukkueiden kaksi aiempaa kohtaamista tämän kauden Naisten Liigassa ovat olleet tasaisia. Tapiolassa pisteet tasattiin lukemin 1-1 ja Jyväskylässä pelattu, Hongan 4-0 voittoon päättynyt ottelu, oli myös tuloksesta huolimatta tasainen.

Ottelussa nähdään kaksi tämän kauden Naisten Liigan maalipörssin kärkeä, kun Gentjana Rochi (17 maalia) ja Ella-Rosa Huusko (11 maalia) nähtäneen molemmat pelikentällä.

Kommentit

Hongan Elli Pikkujämsä nostaa esille JyPK:n nopeat hyökkäykset:

”JyPK-peli on nyt jo kolmas peli viikkoon ja tässä kohtaa on tärkeää keskittyä palautumiseen, jotta saa taas kentällä kaiken irti. JyPK on hyvä joukkue, joka ansaitsi paikkansa yläloppusarjassa. Joukkue on vaarallinen ja nopeasti hyökkäävä, joten täytyy koko ajan olla tarkkana. Peliin lähdetään tietysti täysillä hakemaan kolmea pistettä, sillä kaikki pisteet vielä merkkaavat!”

Naisten Liigan ylemmän loppusarjan ottelu JyPK – FC Honka pelataan Jyväskylässä Harjun stadionilla lauantaina 15.9. kello 17:00 alakaen.
Otteluennakko

Naisten Liiga Yläloppusarja 2018: PK-35 Vantaa – FC Honka

Naisten Liiga palaa maaottelutauolta lauantaina. Samalla pyörähtävät käyntiin loppusarjat. Honka jatkaa kauttaan ylemmässä loppusarjassa, jossa vastaan ensimmäisellä kierroksella asettuu PK-35 Vantaa.

Vantaalaiset ovat sarjassa toisena kaksi pistettä Honkaa edellä, ja kolme pistettä sarjakärki HJK:ta perässä. PK:n liigamaalit ovat jakautuneet tasaisesti eri pelaajille. Kärkitilaa pitää Heidi Kollanen, joka on heiluttanut maaliverkkoja kahdeksan kertaa.

Honka on aiempiin kausiin verrattuna uuden tilanteen edessä, sillä yläloppusarjaan valmistautumisen lisäksi joukkue on hionut kuntoaan keskiviikon Mestarien liigan ottelua varten. Espoolaiset ovat kaikki kilpailut huomioon ottaen seitsemän ottelun tappiottomassa putkessa, ja joukkue on saanut maajoukkuetauon aikana keskittyä harjoitteluun liigan runkosarjan päätösotteluiden ja Mestarien liigan karsintaturnauksen muodostaneen otteluruuhkan jälkeen. Hongan 44 liigamaalista joka neljännen on iskenyt Ella-Rosa Huusko. Tuo 11 maalin saldo oikeuttaa maalipörssin toiseen sijaan ennen loppusarjojen alkua.

Joukkueet ovat tällä kaudella kohdanneet kahdesti. Avausottelu Myyrmäessä päättyi tasatulokseen 1-1. Vantaalaiset veivät puolestaan pisteet kotiinsa Espoosta lukemin 0-1.

Hongan maalipörssin kakkostilaa pitävä Milla Punsar uskoo joukkueensa valmistautuneen otteluun hyvin:

”Pienen tauon jälkeen alkaa taas tiiviimpi ottelutahti, ja palautuminen nousee tärkeään rooliin. PK:ta vastaan on yleensä aina ollut tiukkoja matseja.  Tästäkin pelistä on varmasti tulossa laadukas, sillä kentällä kohtaa kaksi kovaa joukkuetta. Pisteet hoidetaan kotiin hyvällä valmistautumisella ja vahvuuksiemme toteuttamisella. Olemme käyneet viikolla tulevaa vastustajaa läpi, joten eiköhän kolme pojoa lähde Tapiolaan.”

Laitahyökkääjä Henna Tenkanen ennakoi Punsarin tavoin tasaista ottelua:

” Peleistä on ollut parin viikon tauko, mutta tulevana viikonloppuna pääsemme taas pelaamaan Naisten Liigaa, kun yläloppusarjan pelit alkavat.

Meillä on heti vastassa PK-35, joten pelistä tulee varmasti erittäin tiukka ja tasainen, kuten aikaisemmatkin pelit heitä vastaan tänä vuonna.

Olemme saaneet valmistautua tulevaan peliin jo parin viikon ajan ja tekeminen treeneissä on ollut todella hyvää.

Viime pelissä pk:ta vastaan hävisimme niukasti 0-1, joten viikonloppuna lähdemme hakemaan Vantaalta revanssia ja täyttä pistepottia.”

Naisten Liigan ylemmän loppusarjan ottelu PK-35 Vantaa – FC Honka pelataan Myyrmäki stadionilla lauantaina 8.9. kello 14:00 alkaen.
Ottelu on mukana Veikkauksen pitkävedossa ja kohteet löytyvät osoitteesta: veikkaus.fi/pitkaveto
Otteluraportti

Naisten Liiga 2018: Pallokissat – FC Honka

Otteluraportti

Naisten Liigan runkosarja päättyi FC Hongan osalta vierasvoittoon Pallokissojen vieraana Kuopiossa. Selvistä 1-4 lukemista huolimatta Hongan peli ei lähtenyt missään vaiheessa aivan kunnolla käyntiin. Vierasvoiton ja päivän muiden tuloksien myötä Honka lähtee ylempään loppusarjaan neljänneltä sijalta. Viisi pistettä sarjakärki HJK:n takana.

Naisten Liiga 18.8. 17:00, Savon Sanomat Areena, Kuopiossa

Pallokissat – FC Honka 1-4 (0-1)

23. 0-1 Ella-Rosa Huusko (Milla Punsar)
60. 1-1 Ella Vanhanen
74. 1-2 Sini Vehviläinen rp.
78. 1-3 Jutta Rantala
88. 1-4 Rantala (Vehviläinen)

Yleisöä: 385

Hongalla oli avausjaksolla tukku maalipaikkoja, mutta tauolle siirryttäessä ero maalin verran espoolaisten eduksi. Jakson ainokaisen viimeisteli ex-Pallokissa Ella-Rosa Huusko. Milla Punsar kaivoi pelivälineen itselleen Hongan hyökkäyspuolikkaalla ja paineli puolustajan ohi kentän päätyyn asti. Päädystä lähti tarkka syöttö maalin eteen josta Huusko sijoitti pallon lähes tyhjään maaliin.

Toisella jaksolla iski ensin kotijoukkue. Nopean vastahyökkäyksen päätteeksi Ella Vanhanen laukoi taidokkaasti pallon Hongan maalin takanurkkaan.

Espoolaiset eivät kuitenkaan maalista hätkähtäneet vaan siirtyivät nopeasti jälleen johtoon.  Reilu vartti ennen loppua Anna Vlasoff kaadettiin rangaistuspotkun arvoisesti. Sini Vehviläinen upotti kolmannen pilkkunsa lähes viikon sisään varmasti maaliin, ja näin taululle lukemat 1-2.

Siirryttyään toistamiseen johtoon, ei Honka enää asemastaan luopunut. Illan kolmas syntyi vahvan prässin päätteeksi, kun pallo päätyi Jutta Rantalalle rangaistusalueen reunalle. Rantala laukoi pallon vasemmallaan pelaajaryhmän keskeltä kuopiolaisten maalin vasempaan alanurkkaan.

Rantala vastasi myös ottelun viimeisestä osumasta. Tällä kertaa maalin alusti Vehviläinen, joka keskitti Pallokissojen päätyrajalta takanurkalle jonne Rantala oli juossut itsensä vapaaksi. Pallo varmasti maaliin, ja loppulukemat 1-4 valotaululle.

Naisten Liiga jää nyt pienelle tauolle, jonka jälkeen alkavat loppusarjat. Honka jatkaa viisi ottelukierrosta sisältävässä yläloppusarjassa. Otteluohjelma julkaistaan lähipäivinä.

Kommentit

Hongan Elli Pikkujämsä oli tyytyväinen maalipaikkojen määrään.

”Peli oli mielestäni suurimmilta osin meidän pallonhallintaa. Maalipaikkoja tuli suhteellisen hyvin ja kuitenkin neljä palloa saatiin sisälle. Yksi harmittava maali omiin mutta hyvin saatiin nollattua. Positiivinen tulos siihen nähden kuinka paljon on ollut toimintaa viimeisen parin viikon sisällä!”

Toinen laitapakki Anni Miettunen iloitsi Pikkujämsän tavoin täydestä pistepotista otteluruuhkan päätteeksi.

”Ottelu oli siinä mielessä hieman kaksijakoinen, että tulos oli loistava, mutta pelillisesti emme ehkä päässeet samanlaiseen lentoon kuin viime otteluissa. Tiiviissä ottelurupeamassa tärkeintä on kuitenkin kolmen pisteen hankkiminen, ja sen hoidimme lopulta. Hallitsimme ottelua oikeastaan koko ajan, mutta Pallokissat tuli harmittavasti tasoihin toisella jaksolla. Emme kuitenkaan hätkähtäneet tilanteesta, vaan iskimme tarvittavat maalit perään. Osoitimme jälleen joukkueemme laadun vahvalla yhteisellä tekemisellä. Myös vaihdosta sisään tulleet pelaajat onnistuivat erinomaisesti tuomaan oman panoksensa otteluun.”

Kokoonpanot

Pallokissat

Nea Laitila; Kaisla Karppinen, Ellen Rönkkö, Tiia Hirvonen (71. Eeva Kettunen), Kaisa Kotka (80. Aino Kröger), Jasmin Leppioja, Emilia Ukkonen, Alisa Jaakonaho, Ella Vanhanen, Saana Hartikainen, Filippa Kilponen

vaihdossa: Emmi Mäkinen, Elina Kettunen, Maarit Toppinen, Elsa Sulku

Honka

Paula Mylloja; Anni Miettunen, Anna Auvinen (60. Anna Vlasoff), Emilia Iskanius, Elli Pikkujämsä; Linda Nyman, Saara Lappalainen; Henni Malinen, Milla Punsar, Marianna Tolvanen (57. Jutta Rantala); Ella-Rosa Huusko (60. Sini Vehviläinen)

vaihdossa: Aino Nurmi, Henna Tenkanen, Kaisa Ranki

Otteluraportti

UWCL karsintaturnaus 2018: EBS/Skala – FC Honka

Otteluraportti

FC Honka jatkaa Mestareiden Liiga taivaltaan karsinnoista ja on mukana 32 joukkueen pudotuspeleissä. Honka kaatoi karsintojen päätöskierroksella EBS/Skálan lopulta peräti 7-0, mutta maaliero jäi silti lohkon voittanutta Gintraa heikommaksi. Espoolaiset saivat kuitenkin huokaista helpotuksesta, sillä muidenkin karsintalohkon otteluiden päätyttyä kävi selväksi, että Honka oli lopulta paras lohkokakkonen ja jatkaa otteluitaan Mestareiden Liigassa.

13.8.2018 18:00, UEFA Women’s Champions League Qualification, Group 9, Stadium of Marijampole

EBS/Skála – FC Honka 0-7 (0-1)

44. 0-1 Ella-Rosa Huusko
57. 0-2 Marianna Tolvanen
64. 0-3 Saara Lappalainen
69. 0-4 Sini Vehviläinen
73. 0-5 Milla Punsar
84. 0-6 Anna Vlasoff
90+3. 0-7 Sini Vehviläinen rp.

Ottelun asetelmat olivat selvät heti alkuminuuteista lähtien. Honka loi paineen fäärsaarelaisten kenttäpäätyyn, eikä espoolaisten maalia ottelun aikana hätyytelty oikeastaan kertaakaan. Koska liettualainen Gintra oli selvä ennakkosuosikki samaan aikaan pelatussa ottelussa bulgarialaista NSA:ta vastaan oli selvää, että Hongan oli myös tehtävä maaleja, jotta kahden maalin ero Gintraan saataisiin kurottua kiinni.

Vaikka Honka avausjaksolla loi tukuittain paikkoja, jäi viimeistely ontumaan. Helpottavaa maalia saatiin odotella jakson viimeisille minuuteille, kun Ella-Rosa Huusko onnistui siirtämaan espoolaiset johtoon maalin edustalta. Koska Gintra johti omaa otteluaan tauolla jo 4-0, oli lohkon marssijärjestys lopulta selvä jo otteluiden puoliajalla.

Taukojohto ja avausmaalin tuoma helpotus siivitti espoolaiset toisella jaksolla maalikarkeloihin. Marianna Tolvanen tuplasi toisella UWCL-maalillaan Hongan johdon. Hetkeä myöhemmin Saara Lappaleinen puski kulmapotkusta Hongan kolmannen ja Sini Vehviläinen viimeisteli maalin edustalta neljännen osuman.

Vartti ennen loppua Milla Punsar kääntyi boksissa ja laukoi takanurkkaan lukemiksi 0-5. Anna Vlasoff sijoitti Hongan kuudennen myös takanurkkaan rangaistusalueen sisältä.

Lisäajalla Hongan UWCL-karsintojen maalikuningatar Vehviläinen viimeisteli rangaistuspotkusta loppulukemat 0-7. Ottelun päätyttyä elettiin jännittäviä hetkiä, kunnes muiden lohkojen tuloksen varmistuivat. Lopulta päävalmentaja Luciano Posillipo välitti tiedon joukkueelleen, ja riemukkaat juhlat pääsivät alkamaan.

Hongan vastustaja pudotuspelivaiheessa selviää perjantaina 17.8. suoritettavassa arvonnassa. Ensimmäisen kierroksen ensimmäiset ottelut pelataan 12.-13. syyskuuta, toiset ottelut puolestaan 26.-27. syyskuuta.

Kommentit

Ensimmäisen UWCL-maalinsa puskenut Saara Lappalainen vertasi hieman otteluita kotimaan sarjaan.

”Peli oli ensimmäisellä puoliajalla meille haastavaa vaikka saimmekin paljon maalipaikkoja. Maaleja alkoi kuitenkin tulla, kun jaksoimme olla maltillisia ja keskittyä perus suorituksiin. Myös kommunikointi oli helpompaa, sillä Naisten Liigaan verrattuna pystyimme antamaan paljon ohjeita ja kommunikoimaan suomeksi ilman, että vastustaja ymmärsi. Nämä pelit olivat kyllä muutenkin erilaisia, sillä lohkossa pärjäämisessä paineet ovat suuremmat sekä tuntemattomat joukkueet voivat olla arvaamattomia.”

”Valmennus oli kuitenkin tehnyt suuren taustatyön ja saimme etukäteen paljon tietoa muista joukkueista, mikä helpotti huomattavasti. Myös muiden maiden erilainen jalkapallokulttuuri, kuten filmaamiset, toivat peliin lisämaustetta. Lopputulos oli kuitenkin erityisen mahtava!”

Täydet minuutit kaikissa kolmessa karsintaottelussa pelannut Kaisa Ranki iloitsi ottelun toisella jaksolla löytyneistä tehoista.

”Päällimmäisenä mielessä ihan huikee fiilis jatkoon pääsystä ja tästä koko turnauksesta! Tää on niin upee jengi!”

”Tämän päivän peli oli hieman kaksijakoinen. Ensimmäisellä puoliajalla ei saatu omaa peliä kauhean hyvin pyörimään, vaikka muutamia maalipaikkoja tulikin ja tehtiin maali. Vastustaja pelasi myös uhrautuvasti ja suojeli omaa boxia. Toisella puoliajalla saatiin pallo nopeammin liikkumaan ja sen myötä tuli myös enemmän maalipaikkoja, joissa oltiin melko tehokkaita. Hienoa, että taas useampi pelaaja onnistui maalinteossa.”

”Nyt odotetaan perjantain arvontoja ja sitten katsotaan mitä sieltä tulee ja ollaan siihen valmiita.”

Linkit

Hongan Mestareiden Liigan paikka on huomioitu hyvin eri medioissa.

HS: Honka murskavoitolla Naisten Mestarien liigan pudotuspeleihin – ”Päästiin juhlimaan kentällä ja kopissa” 
MTV: FC Honka eteni Mestarien liigan pudotuspeleihin: ”Nautittiin jokaisesta hetkestä” 
IS: Murskavoitto siivitti Hongan naisten Mestarien liigan pudotuspeleihin 
YLE: Suomalainen jalkapallojoukkue teki Mestarien liigassa tempun, jolle kannattaa nostaa hattua: ”Honka vetää aivan amatöörijoukkueen äärirajoilla” 
YLE: Hongan pitkäjänteinen työ tuottaa tulosta – ”Mahtavaa, että päästiin nyt sellaisiin karkeloihin mukaan” 

Kokoonpanot

EBS/Skála
Anna S. Hansen; Randi Fagradal, Rakul Magnussen, Birna T. Johannesen, Ansy Sevdal, Margunn Lindholm, Durita Mikkelsen (76. Rúna Joensen), Silja Pálsdóttir Augustinussen (76. Sunnvá Johansen, Kára Djurhuus, Lea Símunardóttir Lisberg, Eyðbjørg Ellingsgaard (80. Sára Magnussen)
vaihdossa: Sunnuvá Vesturdal, Ásgerð Siri Káradóttir Prestá, Miriam Egilsdóttir, Marita Janskor

Honka
Pauliina Nuora; Anna Vlasoff var.60, Anna Auvinen, Emilia Iskanius, Kaisa Ranki; Linda Nyman, Saara Lappalainen; Henni Malinen (65. Jutta Rantala), Milla Punsar, Marianna Tolvanen (89. Elli Pikkujämsä); Ella-Rosa Huusko (58. Sini Vehviläinen)
vaihdossa: Paula Myllyoja, Henna Tenkanen, Anni Miettunen, Suvi Kärkkäinen

Otteluraportti

UWCL karsintaturnaus 2018: FC Honka – FC NSA

Otteluraportti

FC Honka otti vakuuttavan 5-0 voiton FC NSA Sofiasta Mestareiden Liigan karsintalohkon toisella ottelukierroksella. Espoolaiset onnistuivat jälleen laajalla rintamalla, kun maalintekijöiksi merkittiin neljä eri pelaajaa. Helteisessä Alytuksessa onnistuivat Marianna Tolvanen, Jutta Rantala, Anna Auvinen sekä kaksi maalia iskenyt Henni Malinen.

10.8.2018 13:00, UEFA Women’s Champions League Qualification, Group 9, SRC Alytus

FC Honka – FC NSA Sofia 5-0 (3-0)

16. 1-0 Marianna Tolvanen
31. 2-0 Jutta Rantala (Tolvanen)
44. 3-0 Henni Malinen (Linda Nyman)
61. 4-0 Malinen (Nyman)
64. 5-0 Auvinen (Nyman)

Bulgarialainen NSA Sofia johti karsintalohkoa ensimmäisen ottelukierroksen jälkeen. Joukkue kaatoi färsaarelaisen EBS/Skálan lukemin 3-0. Honka puolestaan pelasi 1-1 tasatuloksen ennakkoon lohkon vahvimmaksi kaavaillun Gintran kanssa. Voiton merkitys perjantain ottelussa näkyi varsinkin espoolaisten otteissa.

Upea kannatusjoukko sai odotella espoolaisten avausosumaa vain reilun vartin. Marianna Tolvanen karkasi läpi oikealla laidalla ja sijoitti pienestä kulmasta pallon takanurkkaan ohi NSA-vahti Viktorija Donevan.

Marianna Tolvanen löytää Jutta Rantalan vapaanaa maalin edestä. Kuva: Lasse Miettunen

Tolvanen oli mukana myös Hongan toisessa maalissa. Tällä kertaa nousu vasemmalta laidalta ja syöttö maalin eteen. Vapaaksi päässyt Jutta Rantala ei paikassaan erehtynyt vaan tuplasi raitapaitojen johdon reilun puolen tunnin pelin jälkeen.

Kolmas maali nähtiin vielä ennen puoliaikaa. Linda Nyman vapautti Henni Malisen täysin vapaaksi bulgarialaisten puolustuslinjan taakse. Malinen hieman hämmästyi passiivista Donevaa, mutta sijoitti lopulta läpiajonsa päätteeksi pallon vasempaan alanurkkaan.

Henni Malinen sijoittaa päivän ensimmäisensä vasempaan nurkkaan.

Maaliero saattaa karsintalohkossa muodostua tärkeäksi, eivätkä espoolaiset voineet hiljentää tahtia toiselle jaksolle. Reilun tunnin pelin jälkeen iski Nyman-Malinen kaksikko jälleen. Tällä kertaa Doneava tuli vastaan ja Malinen puolestaan nosti pelivälineen maalivahdin yli.

Vain pari minuuttia myöhemmin saatiin taululle neljäs maalintekijä, kun Anna Auvinen puski kulmapotkun takanurkalta sisään. Tarjoilijana toimi jälleen Nyman.

Lisämaaleja ei enää nähty joten Hongalle toiselta ottelukierrokselta mukaan kolme pistettä ja viisi tehtyä maalia. Päivän toisessa ottelussa Gintra voitti EBS/Skálan lukemin 7-0, joten Gintra nappasi lohkon kärkisijan maalieron turvin. Sarjataulukko on nähtävissä UEFA:n sivuilla.

Kommentit

Vahvassa roolissa Hongan keskikentän pohjalla jälleen pelannut, ja joukkueensa kolme viimeistä maalia alustanut Linda Nyman kiitteli valmistautumista ja jäänsi nopeasti katseensa viimeiseen karsintaotteluun.

”Vastustajan scouttaaminen oli jälleen kerran onnistunut erittäin hyvin valmennukseltamme. Pystyimme lähtemään otteluun luottavaisin mielin, kun tiesimme mitä odottaa. Ottelu oli meidän hallussamme alusta asti ja pystyimme luomaan tarvittavat maalipaikat. Seuraavaksi fokusoimme palautumiseen ja seuraavan vastustajan läpikäymiseen!”

Hongan päävalmentaja Luciano Posillipo kuvaili päivän olosuhteita ja oli hieman yllättynyt ennakkoa passiivisemmasta vastustajata.

”Kaikenkaikkiaan joukkueella on ollut täällä erinomainen fiilis ja yhteishenki. Hieno ensimmäinen UEFA Champions League voitto ja paljon uusia maalintekijöitä varmasti lisäsi sitä.”

”Kenttä oli edellisen ottelun tapaan aika pehmeä ja heikossa kunnossa, joten siinä pelaaminen maata pitkin on hieman vaikeaa siinä mielessä, että pallo pomppii syötöissä paljon. Taisi olla ensimmäinen ottelumme näin korkeassa lämpötilassa tällä kaudella. Pystyimme heti alusta asti sopeutumaan tilanteeseen hyvin.”

”Vastustaja oli hieman vaisumpi mitä odotimme, fäärsaarilaisia vastaan he olivat todella aggressiivisia. Prässi ei ollut tänään kovin voimakasta, mutta syöttösuuntia he peittivät prässillä hyvin. Kuten kaikilta joukkueilta, varmasti ensimmäinen peli vei sofialaiselta joukkueelta energiaa. Mielestäni olimme onnistuneet palautusmisprosessissa hyvin.”

”Onnistuimme pelillisesti hyvin puolustuksen kaikilla korkeuksilla ja se myös mahdollisti tavoitteemme mukaisen hyökkäyspelaamisen eri nopeuksilla. Pystyimme pitämään oman maalimme nollilla ja teimme viisi maalia. Nyt taas aloitamme palautumisen ja kohti seuraavaa ottelua.”

Kokoonpanot

Honka
Paula Myllyoja; Anna Vlasoff, Anna Auvinen, Emilia Iskanius, Kaisa Ranki var.42; Linda Nyman, Saara Lappalainen; Henni Malinen (86. Elli Pikkujämsä), Milla Punsar (82. Sini Vehviläinen), Marianna Tolvanen; Jutta Rantala (63. Ella-Rosa Huusko)
vaihdossa: Pauliina Nuora; Henna Tenkanen, Anni Miettunen, Suvi Kärkkäinen

NSA Sofia
Viktorija Doneva; Antonina Petkova, Yanitsa Ivanova, Nora Dimitrova, Valentina Asenova, Silvia Radoyska, Mariela Nedeva (33. Lia Angelova), Leonora Zheleva (88. Aleksandra Goranova), Valentina Gospodinova, Yuliana Aleksandrova,Ivana Naydenova
vaihdossa: Viktoria Dimova, Yoana Papazova, Krassimira Andonova, Monika Razhgeva

Ottelun tarkemmat tilastot UEFA:n ottelusivulla.

Yhteistyössä