Naisten Liiga Yläloppusarja 2018: PK-35 Vantaa – FC Honka
Naisten Liiga palaa maaottelutauolta lauantaina. Samalla pyörähtävät käyntiin loppusarjat. Honka jatkaa kauttaan ylemmässä loppusarjassa, jossa vastaan ensimmäisellä kierroksella asettuu PK-35 Vantaa.
Vantaalaiset ovat sarjassa toisena kaksi pistettä Honkaa edellä, ja kolme pistettä sarjakärki HJK:ta perässä. PK:n liigamaalit ovat jakautuneet tasaisesti eri pelaajille. Kärkitilaa pitää Heidi Kollanen, joka on heiluttanut maaliverkkoja kahdeksan kertaa.
Honka on aiempiin kausiin verrattuna uuden tilanteen edessä, sillä yläloppusarjaan valmistautumisen lisäksi joukkue on hionut kuntoaan keskiviikon Mestarien liigan ottelua varten. Espoolaiset ovat kaikki kilpailut huomioon ottaen seitsemän ottelun tappiottomassa putkessa, ja joukkue on saanut maajoukkuetauon aikana keskittyä harjoitteluun liigan runkosarjan päätösotteluiden ja Mestarien liigan karsintaturnauksen muodostaneen otteluruuhkan jälkeen. Hongan 44 liigamaalista joka neljännen on iskenyt Ella-Rosa Huusko. Tuo 11 maalin saldo oikeuttaa maalipörssin toiseen sijaan ennen loppusarjojen alkua.
Joukkueet ovat tällä kaudella kohdanneet kahdesti. Avausottelu Myyrmäessä päättyi tasatulokseen 1-1. Vantaalaiset veivät puolestaan pisteet kotiinsa Espoosta lukemin 0-1.
Hongan maalipörssin kakkostilaa pitävä Milla Punsar uskoo joukkueensa valmistautuneen otteluun hyvin:
“Pienen tauon jälkeen alkaa taas tiiviimpi ottelutahti, ja palautuminen nousee tärkeään rooliin. PK:ta vastaan on yleensä aina ollut tiukkoja matseja. Tästäkin pelistä on varmasti tulossa laadukas, sillä kentällä kohtaa kaksi kovaa joukkuetta. Pisteet hoidetaan kotiin hyvällä valmistautumisella ja vahvuuksiemme toteuttamisella. Olemme käyneet viikolla tulevaa vastustajaa läpi, joten eiköhän kolme pojoa lähde Tapiolaan.”
Laitahyökkääjä Henna Tenkanen ennakoi Punsarin tavoin tasaista ottelua:
” Peleistä on ollut parin viikon tauko, mutta tulevana viikonloppuna pääsemme taas pelaamaan Naisten Liigaa, kun yläloppusarjan pelit alkavat.
Meillä on heti vastassa PK-35, joten pelistä tulee varmasti erittäin tiukka ja tasainen, kuten aikaisemmatkin pelit heitä vastaan tänä vuonna.
Olemme saaneet valmistautua tulevaan peliin jo parin viikon ajan ja tekeminen treeneissä on ollut todella hyvää.
Viime pelissä pk:ta vastaan hävisimme niukasti 0-1, joten viikonloppuna lähdemme hakemaan Vantaalta revanssia ja täyttä pistepottia.”