Hongalle niukka kotitappio
Honka pelasi kauden toisen ottelunsa kotinurmella Tapiolan urheilupuistossa, kun vastaan asettui PK-35. Maalipaikoilla ei pelissä juhlittu kumpaankaan päähän, mutta vieraat onnistuivat maalinteossa kertaalleen ja veivät täyden pistepotin mukaansa.
Avausjakso
Honka oli ensimmäisellä nelivitosella enemmän pallossa, mutta ei saanut muutamia poikkeuksia lukuunottamatta rakennettua vaarallisia hyökkäyksiä. Myös vierasjoukkueen paikat jäivät hyvin vähiin. Laukaukset kirjattiin avausjakson päätteeksi tilastoihin lukemin 1-1.
Toinen jakso
Toisellakaan jaksolla ei maalipaikkoja nähty runsaasti, mutta ottelun avausmaali kylläkin. Vierasjoukkueen Katja Hakala keskitti oikealta laidalta ja Pia Tavi laukoi pallon tarkasti Honka-maalin alakulmaan.
Honka oli erittäin lähellä tasoittaa ottelun viitisen minuuttia myöhemmin. Wilma Sjöholm nousi hyvin ja laukoi, mutta kolautti tolppaa. Paluupallosta kokeilemaan pääsivät ensin Aino Vuorinen ja sitten Ilona Walta, mutta PK-35:den puolustus pääsi molempien kutien tielle.
Honka sai kiriään hieman käyntiin ottelun loppuhetkillä, mutta muutamasta hyvästäkin paikasta huolimatta tulosta ei syntynyt. Näin pisteet matkasivat vierasjoukkueen mukaan 0-1 lukemin.
– Olen pettynyt tähän päivään. Tulos on toki yksi osa sitä, mutta lisäksi pelaamisemme ei ollut lähelläkään parasta tänään. Meidän pitää analysoida tämä ottelu tarkemmin että näemme missä ongelmat olivat ja pyrkiä parantamaan ensi peliin, päävalmentaja Omar Adlani totesi ottelun jälkeen.
– Tiedän, kuinka hyvä tämä joukkue on ja kuinka hyviä pelaajia meillä on. Olemme näyttäneet sen aiemmissa otteluissa. Meillä on paljon potentiaalia jota emme ole vielä nähneet ja teemme töitä sen löytämisen eteen. Näen sen harjoituksissa joka viikko ja joukkue harjoittelee kovalla tasolla. Meidän pitää onnistua näyttämään todellinen tasomme tasaisemmin myös jokaisessa ottelussa.
– Kontrolloimme tänään suurinta osaa ottelusta ja loimme tarpeeksi paikkoja voittoonkin. Kunnia PK-35:delle siitä, että he käyttivät oman paikkansa. Vastasimme siihen hyvin ja saimme luotua tilaisuuksia, mutta se ei valitettavasti tänään riittänyt. Emme voi kun hyväksyä tämän ja jatkaa kohti ensi viikkoa. Se on osa jalkapalloa ja osa oppimista.
– Kiitos kaikille, jotka tulivat katsomaan ottelua. Koko joukkue arvostaa tukeanne paljon, Adlani kiitti lopuksi kotiyleisöä.
Hongan kausi jatkuu vierasreissulla Ahvenanmaalle ensi viikon lauantaina 15.6. ja sen jälkeen keskiviikkona 19.6. Suomen Cupin ottelulla Valttia vastaan. Seuraava kotiottelu on edessä lauantaina 29.6. kun Honka kohtaa Tapiolan urheilupuistossa Ilveksen.
Hongan avauskokoonpano:
#3 Aura Nyholm
#4 Daniela Sandås
#8 Neela Antikainen (46′ Ida Heikkinen)
#9 Elli Seiro
#12 Liisa Tuomi (MV)
#15 Ilona Walta
#17 Matilda Kuusniemi Fishwick (46′ Eevi Sutela)
#33 Wilma Sjöholm (76′ Sanra Pulliainen)
#35 Armi Heikkilä (56′ Jasmin Leppioja
#42 Noora Hämäläinen (56′ Inka Kaivola)
#88 Aino Vuorinen
Vaihdossa: #13 Ada Eronen, #23 Viivi Pietilä (MV)