Honka matkaa Ahvenanmaalle
Hongalla on lauantaina edessään kauden viides vierasottelu, kun keltamustatmatkustavat Ahvenanmaalle kohtaamaan Åland Unitedin. Ottelu Wiklöf Holding Arenalla käynnistyy klo 17.00 ja Ruutu+ näyttää sen tuttuun tapaan suorana lähetyksenä.
Honka lähtee otteluun kaksi voittoa allaan. Viime kierroksella kaatui HPS Elli Seiron ja Noora Juuselan maaleilla 2-1, sitä ennen TPS Seiron osuessa 1-0.
Keltamustien sijoitus tasaisessa sarjassa on neljäs. Neljätoista pistettä on neljä vähemmän kun himmeimmillä mitalisijoilla olevilla KuPS:illa ja lauantain vastustaja Åland Unitedilla. Sarjavitonen PK-35 Vantaa on kaksi ja kutonen Ilves kolme pistettä Honkaa perässä.
– Olemme minusta joukkueena pystyneet hyvin osoittamaan, että olemme valmiita taistelemaan jokaisessa pelissä pisteistä ja pelaamaan isolla sydämellä joukkueelle. Hyvä pöhinä joukkueessa on ja tulee olemaan varmasti iso vahvuutemme tasaisessa sarjassa, Inka Kaivola sanoo.
Seiron ja Juuselan lisäksi Hongan maalitilastossa kaksi osumaa on viimeistellyt Wilma Sjöholm. Kaivolalla ja Daniela Sandåsilla on molemmilla yksi maali.
Åland United on ollut viime ajat hurjassa vireessä. Kahdella maalin tappiolla kautensa avannut joukkue on voittanut sen jälkeen kaikki kuusi peliään. Viimeksi se kaatoi TPS:n Turussa 5-0.
Eniten maaleja koko sarjassa, 29 tehneen ÅU:n pelaajia löytyy maalipörssin kymmenen kärjestä peräti neljä. Kuuden maalin Jacqueline Hand johtaa, Dana Leskisellä on viisi ja kaksikolla Aada Törrönen ja Anna Nurmi molemmilla neljä.
– Vieraspelireissu saarelle on aina mielenkiintoinen ja Åland on pelannut viime aikoina vakuuttavaa tulosta. Takana on jälleen hyvä treeniviikko, joten olen luottavainen joukkueeseen ja sen valmiuteen tekemään se työ, mitä täyden kolmen pisteen eteen vaaditaan, Kaivola kommentoi.
Åland United vs FC Honka siis Maarianhaminan Wiklöf Holding Arenalla lauantaina 10.6. klo 17.00 alkaen!