Inka Kaivola jatkaa Hongassa!
Inka Kaivola pukee päälleen Hongan pelipaidan myös kaudella 2023. Hongan omalle kasvatille tuleva kausi on edustusjoukkueen mukana viides.
Kaivola teki debyyttinsä pääsarjatasolla kaudella 2019 ja nousi samantien suureen rooliin. Yhteensä puolustajalla on tilillään tähän mennessä kahdeksankymmentäkaksi liigaottelua ja yksitoista maalia. Viime kaudella 24- vuotias Kaivola pelasi yhtä vaille kaikissa, eli kahdessakymmenessäkolmessa liigaottelussa.
– Olen aloittanut jalkapallon pelaamisen Hongassa seitsemänvuotiaana, pelannut siitä lähtien ainoastaan tässä seurassa ja siksi tuntuukin hienolta saada sille näiden seitsemäntoista vuoden jälkeen lisää jatkoa. Odotan innolla jo uutta kautta ja treeneissä sekä harjoituspeleissä on ollut hyvä fiilis ja tekemisen meininki. Haluan auttaa omalla panoksellani joukkuetta menestymään ja saavuttamaan yhdessä asetetut tavoitteet. Sofia Mannerta lainaten, ”Täs jengis on jytyy! On totta!”, Kaivola kommentoi.
– Inka on todella tärkeä palanen joukkuettamme niin kentällä, kuin sen ulkopuolellakin. Viime kausi oli hieno kausi hänelle tasaisen pelaamisensa kautta. Inka teki harvoin virheitä kentällä ja pelasi hyviä ja tasaisia otteluita läpi kauden. Hänen asenteensa jalkapallon harjoitteluun ja pelaamiseen on poikkeuksellista. Hän on aina valmis haasteisiin niin harjoituksissa kun peleissäkin. Tavoite on tällä kaudella se, että hän jatkaa tasaisuuttaan ja sanelee peliä enemmän joukkueelle. Inka tietää todella hyvin mitä häneltä tällä kaudella odotetaan eikä hän peräänny haasteiden edessä. Se tekee hänestä erityisen pelaajan, päävalmentaja Omar Adlani puolestaan sanoo.