Etsi tältä sivustolta

Honka ja Ilves tasapeliin

Julkaistu

Honka ja Ilves kohtasivat Honka-päivän kruunanneessa Kansallisen Liigan ottelussa helteisessä Tapiolan urheilupuistossa. Lopputulokseksi kirjattiin lopulta 1-1, joten sarjapisteet menivät jakoon.

Avausjakso

Honka otti pelin hallintaansa sen alkuvaiheilla, eikä Ilves päässyt luomaan vaarallisia paikkoja Liisa Tuomen maalille. Honka puolestaan kävi muutamaan otteeseen lähellä, mutta avausmaali sai vielä odottaa itseään.

Vierasjoukkue Ilveksen Noora Hämäläinen laukoi 29. minuutilla kaukaa ja pallo kolahti Honka-maalin ylärimaan. Tuomi sai kuitenkin poimittua takaisin kentälle kimmonneen pelivälineen haltuunsa.

Ottelun avausmaali nähtiin 38. minuutilla. Silja Tuominen laukoi pallon rangaistuspotkusta ohi hyvin mukana olleen Tuomen ja Ilves siirtyi johtoon. Näissä lukemissa siirryttiin myös tauolle.

Toinen jakso

Honka nousi tasoihin 58. minuutilla. Kulmapotkun jälkeen pallo pyöri maalinedustalla ja Saana Hartikainen laukoi sen lopulta sisään. Kotiyleisö pääsi juhlimaan tasoitusosumaa ja taululle muuttui lukemiksi 1-1.

Toisella jaksolla huippupaikat olivat vähissä molemmissa päädyissä. 66. minuutilla Tuominen pääsi kokeilemaan viimeistelyä, mutta ei saanut suunnattua palloa kohti maalia.

78. minuutilla Honka sai luotua vapaapotkusta paikan. Eevi Sutelan lähettämään palloon sai päänsä väliin Wilma Spets, mutta Ilves-vahti Meri Hämäläinen koppasi puskun.

Lisämaaleja ei ottelussa enää nähty, joten pisteet menivät jakoon 1-1 lukemin. Tasapeli oli Hongalle kolmas perättäinen.

 Kolme pistettä olisi toki ollut hyvä ottaa, mutta on yksikin tietenkin nollaa parempi. Meillä oli vahva alku ja peli lähti oikein hyvin käyntiin. Sitten meillä ote hieman karkasi ja Ilves sai maalinkin. Paransimme jälleen loppua kohden, mutta harmittavaa oli toki se että emme saaneet pidettyä aivan sitä alun hyvää peliä läpi ottelun, Hongan maalista vastannut Saana Hartikainen kiteytti.

 Jälleen yksi tasapeli. On tietenkin hyvä, että emme häviä otteluita, mutta toisaalta emme saa voittojakaan. Parannamme peliämme ottelu ottelulta ja pelaajat ovat sopeutuneet eri pelipaikkoihin. Koen, että olisimme voineet voittaa tänään. Loimme hyviä maalipaikkoja, tosin hyökkäämisemme oli turhan pakotettua. Hallitsimme peliä alusta lähtien ja pyrimme kontrolloimaan tempoa rakentelullamme, totesi puolestaan päävalmentaja Omar Adlani.

 Muutaman kerran olimme epätasapainossa puolustussuuntaan. Meillä on paljon hyökkäysorientuneita pelaajia, mikä on tietenkin hyvä asia. Meidän tulee kuitenkin keskittyä myös puolustussuuntaan pelaamiseemme. Vastustajan saama rangaistuspotku oli epäonninen, mutta pelaajat vastasivat siihen hyvin ja pysyivät pelisuunnitelmassa. He jatkoivat oman pelimme pelaamista, pysyivät rauhallisina ja tasoitusmaali tuli lopulta. Olen ylpeä pelaajistamme ja heidän panoksestaan tänään. Otamme tästä tuloksesta taas oppia. Kiitos kaikille, jotka tulivat kannustamaan meitä tänään. Honka teki hienoa työtä tehdäkseen tästä ikimuistoisen päivän joukkueelle, Adlani päätti.

Hongan avauskokoonpano:
#3 Saana Hartikainen
#4 Daniela Sandås
#5 Senja Salo
#8 Aino Vuorinen
#9 Elli Seiro (85’ Annika Idman)
#10 Jasmin Leppioja (46’ Wilma Spets)
#12 Liisa Tuomi (MV)
#15 Inka Kaivola
#23 Noora Juusela (77’ Saara Lappalainen)
#28 Eevi Sutela (83’ Matilda Kuusniemi Fishwick)
#77 Milla Punsar

Vaihdossa: #20 Sara Arimo, #31 Sonja Ferm (MV)

Back to top