Etsi tältä sivustolta

Hongalla vastassa HJK perjantaina!

Julkaistu

Viime kierroksella Oulussa avausvoittonsa ottaneen Hongan kausi jatkuu perjantaina, kun keltamustat kohtaavat HJK:n vieraissa Bolt Arenalla kello 18.05 alkaen! Ottelu näkyy suorana Ruutu+:n, sekä YLE TV2:sen kautta!

Hongan kausi alkoi tuloksellisesti haastavasti, kun joukkue koki kolme peräkkäistä tappiota. Viime ottelussa Oulussa tilille napsahti kuitenkin avausvoitto, kun ONS kaatui 2-1. Wilma Spets ja Saana Hartikainen veivät Hongan kahden maalin johtoon, eikä kotijoukkue ONS päässyt yhtä loppuhetkien kavennusmaalia lähemmäksi. Ennen perjantain otteluita Honka on kolmella pisteellä sarjataulukossa seitsemäntenä, tasapisteissä HPS:n ja Ilveksen kanssa.

– Avausvoitto oli tärkeä ja toi joukkueeseen lisää itsevarmuutta. Saimme tappioiden taakan pois harteiltamme ja voimme nyt lähteä pelaamaan rennosti ja luottavaisin mielin omaa peliämme, keskikentän Eevi Sutela sanoo.

Oulussa maalinteossa onnistuneiden Spetsin ja Hartikaisen lisäksi Hongan sisäisessä maalipörssissä yhden maalin on kirjauttanut PK-35 Vantaata vastaan osunut Aino Nurmi.

HJK:n kausi alkoi kolmella voitolla. Se kaatoi ensin Åland Unitedin 4-2, sitten ONS:n 3-0 ja kolmantena HPS:n 5-1. Viime kierroksella joukkue jäi kuitenkin tasapeliin, kun PK-35 tasoitti lisäajan maalilla ja pisteet jaettiin 1-1 lukemin. HJK:n paras maalintekijä on neljästi osunut Ria Karjalainen.

Neljänneksi viime kaudella sijoittunut HJK vahvistui talven aikana mm. PK-35 Vantaasta saapuneella Oona Seveniuksella, sekä TiPS:ssä viime kaudella pelanneella kolmikolla Annika Haanpää, Jenna Topra, Joanna Tynnilä. Poistuneiden joukossa ovat mm. Ruotsiin siirtynyt Katariina Kosola ja uransa päättänyt Linda Ruutu.

Sutela odottaa perjantain ottelusta tiukkaa taistoa.

– Pelistä tulee varmasti kova ja kaikki lähteekin kovasta ja kurinalaisesta puolustuspelaamisesta. Sitä kautta saamme otetta pelistä ja omaa pallollista peliämme kulkemaan, hän toteaa.

HJK vs FC Honka siis Töölössä Bolt Arenalla perjantaina 29.4. kello 18.05 alkaen! Jos et ole paikan päällä, Ruutu+ ja YLE TV2 näyttävät ottelun!

HJK-ottelun jälkeen Honka palaa jälleen kotikentälle. Honka kohtaa Tapiolan urheilupuistossa NJS:n perjantaina 6.5. kello 18.30 alkaen! Tervetuloa kannustamaan Honka voittoon!

Back to top