Etsi tältä sivustolta

Hongalle niukka tappio HJK:ta vastaan

Julkaistu

Voittotilinsä edellisellä kierroksella ONS:aa vastaan avannut Honka matkusti perjantai-illan paikallisotteluun naapurikaupunkiin Helsinkiin, jossa Bolt Arenalla vastassa oli HJK. Hongan hyvä taistelu ei aivan riittänyt pistesaldon kartuttamiseen, kun kotijoukkue oli niukasti maalin verran parempi ja voitti 2-1.

Avausjakso

Ottelussa mentiin pitkään ilman huippupaikkoja kumpaankaan päähän. 27. minuutilla kotijoukkue HJK kuitenkin onnistui, kun Silja Jaatinen keskitti ja Oona Sevenius pääsi puskemaan takatolpalta pallon maaliin. Samassa tilanteessa Hongan maalivahti Emma Immonen loukkaantui ikävästi ja maalinsuulle vaihdettiin Liisa Tuomi.

Koko avausjaksolla ei kamalasti maalipaikoilla juhlittu, mutta Honka pääsi sen sijaan juhlimaan maalia lisäajalla. Noora Juusela nappasi pallon HJK:n alakerran syöttelystä ja viimeisteli sen tolpan kautta HJK-maaliin. Näin tauolle siirryttiin lukemissa 1-1.

Toinen jakso

HJK sai avausjakson alkupuolella muutamia paikkoja siirtyä johtoon, mutta laukauksen viuhuivat ohi Tuomen vartioiman Honka-maalin.

Lopulta HJK pääsi kuitenkin siirtymään 2-1 johtoon. Sevenius sai jalkansa vapaaksi boksin rajoilla ja laukoi tarkasti alakulmaan.

Honka oli lähellä tasoittaa ottelun pian takaiskumaalin jälkeen. Hyvän rakentelun päätteeksi Juuselan laukaus karkasi kuitenkin hieman yli maalin.

Honka sai ottelun loppupuolella vielä muutaman tilanteen, mutta lisämaaleja ei nähty. Näin ollen pisteet jäivät Helsinkiin niukalla yhden maalin erolla.

Olen hyvin ylpeä pelaajistamme tämän esityksen jälkeen. Näimme viihdyttävän ottelun, mutta tottakai olemme tulokseen pettyneitä. Pelasimme vahvasti puolustuspäässä ja pyrimme minimoimaan heidän hyvät tilanteensa. Oli epäonnekasta, että Emma joutui jättämään pelin kesken, mutta Liisa pelasi oikein hyvän ja kypsän ottelun maalilla, päävalmentaja Omar Adlani totesi.

Halusimme jatkaa prosessiamme hyökkäysvaiheessa pitämällä palloa vähän pidempään ja löytämällä siten parempia maalintekopaikkoja. Meillä oli mahdollisuuksia vaihtaa kaistaa ja hyökätä toisen laidan kautta, mutta emme onnistuneet luomaan niitä tilanteita tarpeeksi. Olimme kuitenkin kärsivällisiä pallon kanssa, se on hyvä asia. Rakennamme tämän ottelun pohjalle ja jatkamme työtä kohti seuraavaa ottelua. Silloin tarjolla on jälleen tärkeitä pisteitä, hän jatkoi.

Hongan kausi jatkuu kotiottelulla, kun perjantaina 6.5. vieraaksi saapuu NJS Nurmijärveltä. Ottelu käynnistyy Tapiolan urheilupuiston TN1:llä kello 18.30! Liput ovelta 5€, alle 18-vuotiaat maksutta! Hongan kauden 2022 kausikortteja pääset ostamaan tästä! Tervetuloa!  

Hongan avauskokoonpano:
#1 Emma Immonen (30’ Liisa Tuomi)
#2 Aino Nurmi (88’ Matilda Kuusniemi Fishwick)
#3 Saana Hartikainen (88’ Ada Eronen)
#4 Daniela Sandås
#5 Senja Salo
#7 Saara Lappalainen
#14 Wilma Spets
#15 Inka Kaivola
#23 Noora Juusela (81’ Jasmin Leppioja)
#28 Eevi Sutela
#77 Milla Punsar (81’ Annika Idman)

Vaihdossa: #20 Ilona Anttonen

Back to top