Honka kohtaa perjantaina HPS:n

Hongan kausi jatkuu jo huomenna perjantaina, kun vieraaksi Tapiolan urheilupuistoon saapuu HPS! Kello 18.30 alkavaan otteluun pääset ostamaan liput tästä! Saavu siis paikalle kannustamaan Honka voittoon!
Honka palasi tiistaina yli kahden viikon ottelutauolta voitokkaasti, kun se kaatoi JyPK:n kotikentällä 2-0. Eveliina Parikka laukoi ottelun avausmaalin 26. minuutilla, ja Inka Kaivola viimeisteli loppulukemat pilkulta varsinaisen peliajan viimeisillä minuuteilla.
Voitolla JyPK:sta Honka nousi sarjassa viidenneksi, pisteen päähän neljäntenä olevasta HJK:sta. Helsinkiläiset ovat ennen huomista pelanneet yhden ottelun Honkaa enemmän, eli mikäli Honka onnistuu HPS:n voittamaan, nousee se neljännelle sijalle.
Honka on iskenyt kuluneella kaudella vastustajan verkkoon kolmetoista maalia. Maalintekovastuu on jakautunut laajalle rintamalle, sillä joukkueen sisäisestä maalipörssistä löytyy seitsemän eri nimeä. Aino Vuorinen johtaa kolmella maalilla, Jasmin Leppiojalla, Wilma Spetsillä, Eveliina Parikalla ja Heini Toivosella osumia on kasassa kaksi, ja Kaivola ja Milla Punsar ovat osuneet kummatkin kertaalleen.
– Perjantaina on jaossa erittäin tärkeät pisteet. Ne ovat otettavissa, jos pelaamme omalla tasollamme ja hyödynnämme omia vahvuuksiamme. HPS on tehnyt hyvin maaleja, joten meidän täytyy olla hereillä ja puolustaa tarkasti. Toisaalta he ovat päästäneet aika paljon maaleja, joten meidän täytyy hyödyntää mahdollisuudet, jotka todennäköisesti saamme kyllä luotua, kommentoi toppari Daniela Sandås.
Viime kaudella Ykkösen voittanut ja täksi kaudeksi Kansalliseen liigaan noussut HPS ei ole nöyristellyt korkeammalla sarjatasolla. Hongan lisäksi se on voittanut HJK:n sekä JyPK:n. Lisäksi sillä on kasassa kaksi tasapeliä, joten pistesaldo näyttää yhteensä yhtätoista. Sarjataulukosta HPS löytyy sijalta kahdeksan, tasapisteistä seitsemäntenä olevan PK-35:den kanssa.
Honka ja HPS ovat kohdanneet kerran aiemmin tällä kaudella. Toukokuussa Oulunkylässä pelatussa ottelussa Honka hallitsi, mutta vahvasti ja uhrautuvasti puolustanut HPS piti maalinsa puhtaana kapteeni Aino Lehtisen iskiessä tarvittavan voittomaalin. Honka lähteekin perjantain otteluun erittäin revanssinnälkäisenä.
HPS-ottelun jälkeen Honka pelaa seuraavan kotiottelunsa Kansallisessa Liigassa vasta 14.8., joten nyt kannattaa saapua katsomoon vielä heinäkuun aikana! Osta siis lippusi tästä, ja saavu huomenna 18.30 Tapiolan urheilupuistoon kannustaman Honka voittoon!