Sopimukset, Uutiset

Milla Punsar ja Honka jatkosopimukseen!

Kolme viimeisintä kautta kapteeninnauhaa kantanut Punsar pelaa keltamustissa myös kaudella 2022. Tuleva kausi on Punsarille jo kahdeksas Hongassa.

EPS:stä kaudelle 2015 Honkaan siirtynyt Punsar on kuulunut jo monta vuotta joukkueen ehdottomiin avainpelaajiin. Liigatasolla otteluita on kasassa ja komeat 120 ja maalejakin hän on viimeistellyt 33 kappaletta. Päättyneellä kaudella Punsar pelasi kahdeksassatoista ottelussa. Kausi päättyi ennenaikaisesti loukkaantumisen vuoksi, mutta Punsar lähtee innolla kohti uutta kautta.

Odotan mielenkiinnolla ensi kautta. Ensimmäiseksi täytyy taas kerran kuntouttaa jalka ennen kuin saan vetää nappikset jalkaan. Onneksi kauden alkuun on vielä hyvin aikaa. Tavoitteeni on päästä takaisin hyvään fyysiseen kuntoon, jotta pääsen hyödyntämään parhaita ominaisuuksiani pelaajana. Hongassa meillä on loistava ympäristö: luonnonnurmi, tekonurmet, halli ja punttisali aivan vierekkäin. Lisäksi meillä on ammattitaitoinen staffi. Tuon joukkueeseen kokemusta ja uskon, että siitä on apua myös kentän ulkopuolella. Ennen kaikkea olen iloinen, että saan taas vetää keltamustan paidan päälle kaudella 2022!, hän kommentoi.

Millan jatko ei ole vain hieno asia joukkueelle, vaan myös koko seuralle. Hän on poikkeuksellinen pelaaja, joka voi yhä nostaa tasoaan. Milla on yksi liigan vaarallisimmista hyökkäävistä keskikenttäpelaajista ja tavoitteenamme on saada hänet takaisin terveeksi ja huippukuntoon tällä kaudella. Hänen työmoraalinsa on vertaansa vailla sekä peleissä että harjoituksissa. Hän näyttää nuoremmille loistavaa esimerkkiä. Milla ymmärtää, mitä korkeamman tason saavuttaminen sekä yksilöllisesti että joukkueena vaatii ja odotan innolla hänen saavuttavan täyden potentiaalinsa, päävalmentaja Omar Adlani toteaa.

Yhteistyössä