Etsi tältä sivustolta

Honka kohtaa NJS:n kotonaan perjantaina

Honka kohtaa kotonaan Tapiolan urheilupuistossa huomenna perjantaina 30.9. klo 19.00 alkaen NJS:n! Liput portilta 5€, alle 18v maksutta! Tervetuloa kannustamaan Honka voittoon!

Honka lähtee otteluun alemman loppusarjan toiselta sijalta, eli koko Kansallisen Liigan kahdeksannelta. Ero sijaa ylemmäs Ilvekseen on kaksi pistettä, sijaa alemmas ONS:ään neljä pojoa. Honka kärsi viime kierroksella toisen peräkkäisen tappion ja jälleen niukalla yhden maalin erolla. Oulussa ONS nappasi voiton 2-1 lukemin, Saana Hartikaisen vastattua kauden toisella osumallaan Hongan ainoasta maalista.

Olemme käyneet viimeiset ottelut läpi joukkueen kanssa ja pohtineet, mitä voisimme tehdä paremmin. Perjantaina avainasemassa on pelirohkeus, omien vahvuuksiemme hyödyntäminen, sekä röyhkeys vastustajan boksissa. Lisäksi mentaalisen puolen tärkeys korostuu tällaisissa tilanteissa, joukkueen kapteeni Milla Punsar toteaa.

Perjantain vastustaja NJS nappasi kauden avausvoittonsa viime kierroksella, kun se haki pisteet Ilvekseltä. Heta Olmalan vietyä Ilveksen johtoon, käänsivät Senja Haikolan ja Ella Leskelän maalit pisteiden suunnan vielä Nurmijärvelle. Samalla NJS kasvatti kauden pistesaldonsa viiteen. Sijoitusten puolesta NJS:llä ei ole loppukauden otteluissa enää panosta, sillä se jää joka tapauksessa sarjan viimeiselle sijalle.

Honka ja NJS ovat kohdanneet tällä kaudella kolmesti aiemmin ja jokainen ottelu on päättynyt samoihin lukemiin, Hongan 3-0 voittoon.

– Vastustajaa ei tule koskaan aliarvioida ja NJS onkin osoittanut vaarallisuutensa mm. Ilvestä vastaan, Punsar muistuttaa.

FC Honka vs NJS siis Tapiolan urheilupuistossa perjantaina 30.9. klo 19.00! Tervetuloa!