Etsi tältä sivustolta

Hongalle maalin tappio Oulussa

Honka matkusti Ouluun pelaamaan alemman loppusarjan kolmannen ottelunsa ONS:ia vastaan. Raatin Stadionilla nähtiin tasainen kamppailu, joka kääntyi kuitenkin lopulta kotijoukkueen 2-1 voitoksi.

Avausjakso

ONS sai peliin hyvän alun ja siirtyi johtoon jo 11. minuutin kohdalla. Sara Sievistö sai pallon boksiin ja laukoi sen alakulmaan ohi Liisa Tuomen.

Honka hyökkäsi hyvin 17. minuutilla. Daniela Sandås löysi puolenvaihdollaan Ida Heikkisen, mutta ONS-puolustus pääsi vielä Heikkisen kääntöön väliin ja peliä jatkettiin kulmapotkulla.

23. minuutilla Honka pääsi nopeaan vastahyökkäykseen. Milla Punsar pelasi viereen Wilma Spetsille, mutta laukaus meni tolppaa hipoen ohitse.

Varttia myöhemmin Senja Salo lähetti hyvän keskityspallon maalilla ja Spets kokeili tällä kertaa puskemalla, mutta jälleen hieman ohitse.

Tauolle siirryttiin ONS:n 1-0 johdossa.

Toinen jakso

ONS:ille tarjoutui heti toisen nelivitosen alussa paikka tuplata johtonsa, mutta Tuomi torjui helposti Sievistön laukauksen.

Honka loi muutamia hyviä tilanteita ONS-maalille ja oli pariin otteeseen lähellä tasoitusta. Maali nähtiin lopulta 63. minuutilla. Punsar laittoi pallon maalille ja Saana Hartikainen ohjasi sen sisään.

ONS kuittasi kuitenkin Hongan tasoitusmaalin nopeasti. Muutamaa minuuttia myöhemmin Sievistö siirsi ottelun toisellaan kotijoukkueen taas johtoon.

Honka sai luotua vielä muutamia hyviä paikkoja, mutta enempää maaleja ei ottelussa nähty, joten täysi pistepotti jäi kotijoukkueelle.

Aloitimme ottelun hitaasti ja huonosti keskittyen. Ensimmäinen jakso oli meille hyvin vaikea ja se näkyi tuloksessa. Toinen jakso oli paljon parempi ja aloimme pelaamaan omaa peliämme. Emme kuitenkaan saaneet luotua tarpeeksi laadukkaita paikkoja voittaaksemme pelin. Olimme hyvin varovaisia pelaamaan palloa boksiin. Harmittavasti emme saaneet pisteitä mukaamme, päävalmentaja Omar Adlani totesi.

Hongalla on jäljellä loppusarjassa vielä kolme ottelua, kun se kohtaa toistamiseen NJS:n, ONSn ja Ilveksen. Piste-ero seitsemäntenä olevaan Ilvekseen on kaksi pistettä ja

Jäljellä ei ole helppoja pelejä, eikä meidän tule aliarvioida yhtään vastustajaa. Meillä on nyt pari päivää vapaata ja sitten alamme valmistautumaan NJS-otteluun, Adlani sanoi.

Hongan kausi jatkuu kotona Tapiolan urheilupuistossa perjantaina 30.9. kello 19.00. Silloin vastaan asettuu NJS! Liput ovelta 5€, alle 18v maksutta! Tervetuloa!

Hongan avauskokoonpano:
#4 Daniela Sandås
#5 Senja Salo
#6 Ida Heikkinen (71’ Matilda Kuusniemi Fishwick)
#7 Saara Lappalainen
#9 Elli Seiro (83’ Ada Eronen)
#12 Liisa Tuomi (MV)
#14 Wilma Spets
#15 Inka Kaivola (71’ Matilda Kataja)
#23 Noora Juusela (46’ Saana Hartikainen)
#28 Eevi Sutela
#77 Milla Punsar

Vaihdossa: #18 Julia Schalin, #22 Annika Idman, #31 Sonja Ferm (MV)