Etsi tältä sivustolta

Honka matkaa Ouluun ONS:n vieraaksi

Julkaistu

Hongan kausi jatkuu taas lauantaina, kun keltamustilla suuntana on Oulu. ONS ja Honka kohtaavat Raatin Stadionilla klo 13.00. Ruutu+ näyttää ottelun tuttuun tapaan myös suorana.

Honka lähtee viikonlopun kierrokseen alemman loppusarjan toiselta sijalta, kaksi pistettä Ilveksen perästä. Kyseiset joukkueet kohtasivat juuri viime kierroksella Tapiolassa. Honka nousi 0-1 tappiaosemasta 2-1 johtoon Wilma Spetsin ja kolmannessa liigaottelussaan maalitilinsä avanneen Matilda Katajan osumilla, mutta Ilves käänsi vielä ottelun lisäajalla voitokseen 2-3.

– Viime viikonlopun ottelu on nyt takanamme. Se ei ollut hyvä tulos, eikä fiilis ollut tietenkään hyvä ottelun jälkeen. Olen hyvin tyytyväinen siihen, miten pelasimme loppuhetkiä ennen. Kontrolloimme peliä ja rakenteemme niin hyökkäys- kun puolustussuuntaankin oli hyvää. Pelaajat toteuttivat pelisuunnitelmaamme hyvin. Se, että menetimme pisteet tuollaisella tavalla oli tärkeä oppitunti niin pelaajille kun taustoille. Emme voi toistaa samanlaisia hetkiä harjoituksissa ja uskon, että nyt olemme valmiimpia hoitamaan vastaavat tilanteet tulevaisuudessa. Ymmärrämme, että meillä on nuori joukkue, tällä kaudella olemme menettäneet monia pisteitä tilanteissa, jotka olisivat olleet vältettävissä, päävalmentaja Omar Adlani sanoo.

ONS löytyy alemman loppusarjan kolmannelta sijalta. Kaksitoista pistettä tilillään oleva oululaisryhmä on kasvattanut saldoaan molemmilla kahdella loppusarjan pelatulla kierroksella. Ensin se taisteli 1-1 tasapelin Ilveksen vieraana ja viimeksi kaatui NJS vieraskentällä 2-1.

ONS ja Honka ovat pelanneet kaksi tiukkaa ottelua tällä kaudella. Huhtikuussa Oulussa Spetsin ja Saana Hartikaisen maalit toivat Hongalle 2-1 voiton. Tapiolassa pelattiin heinäkuun loppupuolella ja lukemat olivat samat. Hongalta maalinteossa silloin onnistuivat Saara Lappalainen ja Matilda Kuusniemi Fishwick.

– Odotamme matkaa Ouluun viikonloppuna. He ovat tehneet aiemmat kohtaamisemme tällä kaudella hyvin vaikeiksi ja uskon, että tämä ottelu on samanlainen. He ovat kehittyneet pelaamisessaan kauden kuluessa ja ovat olleet hyvin vahvoja puolustussuuntaan, Adlani analysoi.

Olen iloinen, että pelaajamme ovat kunnossa lauantain otteluun lähtiessä. Viime otteluun lähdimme muutaman BSM-joukkueen pelaajan kanssa. Haluan onnitella Sanra Pullaista ja Sara Arimoa, jotka tekivät ottelussa liigadebyyttinsä, sekä Matilda Katajaa, joka tuli vaihdosta kentälle ja viimeisteli liigauransa ensimmäisen maalin, hän päättää.

Back to top