Milla Punsarille huippusiirto – ura jatkuu Freiburgissa!
FC Hongan Milla Punsar siirtyy Saksan Bundesliigan Freiburgiin. Freiburg sijoittui viime kaudella kovatasoisessa Bundesliigassa kuudenneksi ja eteni Saksan cupin finaaliin. Joukkue avaa tämän kautensa syyskuun puolivälissä hallitsevaa mestaria Bayern Müncheniä vastaan. Etelä-Saksassa sijaitsevan Freiburgin yleisökeskiarvo oli viime kaudella 2357 katsojaa.
Punsar pelasi viime kaudella Bundesliigaa SV Meppenissä, jossa kymmenessä ottelussa syntyi yksi maali. Kauden jälkeen hän palasi Suomeen ja on kuntouduttuaan loukkaantumisesta pelannut kahdessa Kansallisen Liigan ottelussa Hongan paidassa. Punsar on toiminut monta vuotta Hongan kapteenina ja kaiken kaikkiaan liigapelejä on keltamustassa paidassa kasassa 146 ja maaleja 41.
– Oli mahtavaa olla Hongan mukana kesän ajan. Sain treenata hyvissä olosuhteissa ja kuntouttaa polveni. Iso kiitos kaikille joukkuekavereille ja staffille, erityisesti Omarille, että hän otti minut heti joukkueen mukaan ja toivotti tervetulleeksi. Toinen erityiskiitos fysioterapeuteille, etenkin Luca Fleresille. Ilman heitä en taaskaan olisi tässä. Olen iloinen, että sain sopimuksen Freiburgiin. Tämä on nyt iso harppaus edellisestä Saksan reissusta. Puitteet ovat uskomattoman ammattimaiset, joten hienoa päästä kokemaan arkea Freiburgissa. Myös kaupunki on erittäin kaunis, joten toivotan kaikki tervetulleiksi vierailulle. Lupaan tarjota currywurstit. Kunnia tästä siirrosta kuuluu taas kerran Vema Sutelalle. Hän teki paljon töitä tämän eteen ja asiat minulle helpoksi, joten kiitos ”Setä”! Until next time Honka!, Punsar sanoo.
– Kaikki Hongassa ovat onnellisia, kun pelaaja saavuttaa tavoitteensa ja Milla siirtyy nyt yhteen Saksan suurimmista seuroista. Hän oli yksi Meppenin parhaista pelaajista viime kaudella ja hänen kova työnsä ja omistautumisensa maksaa nyt itsensä takaisin. Tiesimme kun hän tuli joukkueeseemme kesällä, että kyse ei todennäköisesti ole pitkäaikaisesta jutusta. Olemme erittäin iloisia, että saimme olla pienessä roolissa hänen paluussaan Bundesliigaan. Tiedämme kaikki sen, millainen pelaaja Milla on ja uskon, että emme ole vielä nähneet parasta versiota hänestä. Hän pääsee testaamaan itseään maailman parhaita pelaajia vastaan ja odotan innolla näkeväni, miten hän kehittyy tulevan kauden aikana. Onnea matkaan Milla! HK23 odottaa paluutasi kesätauon aikana, sanailee päävalmentaja Omar Adlani.