Etsi tältä sivustolta

Kotiavaus edessä lauantaina

Julkaistu

Hienolla voitolla HJK:sta kautensa avannut Honka kohtaa kotiavauksessaan ylihuomenna lauantaina 22.4. klo 14.00 hallitsevan Suomen mestarin KuPS:n. Varmista paikkasi ja osta lippusi ennakkoon klikkaamalla tästä! Tapiolan urheilupuistossa pelattavan ottelun yhteydessä järjestetään Puma Van Tour-tapahtuma klo 12.00 alkaen! Kannattaa siis saapua paikalle ajoissa! Tapahtumasta lisää tämän tekstin loppupuolella!

Hongan kauden avausottelu päättyi siis kolmeen pisteeseen, kun Wilma Sjöholm laukoi Hongan osuman ja koko joukkueen vahva puolustaminen piti maalin puhtaana.

Voitto oli ihan mahtava ja tärkeä! Koko joukkue laittoi itsensä likoon ja iso hatunnosto sille, miten jokainen omistautui puolustukseen menemällä blokkaamaan laukauksia ja pelaamalla loppuun saakka. Minun työni tehtiin todella helpoksi. Oli myös kiva nähdä, että pystyimme luomaan vaarallisia maalipaikkoja. Uskon että todistimme, että pystymme voittamaan kovia pelejä, kunhan pysymme yhtenäisenä. Se varmasti auttaa meitä kauden aikana, nollapelin maalillaan torjunut Sofia Manner toteaa.

Manner palasi täksi kaudeksi Honkaan, jota hän edusti viimeksi kaudella 2021. Edellinen sesonki kului Islannissa.

Paluu Honkaan on tuntunut todella hyvältä! Jokaisiin treeneihin on ollut todella kiva mennä, kun on niin kivoja ihmisiä kenen kanssa työskennellä, hän sanoo.

Kaksi viimeistä Suomen mestaruutta voittanut KuPS on suurin suosikki myös tällä kaudella. Joukkue avasi kautensa voittamalla ONS:n 8-2. Monet joukkueen avainpelaajat, kuten Aino Kröger, Gentjana Rochi, Lavdije Begolli, sekä Emmi ja Oona Siren jatkavat joukkueessa. Uusia nimiä ovat mm. PK-35 Vantaasta tullut Wilma Forsblom, sekä ensimmäistä kauttaan Suomen kentillä pelaavat Ana Paula Silva Santos ja Savannah Lee Taylor. Lähtijöitäkin toki on, kuten joukkueen avainpelaajiin kuuluneet, ulkomaille siirtyneet Emma Peuhkurinen ja Nanne Ruuskanen.

Manner odottaa innolla kotiavausta ja uskoo, että Honka pystyy haastamaan hyvin kovan vastustajan.

Kotiavaus on aina erityinen, fiilikset ovat hyvät ja odottavaiset. Vastustaja ei varmasti ole yhtään helpompi kuin viime viikolla, mutta kyllä Honka lähtee pisteistä taistelemaan myös tässä pelissä. Mitään ei anneta ilmaiseksi. Uskon meidän olevan vahvoilla, jos pystymme säilyttämään saman asenteen ja fiiliksen kun HJK:ta vastaan.

Honka vs KuPS siis Tapiolan urheilupuistossa lauantaina 22.4. klo 14.00! Osta lippusi ennakkoon tästä! Tapahtumassa mukana myös Puma Van Tour klo 12.00 alkaen! Lue lisää alta!

Puma Van Tour Tapiolassa la 22.4. klo 12 alkaen

PUMAN Van Tour on tulossa Tapiolaan! Tule ja testaa sesongin uusimmat PUMA jalkapallokengät! Tapahtumassa on myös monenlaista aktiviteettia, kuten pallotutkaa, taitorataa ja FIFA- konsolipeliä. Nähdään kentällä!

Stadiumin tarjous!

Puma jalkapallokengät  -25% *

Tarjous on voimassa kaikissa Stadium myymälöissä sekä osoitteessa stadium.fi. Hyödynnä tarjous verkkokaupassa käyttämällä alekoodia tai myymälässä QR-koodilla (kuva alla):

TEAMSALESSS23

*Tarjous on voimassa Stadium-myymälöissä ja osoitteessa stadium.fi ajalla 22.4–30.4.2023. Tarjous koskee normaali- ja pakettihintoja. Ei koske pyöriä, elektroniikkaa, seuratuotteita tai suoraan yhteistyökumppaneilta toimitettavia tuotteita. Ei voi yhdistää muihin alennuksiin. Ei voimassa Stadium Outlet -myymälöissä tai stadiumoutlet.fi. Alennus lasketaan kassalla oheisella koodilla.

Back to top