Etsi tältä sivustolta

Honka kohtaa perjantaina HJK:n kotinurmellaan

Julkaistu

FC Hongan kausi Kansallisessa liigassa jatkuu kotiottelulla Tapiolan urheilupuistossa jälleen ylihuomenna perjantaina 29.7. Silloin kello 18.30 alkavassa ottelussa vastaan asettuu HJK! Liput ovelta 5€, alle 18v maksutta! Tervetuloa kannustamaan Honka voittoon!

Honka nappasi viime kierroksella kauden kolmannen voittonsa, kun ONS kaatui lukemin 2-1. Saara Lappalainen ja Matilda Kuusniemi Fishwick veivät keltamustat kahden maalin johtoon, eikä ONS päässyt viime hetkien rangaistuspotkusta syntynyttä kavennusosumaa lähemmäksi.

Viime ottelu oli tuloksellisesti meille hyvä ja saimme tärkeät kolme pistettä. Pelasimme ensimmäisellä puoliajalla hyvin ja puolustimme joukkueena yhtenäisesti. Pystyimme pitämään oman maalin puhtaana ja luomaan hyvin hyökkäystilanteita. Toinen puoliaika oli meiltä heikompi, toppari Senja Salo kertaa.

Honka jahtaa perjantaina jälleen tärkeitä pisteitä. Keltamustat ovat tällä hetkellä sarjassa seitsemäntenä, kun kuudentena oleva HPS on kaksi pistettä edellä. Honka on pelannut joukkueista yhden ottelun enemmän.

Perjantain vastustaja HJK on mukana mitalitaistossa. Tällä hetkellä sinivalkoisten sijoitus on kolmas. Ero niin kakkossijalla olevaan PK-35 Vantaaseen, kun neljäntenä majailevaan Åland Unitediinkin on viisi pistettä. HJK:n tehokkain pelaaja tähän mennessä on olut yhdeksän maalin Oona Sevenius.

Odotan perjantain ottelua innolla. HJK on aina hyvä vastus ja heillä on joukkue täynnä taitavia pelaajia. Ottelusta tulee varmasti kova, molemmat joukkueet todella haluavat pisteet itselleen, Salo sanoo.

Salo debytoi pääsarjatasolla viime kaudella ja pelasi yhteensä kuudessa ottelussa 302 minuuttia. Tällä kaudella vastuu on kasvanut ja kasassa on jo 934 minuuttia yhdessätoista ottelussa.

On ollut hienoa päästä pelaamaan enemmän tällä kaudella ja olen kiitollinen annetusta vastuusta. On mahtavaa pelata kärkijoukkueita ja liigan parhaita hyökkääjiä vastaan. Kausi on tähän mennessä mennyt itselläni ihan hyvin, mutta aina löytyy tietenkin asioita, joita täytyy parantaa ja lähteä kehittämään.

FC Honka vs HJK siis perjantaina 29.7. klo 18.30 Tapiolan urheilupuistossa! Tervetuloa nauttimaan huippufutiksesta jq kannustamaan Honkaa! Nähdään siellä!

Back to top