Etsi tältä sivustolta

Hongalle niukka tappio kotona

Julkaistu

Honka kohtasi HJK:n Tapiolan urheilupuiston perjantai-illassa. Ottelu jäi vähämaaliseksi, mutta lopulta HJK sai napattua maalin voiton.

Avausjakso

HJK sai luotua avausjakson ensimmäisen hyvän paikan, kun se sai pallon Hongan boksissa. Emma Immonen torjui kuitenkin Oona Seveniuksen laukauksen lähietäisyydeltä kulmapotkuksi.

Vieraiden Essi Sainio pääsi laukomaan 29. minuutilla vaarallisesti, mutta Immonen venyi jälleen pallon tielle.

Honka sai vielä aivan avausjakson loppuhetkillä hyvän paikan johto-osumaan. Elli Seiro ohitti HJK-puolustajan ja pelasi takaviistoon hyvään paikkaan Wilma Spetsille, mutta laukaus karkasi yli maalin. Tauolle mentiin maalittomassa tasatilanteessa.

Toinen jakso

HJK siirtyi johtoon, kun toista nelivitosta oli pelattu neljä minuuttia. Jenna Topra lähetti keskityksen oikealta laidalta ja Silja Jaatinen pääsi viimeistelemään vierasjoukkueen johtoon.

Toisella jaksolla huippupaikat jäivät molemmissa päissä suht vähiin. Honka kävi kuitenkin vielä lisäajalla erittäin lähellä tasoitusta. Inka Kaivolan lähettämästä vapaapotkusta Ida Heikkinen pääsi puskemaan, mutta HJK-puolustus sai vielä siivottua pallon pois lähes maaliviivalta. Näin täysi pistepotti meni vieraille niukalla yhden maalin erolla.

Pelaajiemme panos oli tänään erinomainen ja haluan aloittaa kiittämällä heitä siitä. He tiesivät, että viime ottelussamme toinen jakso ei ollut tarpeeksi hyvä ja tänään he olivat eri tasolla. Halusin antaa heille painetta tähän otteluun ja nähdä, miten he reagoivat paineen alla. He vastasivat todella haasteeseen, mikä on hyvä merkki näin nuorelta joukkueelta, päävalmentaja Omar Adlani sanoi.

Ensimmäinen jakso oli hieman vaihteleva. Puolustimme aika hyvin HJK:n hyvin vaarallista hyökkäystä vastaan. Olimme epäonnisia, että menetimme Julia Schalinin niin aikaisin. Loukkaantuminen ei ollut paha, mutta emme halunneet ottaa riskejä. Noora Juusela tuli sisään ja teki todella hyvää työtä. HJK muutti prässäämistään muutamaan otteeseen, mutta toimimme sen kanssa oikein hyvin. Meidän piti pelata suoraviivaisemmin kun halusimme, mutta pelaajat lukivat tilanteita hyvin ja sopeutuivat. Saimme luotua muutamia paikkoja avausjakson lopussa, mutta pysäytimme juoksumme boksiin liian aikaisin emmekä saneet käytettyä mahdollisuuksiamme, hän jatkoi.

Toinen jakso alkoi hieman hitaasti, emmekä tulleet sille niin keskittyneenä. Päästimme aikaisen maalin mihin kiinnitämme huomiota ensi viikolla. Loppu toisesta jaksosta oli paljon parempaa ja pystyimme pitämään palloa paljon pidempään. Onnistuimme löytämään kutosalueen useammin ja pystyimme vaihtamaan puolta. Meidän pitää parantaa sitä, että saamme luotua enemmän maalipaikkoja kun pääsemme viimeiselle kolmannekselle. HJK puolusti boksiaan hyvin ja Essi Sainio teki paljon töitä keskikentällä rikkoakseen edistystämme.

Tämä oli meille hyvä testi ja on hyvä pelata haastavia otteluita. Pelaajat oppivat tällaisista peleistä paljon ja myös valmennuksemme analysoi tämän ottelun ja miettii, mitä voimme tuoda harjoitteluun kehittyäksemme. Suuntaamme nyt kohti seuraavaa ottelua. Tiedän, että tämä joukkue tulee olemaan valmis ja innoissaan palaamaan treeneihin maanantaina ja valmistautumaan kohti sitä ottelua.

Kiitos jälleen kaikille jotka tulivat katsomaan ottelua. Tuki joukkueelle oli mahtavaa, Adlani päättää.

Hongan kausi jatkuu vieraissa Nurmijärvellä. Keltamustat kohtaavat NJS:n ensi viikon lauantaina 6.8. klo 16.00 alkaen.

Hongan avauskokoonpano:
#1 Emma Immonen
#3 Saana Hartikainen
#4 Daniela Sandås
#5 Senja Salo
#7 Saara Lappalainen
#9 Elli Seiro (74’ Jasmin Leppioja)
#14 Wilma Spets (74’ Ada Eronen)
#15 Inka Kaivola
#18 Julia Schalin (18’ Noora Juusela)
#28 Eevi Sutela (61’ Ida Heikkinen)
#77 Milla Punsar

Vaihdossa: #12 Liisa Tuomi, #17 Matilda Kuusniemi Fishwick, #22 Annika Idman

Back to top