Etsi tältä sivustolta

Kauden päätös lauantaina Myyrmäessä

Julkaistu

FC Honka päättää Kansallisen Liigan kauden 2021 vieraskentällä, kun se kohtaa lauantaina 9.10. Myyrmäen Stadionilla kello 16.30 alkavassa ottelussa PK-35 Vantaan. Mikäli et pääse paikan päälle, voit seurata ottelua myös Ruutu+:n kautta klikkaamalla tästä!

Hongan sijoitus on varmistunut jo ennen lauantain päätöskierrosta. Keltamustat tulevat sijoittumaan sarjan kuudennelle sijalle. Voittamalla PK-35 Vantaan Honka nousisi kolmen pisteen päähän punamustista.

Hongan sisäisen maalipörssin voitosta taistelevat vielä erityisesti kolme maalia iskeneet Eveliina Parikka ja Jasmin Leppioja. Heini Toivonen, Inka Kaivola ja Wilma Spets ovat osuneet kuluvalla kaudella kahdesti, Ada Eronen, Milla Punsar, Rebecca Kindstedt ja Krista Hakala kerran.

Honka pelasi viime kierroksella erittäin tasaisen ottelun kotonaan Åland Unitedia vastaan. Molemmilla joukkueilla oli paikkansa voittoon, mutta lopulta vieraiden Cassandra Korhosen maali jäi ottelun ainoaksi ja pisteet suuntasivat Ahvenanmaalle.

Lauantain kotijoukkue PK-35 Vantaa voi vielä nousta sijan ylemmäksi, neljänneksi. Se vaatisi voittoa Hongasta, sekä HJK:n tappiota omassa ottelussaan Åland Unitedia vastaan. Sen suurempia panoksia ei vantaalaisillakaan ole, mutta molemmat joukkueet haluavat varmasti päättää kauden voittoon.

– Kausi on ollut joukkueellemme hieman vaikea etenkin tuloksellisesti, mutta vielä on mahdollisuus päättää kausi halutulla tavalla eli voitolla. Vastassa ei kuitenkaan ole helppo vastus, sillä pelimme PK-35 Vantaata vastaan ovat aina olleet todella tiukkoja vääntöjä. Meillä on takana hyvä treeniviikko ja uskon, että jokainen meistä tahtoo antaa kaikkensa vielä viimeisessä pelissä, Leppioja sanoo ottelun alla.

Leppioja uskoo, että Honka voi horjuttaa PK:ta omilla vahvuuksillaan.

– Jos pystymme pelaamaan omaa hyvää peliä ja keskittymään erityisesti erikoistilanteiden puolustamiseen, uskon meidän olevan vahvoilla. Meidän pitää pystyä pitämään fokus koko yhdeksänkymmenen minuutin ajan pelissä ja pyrkiä pelaamaan omilla vahvuuksillamme.

PK-35 Vantaan tehokkaimpana on tällä kaudella häärinyt peräti kaksitoista liigamaalia viimeistellyt Oona Sevenius, joka on saanut vahvaa tulitukea kymmenen maalin Wilma Forsblomilta. Erityisesti tämän kaksikon kanssa Hongankin tulee siis olla hereillä, mutta ratkaisuvoimaa vantaalaisilta löytyy muualtakin joukkueesta.

Honka ja PK-35 Vantaa ovat kohdanneet tällä liigakaudella kahdesti aiemmin, ja kuten Leppioja totesi, ottelut ovat olleet hyvin tasaisia. Myyrmäessä pisteet jaettiin maalittoman tasatuloksen myötä, ja TapiolasTa PK haki niukan vierasvoiton 1-2 lukemin. Joukkueet kohtasivat myös talvella Suomen Cupin lohkovaiheessa, jossa päädyttiin tasalukemiin 1-1, Tiia Savolaisen iskiessä Hongan tasoitusosuman.

Kauden päätösottelu PK-35 Vantaa vs FC Honka siis lauantaina 9.10. kello 16.30 alkaen Myyrmäen Stadionilla ja Ruutu+:ssa!

Back to top