Etsi tältä sivustolta

Perjantaina edessä runkosarjan viimeinen kotiottelu

Julkaistu

FC Honka päättää Kansallisen Liigan kauden 2021 runkosarjan kotiotteluiden osalta perjantaina 20.8., kun vieraaksi saapuu PK-35 Vantaa. Ottelu käynnistyy kello 18.30 Tapiolan urheilupuistossa ja liput voit ostaa klikkaamalla tästä! Huomioithan, että tuoreet rajoitukset aiheuttavat muutoksia tapahtumaan. Kattavan infon ottelujärjestelyistä pääset lukemaan klikkaamalla tästä, tai tämän tekstin loppupuolelta.

Hongan muutamat viime ottelut ovat mennee tuloksellisesti heikommin, vaikka peliesitykset ovatkin olleet suht hyvällä tasolla. Viiden tappiottoman ottelun jälkeen pelatusta neljästä ottelusta on pistepottiin kertynyt vain yksi tasapelipiste PK-35:ttä vastaan. Tappioista huolimatta esimerkiksi 0-1 ja 1-2 tappioihin päättyneet TiPS ja HJK-ottelut ovat olleet hyvin tasaisia, ja niistä olisi hyvin voinut tarttua mukaan myös pisteitä.

Honka lähtee perjantain otteluun sarjan viidenneltä sijalta. PK-ottelun jälkeen se kohtaa vielä vieraskentällä Åland Unitedin ennen loppusarjojen alkua. Jaossa ovat hyvin tärkeät pisteet, sillä kuusi parasta jatkavat ylempään loppusarjaan. Hongalla on ennen ottelua kasassa kaksikymmentä pistettä, samoin kuin perjantain vastustajalla, PK-35 Vantaalla, joka on maalierolla Hongan takana kuudentena. Seitsemäntenä oleva Ilves on kahden pisteen päässä kaksikosta, ja kahdeksatta sijaa hallussaan pitävä PK-35 viisi pistettä perässä.

– Perjantain ottelu on todella tärkeä ja jokainen pelaaja varmasti tiedostaa sen. Ottelut PK-35 Vantaata vastaan ovat aina olleet hyvin tasaisia. On tärkeää että tällaisella hetkellä pystymme toteuttamaan niitä asioita mitkä toimivat TiPS:iä vastaan ja kehittämään vielä muutamia asioita jotka voivat ratkaista tämän pelin, kommentoi hyökkääjä Jasmin Leppioja.

Leppiojan mukaan muutamat heikot tulokset eivät ole joukkuetta lannistaneet, oikeastaan enemmänkin päinvastoin.

– Joukkueemme on henkisesti vahva ja uskon meidän pystyvän kääntämään tämän heikon hetken hyväksi ja ottamaan tästä pelistä halutun tuloksen. Ilmaiseksi se ei kuitenkaan tule, joten meidän pitää tehdä pelissä paljon töitä sen eteen ja pelata ehjät 90 minuuttia, hän sanoo.

Perjantain vastustajaksi saapuva PK-35 Vantaa on siis Hongan kanssa tasapisteissä, maalierolla keltamustien takana. Joukkueiden rivitkin ovat kuudentoista pelatun ottelun jälkeen samanlaiset, viisi voittoa, viisi tasapeliä ja kuusi tappiota.

Vantaalaiset saapuvat Honka-otteluun hyvässä vireessä, sillä joukkue on voittanut kaksi viimeisintä otteluaan, kaataen JyPK:n ja Ilveksen yhteismaalein 9-2. Sitä ennen punamustilla oli vaikeampaa, sillä seitsemän edellistä ottelua meni voitoitta. Joukkueen paras maalintekijä on yhdeksän kertaa vastustajan verkkoihin pallon laittanut Oona Sevenius. Wilma Forsblomilla on kasassa kuusi, ja Roosa Bröijerillä viisi maalia.

Honka ja PK-35 Vantaa ovat kohdanneet tänä vuonna kahdesti aiemmin. Helmikuussa pelatussa Suomen Cupin lohkovaiheen ottelussa päädyttiin 1-1 tasatulokseen, Tiia Savolaisen vastatessa Hongan maalista. Selvyyttä joukkueiden välisestä paremmuudesta ei saatu myöskään liigaottelussa, sillä yhdeksänkymmenen minuutin jälkeen Myyrmäen stadionin tulostaululla komeilivat lukemat 0-0.

Ottelussa juhlistetaan myös 50 vuotta täyttänyttä jalkapallon naisten pääsarjaa! Lue lisää Kansallisen Liigan sivuilta klikkaamalla tästä!

FC Honka vs PK-35 Vantaa siis Tapiolan urheilupuistossa perjantaina 20.8. kello 18.30 alkaen! Osta lippusi tästä ja saavu paikalle kannustamaan Honka voittoon! Tutustuthan huolella alta löytyvään ottelutapahtumainfoon. Tervetuloa otteluun!

Infoa ottelutapahtuman järjestelyistä sekä lipunmyynnistä

Kaikkien ottelutapahtumiin osallistuvien turvallisuuden takaamiseksi ottelujärjestelyissä on muutoksia verrattuna ns. normaaliin ottelutapahtumaan. Toivomme, että noudatat ohjeita tarkkaan, jolloin kaikki pääsevät nauttimaan espoolaisesta huippujalkapallosta turvallisesti.

Ottelutapahtuman yleisömäärä stadionilla on rajattu. Stadion on rajattu kahteen viidenkymmenen henkilön suljettuun alueeseen, joten katsojien kokonaismäärä tulee olemaan 100.

Suosittelemme kasvomaskin käyttöä ottelutapahtumassa. Huolehdithan myös riittävän turvavälin pitämisestä muihin katsojiin niin katsomossa, kuin myyntipisteille jonottaessa. Käsidesiä löytyy sisääntuloporteilta, kioskien yhteydestä, sekä käymälöistä.

Stadionille pääsee sisään:
Hongan Kansallisen Liigan kausikortilla suoraan portilta.
Hongan Veikkausliigan kausikortilla tulee lunastaa 0€ lippu Tiketin kautta: https://fchonkanaiset.fi/liput/
Ostamalla lipun Tiketistä: https://fchonkanaiset.fi/liput/

Hankithan lippusi etukäteen. Portin yhteydessä on kyltti, jonka QR-koodi ohjaa suoraan lipunmyyntisivulle. Lähimmät Tiketin lipunmyyntipisteet sijaitsevat Esport Arenalla ja Esport Centerissä. Stadionalueella ei ole lipunmyyntipistettä.

Katsojien sisäänkäynnit sijaitsevat Koivu-Mankkaan tien puolella olevalla pääportilla (Gate 2). Muistahan huolehtia turvaväleistä myös saapuessasi tapahtumaan.

Akkreditoituneiden sisäänkäynti tapahtuu myös pääportilta.

Ottelutapahtumassa ei ole anniskelua. Ottelun käsiohjelma on luettavissa sähköisesti osoitteessa: https://fchonkanaiset.fi/kasiohjelma/

Ethän tule ottelutapahtumaan sairaana tai jos sinulla on minkäänlaisia koronavirustautiin sopivia oireita. Kannusta Honka silloin voittoon Ruutu+:n suoran lähetyksen kautta!

Back to top