Sofia Manner on mukana Hongan maalivahtiosastolla kaudella 2021

23-vuotias maalivahti palaa Suomeen opiskeltuaan viime vuodet Yhdysvalloissa.
Manner valmistui New Yorkissa sijaitsevasta Stony Brookin yliopistosta viime vuoden lopulla. Hän harjoitteli Hongan mukana jo viime vuoden kesällä, ja pelasi myös yhden ottelun Kakkosta FC Honka/2:n maalilla.
Aiemmin Suomessa pelatessaan Manner on edustanut HJK:ta. Kausilla 2015 ja 2016 hän oli liigajoukkueen mukana, mutta minuutit jäivät loukkaantumisten vuoksi vähiin. Stony Brookin yliopistoon Manner lähti keväällä 2017.
– Kesän jälkeen minulle jäi erittäin hyvä fiilis tästä joukkueesta ja valmennuksesta. Heti kun palasin Suomeen, oli kiinnostusta liittyä tähän joukkueeseen. Hongassa treeneihin on aina mukavaa mennä ja tuntuu, että joka kerralla kehittyy ja oppii lisää. Toiset maalivahdit ovat todella kannustavia ja yhdessä koko joukkue valmentajineen luo sellasen ympäristön, missä uskon kehitykseen niin yksilönä, kuin myös joukkueenakin, Manner kommentoi sopimustaan.
– Upeaa saada Sofia mukaan tähän joukkueeseen! Sofia on itselleni tuttu jo hänen kouluvuosiltaan Herykistä. Näin jo silloin hänen potentiaalinsa. Sofia on ulottuva ja omaa hyvät perustaidot sekä hyvän potkutekniikan. Odotan Sofian ottavan seuraavan kauden aikana harppauksia kehityksessään. Hän on erittäin aktiivinen ja halukas kehittämään itseään, maalivahtivalmentaja Eemeli Ihalainen puolestaan sanoo.