Etsi tältä sivustolta

FC Honka nousi toisella jaksolla voittoon

Julkaistu

FC Honka haki sunnuntai-illan päätteeksi täyden pistepotin Vantaan Myyrmäestä, kun PK-35 Vantaa kaatui lukemin 1-3.

Avausjakso

Honka loi ottelun ensimmäisen tilanteen jo toisella peliminuutilla. Aino Vuorinen pelasi hyvän pystyjuoksun tehneelle Tiia Savolaiselle, mutta laitahyökääjän kosketus karkasi hieman pitkäksi ja PK-puolustus selvitti tilanteen.

Ottelun avausmaali syntyi 12. minuutilla. Wilma Forsblomin lähettämä kulmapotku löysi ensimmäisenä Roosa Toivasen pään, ja kotijoukkue siirtyi 1-0 johtoon.

Puolen tunnin kohdalla Forsblomin kulma aiheutti jälleen vaikeuksia Hongalle, mutta uhrautuva puolustuspelaaminen maalivahti Pauliina Nuora viimeisenä lukkonaan selvitti tilanteen.

Lisämaaleja ei avausjaksolla nähty, joten tauolle mentiin PK-35 Vantaan 1-0 johdossa.

Toinen jakso

Toisella jaksolla tuli eri Honka. Tasoitusmaali syntyi 57. minuutilla. Dana Leskinen levitti laitaan Tiia Savolaiselle, joka pelasi takaviistoon Jasmin Leppiojalle. Leppiojan suoraan syötöstä lähtenyt laukaus upposi PK-maalin takakulmaan. Maali oli hyökkääjälle liigauran ensimmäinen.

Kymmenen minuuttia möyhemmin nähtiin yksi Kansallisen Liigan kauden upeimmista maaleista. Kotijoukkue onnistui purkamaan Hongan kulmapotkun, mutta Inka Kaivola palautti pallon takaisin hyökkäykseen. Savolainen otti muutamalla kosketuksella pallon laidalta boksin sisään ja ampui uskomattoman upean kudin aivan etuyläkulmaan. Näin hienolla maalilla Honka 1-2 johtoon.

Honka iski loppulukemat 1-3 70. minuutilla. Leppioja riisti vahvasti pallon, pelasi sen Leskiselle, joka syötti vielä Vuoriselle. Vuorisen viimeistely meni lopulta PK-puolustuksen kautta maaliin.

Enempää maaleja ei ottelussa nähty, joten Honka nappasi täyden pistepotin vahvalla toisen jakson esityksellä.

– Ensimmäinen puoliaika oli meiltä hieman vaisu ja omassa puolustuspelissä ei ihan onnistuttu. Puoliajalla saimme kuulla valmennukselta suorat sanat ja sovimme, että jokaisen täytyy nostaa omaa tasoaan! Toiselle puoliajalle tuli kopista eri joukkue ja saaimme parannettua omaa peliämme, jonka myötä ottelu kääntyikin meille. Teimme hienoja maaleja ja saimme myös jäädytettyä pelin hyvin. Tärkeät kolme pistettä, tästä on hyvä jatkaa, kommentoi Savolainen ottelun jälkeen.

Hongan kausi Kansallisessa Liigassa jatkuu kotiottelulla lauantaina 5.9. Silloin Tapiolan urheilupuistossa kello 16.00 alkavaan otteluun saapuu vieraaksi KuPS. Tervetuloa kannustamaan Honka voittoon!

Hongan kokoonpano:
#5 Tia Painilainen (73′ Rebecca Kindstedt)
#8 Aino Vuorinen (82′ Vilma Hakala)
#9 Jasmin Leppioja (73′ Eevi Sutela)
#10 Riikka Hannula (46′ Dana Leskinen)
#12 Pauliina Nuora (MV)
#14 Wilma Spets
#15 Inka Kaivola
#17 Tiia Savolainen
#21 Katarina Naumanen (73′ Heini Toivonen)
#77 Milla Punsar
#88 Nana Yang

Vaihdossa: #11 Venla Orkamo, #22 Senja Koskinen (MV)

Back to top