PK-35 niukasti Honkaa parempi

FC Honka ja PK-35 kohtasivat Tapiolan urheilupuiston perjantai-illassa tasaisessa kamppailussa. Ottelun ainoan maalin iski kuitenkin vieraiden Katja Hakala, joten pisteet lähtivät PK:n mukaan Pihlajamäkeen.
Avausjakso
Ottelun ensimmäistä jaksoa pelattiin pitkälti molempien joukkueiden osalta tarkasti, eikä sen suurempia maalipaikkoja nähty ensimmäisen parinkymmenen minuutin aikana.
26. minuutilla PK:n Olivia Kåhre laukoi upean kaukolaukauksen, joka kolahti Honka-maalin ylärimaan.
Muutamaa minuuttia myöhemmin nähtiin ottelun avausmaali. Honka ei onnistunut siivoamaan palloa pois maalin edustalta, ja Katja Hakala pääsi laukomaan vieraat puolen tunnin kohdalla 0-1 johtoon.
Avausjakson loppupuolella Honka jahtasi tasoitusmaalia, mutta vieraiden tiukka puolustuspeli piti keltamustat poissa paikoilta. Tauolle mentiin näin ollen vierasjohdossa 0-1.
Toinen jakso
Toisella jaksolla ei pelin kuva paljoa muuttunut. Honka hallitsi palloa, mutta paikoille se ei juurikaan päässyt. PK puolusti tarkasti ja hyökkäsi ajoittain vaarallisesti vastaan.
70. minuutilla Honka sai luotua tilanteen, kun pallo jäi pomppimaan maalin edustalle. Lopulta Tiia Savolainen laukoi, mutta maalin ohi.
Honka pelasi muutamia pidempiä palloja vastustajan boksiin, mutta ne eivät tuottaneet juurikaan tulosta. Lisämaaleja ei nähty, joten Hongan kolmen ottelun mittainen voittoputki katkesi 0-1 tappioon.
– Illan ottelu lähti meidän osaltamme hyvin käyntiin ja saimme pidettyä palloa. Pieni notkahdus ensimmäisellä puoliajalla johti vastustajan maaliin. Emme saaneet riittävän hyvää kiriä käyntiin, sillä laadukkaat maalintekopaikat jäivät uupumaan, kommentoi keskikenttäpelaaja Eevi Sutela ottelun jälkeen.
Sutela uskoo, että tiettyjä asioita parantamalla Honka nappaa pian taas sarjapisteitä.
– Onneksi ensi viikolla on taas uusi mahdollisuus napata kolme pistettä. Sitä varten täytyy saada perusasiat kuntoon ja omaan hyökkäyspelaamiseen enemmän rohkeutta. Lisäksi puolustuspelaamiseen tarvitaan jämäkkyyttä. Joukkueen taidot riittävän mihin tahansa, kun pelaamme enemmän joukkueena ja isommalla fiiliksellä!
Honka jatkaa kauttaan kahdella kovalla vierasottelulla. Ensi viikon sunnuntaina 26.7. vastaan tulee Töölön Bolt Arenalla HJK ja lauantaina 8.8. joukkue matkaa Ahvenanmaalle Åland Unitedin vieraaksi. Seuraava kotiottelu on vuorossa lauantaina 15.8., kun kello 15.00 Tapiolan urheilupuistossa alkavaan otteluun vieraaksi saapuu TPS.
Hongan kokoonpano:
#5 Tia Painilainen (62′ Milla Punsar)
#6 Heini Toivonen
#9 Jasmin Leppioja (46′ Tiia Savolainen)
#12 Pauliina Nuora (MV)
#14 Wilma Spets (87′ Aino Nurmi)
#15 Inka Kaivola
#16 Vilma Hakala
#19 Rebecca Kindstedt
#28 Eevi Sutela (70′ Saara Lappalainen)
#32 Dana Leskinen
#88 Nana Yang
Vaihdossa: #4 Alisa Hokkanen #13 Henna Tenkanen, 22 Senja Koskinen (MV)