Etsi tältä sivustolta

FC Honka kolmanteen perättäiseen voittoon, JyPK kaatui 2-1

Julkaistu

FC Honka kohtasi kotikentällään Tapiolan urheilupuistossa JyPK:n. Dana Leskinen vei keltamustat johtoon, mutta Riikka Lilja toi jyväskyläläiset tasoihin vielä avaujaksolla. Ratkaisu syntyi viitisen minuuttia ennen päätöstä, kun Aino Nurmi tarjoili ja Vilma Hakala iski Hongalle voittomaalin.

Avausjakso

Vierasjoukkue JyPK aloitti väkevästi ja sai luotua ottelun ensimmäisen tilanteen, kun noin kaksi ja puoli minuuttia oli pelattu. Laukaus suuntautui kuitenkin ohi Honka-maalin.

Ottelun kuluessa Honka otti pelin enemmän ja enemmän hallintaansa. 17. minuuttia oli kellossa, kun Dana Leskinen teki pitkän ja nopean kuljetuksen JyPK:n boksiin ja viimeisteli lopuksi Hongan 1-0 johtoon. Maali oli Leskiselle neljäs kahteen viime otteluun.

Muutamaa minuuttia myöhemmin Leskinen pääsi puskemaan, mutta ei onnistunut suuntaamaan palloa kohti maalia.

38. minuutilla pallo jäi Hongan kulmapotkun jälkeen pyörimään maalin edustalle, josta Leskinen pääsi kokeilemaan. Lopputuloksena oli uusi kulmapotku.

JyPK tuli tasoihin kun kellossa oli 42 minuuttia. Riikka Liljan laukaus upposi maalin vasempaan alakulmaan. 1-1 lukemissa siirryttiin myös tauolle.

Toinen jakso

Leskinen aiheutti koko ottelun ajan suuria vaikeuksia JyPK-puolustukselle. 51. minuutilla hyökkääjä laukoi nousunsa päätteeksi vain hieman ohi.

JyPK:n Marika Ritvanen kokeili Honka-vahti Pauliina Nuoran refleksejä laidalta lähteneellä kovalla kudilla. Nuora oli tilanteessa hereillä ja torjui laukauksen kulmapotkuksi.

Vilma Hakala oli lähellä viedä Hongan johtoon 75. peliminuutilla. Laukaus meni kuitenkin hieman maalin ylitse.

Honka onnistui lopulta 85. minuutilla. Aino Nurmi antoi millintarkan läpisyötön keskialueelta, Hakala ohitti JyPK-vahti Matilda Nurmen ja viimeisteli varmasti loppulukemiksi 2-1.

Laitahyökkääjä Tiia Savolainen kehui joukkueen asennetta ja loppuun asti pelaamista.

JyPK puolusti tiiviisti ja huippumaalipaikat olivat melko vähissä. Pääsimme keskittämään useasti, mutta välillä meidän olisi pitänyt malttaa ja luoda laadukkaampia hyökkäyksiä. Tärkeintä kuitenkin on, että uskomme omaan tekemiseemme ja pelaamme viimeiseen minuuttiin asti. Tänäänkin kova työ palkittiin viime hetken voittomaalilla, hän sanoo.

Savolainen palasi liigakentille loukkaantumisen aiheuttaman, yli vuoden pituisen tauon jälkeen.

Oli aivan mahtavaa päästä pelaamaan liigaa vuoden ja kahden kuukauden jälkeen! Toivotaan että kroppa pysyy kunnossa ja pikkuhiljaa saisin lisääkin vastuuta, hän päättää.

Voitto oli Hongalle jo kolmas perättäinen. Se on kerännyt pelatuista viidestä ottelusta kymmenen pistettä ja on sarjassa sijalla neljä. Piste-ero kärkeen on vain yksi piste.

Kausi jatkuu Hongan osalta ensi viikon perjantaina 17.7. Silloin vieraaksi Tapiolan urheilupuistoon saapuu PK-35 Helsinki. Ottelu käynnistyy kello 18.30. Tervetuloa kannustamaan Honka voittoon myös silloin!

Hongan kokoonpano:

#5 Tia Painilainen
#6 Heini Toivonen
#7 Saara Lappalainen
#9 Jasmin Leppioja (66′ Tiia Savolainen)
#12 Pauliina Nuora (MV)
#14 Wilma Spets
#15 Inka Kaivola
#16 Vilma Hakala
#19 Rebecca Kindstedt (56′ Eevi Sutela)
#32 Dana Leskinen (79′ Aino Nurmi)
#88 Nana Yang

Vaihdossa: #22 Senja Koskinen (MV), #77 Milla Punsar, #99 Iida Pesonen

Back to top