Honka haki Kuopiosta kolme pistettä
FC Honka ja KuPS kohtasivat Kuopion keskuskentällä keltamustien kamppailussa. Pelillisesti ottelu oli tasainen, mutta Honka oli paikoissaan todella tehokas ja nappasi pisteet mukaansa Espooseen luvuin 1-3. Ottelun tehopelaajaksi nousi hattutempun iskenyt Dana Leskinen.
Avausjakso
Honka sai ottelun ensimmäisen maalipaikan kahdeksannella minuutilla. Tia Painilainen pääsi laukomaan kulmapotkun jälkitilanteesta, mutta KuPS-vahti Emma Immonen torjui kudin kulmapotkuksi.
KuPS hyökkäsi vahvasti vasemmalta laidalta, kun kellossa oli 12 minuuttia. Pauliina Nuora torjui kuitenkin Lavdije Begollin kudin etukulmasta.
20. minuutilla Aino Kröger pääsi laukomaan hyvästä paikasta, mutta Nuora venyi huipputorjuntaan.
Honka iski ottelun avausmaalin 26. minuutilla. Dana Leskinen karkasi KuPS-puolustukselta, harhautti vielä maalivahdin ja vei Hongan johtoon.
Kauaa ei seuraavaakaan osumaa tarvinnut odottaa. 29. minuutilla Nana Yang laittoi Leskisen vauhtiin vasemmalla laidalla. Hyökkääjä ohitti kaksi KuPS-pelaajaa ja laukoi pallon verkkoon.
Enempää maaleja ei avausjaksolla nähty, joten tauolle siirryttiin Hongan 2-0 johdossa.
Toinen jakso
KuPS tuli toiselle jaksolle vahvasti, ja pystyi ajamaan Hongan puolustuskannalle. Jakson kuluessa Honkakin sai jälleen peliään käyntiin ja hyökkäyksiä kohti KuPS-maalia. 57. minuutilla Eevi Sutela laukoi vain hieman yli maalin.
Hetkeä myöhemmin Leskinen iski jo kolmannen kerran. Vilma Hakala pelasi pallon Milla Punsarille, jonka laukauksen paluupallon Leskinen laittoi varmasti maaliin.
KuPS hyökkäsi loppuajan ahnaasti. 81. minuutilla Kröger laukoi lähietäisyydeltä, mutta Nuora piti yhä maalinsa puhtaana.
Kotijoukkueen painostus tuotti tulosta lopulta 85. minuutin kohdalla, kun pallo pomppi kulmapotkusta lopulta Honka-maaliin.
Lisämaaleja ei kuitenkaan enää nähty, joten Honka nappasi kaikki kolme pistettä mukaansa Espooseen.
– Ottelu oli tasainen ja jännittävä. Vaikka johdimme melko pitkään 3-0, ei peli ollut missään nimessä helppo. Vastustaja pystyi luomaan vaarallisia vastahyökkäyksiä meidän maaliamme kohti ja sai esimerkiksi monia kulmapotkuja, sanoo päävalmentaja Rosa Lappi-Seppälä.
Honka jatkaa kauttaan neljän ottelukierroksen jälkeen sarjan viidenneltä sijalta. Erittäin tasaisessa sarjassa eroa kärkijoukkueisiin on vain yksi piste.
Kahdesta avausottelusta kertyi vain yksi piste, mutta kahdesta viimeisimmästä ottelusta keltamustat ovat keränneet täydet kuusi pistettä.
– Kauden alku oli meille vaikea ja olemme olleet vähän ailehtelevia esityksissämme. Kahden viimeisen ottelun tulokset kertovat siitä, että olemme pystyneet koko ajan parantamaan pelaamistamme ja nostamaan suoritustasoamme, Lappi-Seppälä kommentoi.
Pelit jatkuvat kotikentällä Tapiolan urheilupuistossa viikon päästä lauantaina 11.7. Silloin vieraaksi saapuu JyPK, ja ottelu käynnistyy kello 15.00.
– Mitään joukkuetta ei tässä sarjassa voi aliarvioida yhtään. JyPK haki juuri avausvoittonsa, joten vastaan tulee varmasti hyvällä itseluottamuksella varustettu joukkue, Lappi-Seppälä päättää.
Hongan avauskokoonpano:
#2 Aino Nurmi (46′ Eevi Sutela)
#5 Tia Painilainen (63′ Heini Toivonen)
#7 Saara Lappalainen
#12 Pauliina Nuora (MV)
#14 Wilma Spets
#15 Inka Kaivola
#16 Vilma Hakala (84′ Henna Tenkanen)
#19 Rebecca Kindstedt
#32 Dana Leskinen
#77 Milla Punsar (75′ Jasmin Leppioja)
#88 Nana Yang
Vaihdossa: #22 Senja Koskinen (MV)