Wilma Spets jatkaa Hongassa
Turun Palloseurassa liigauransa aloittanut Spets, 20, on allekirjoittanut
jatkosopimuksen. Toisen kautensa Hongassa aloittava keskikenttäpelaaja pelasi päättyneellä kaudella kahta vaille kaikissa otteluissa.
Paikkansa joukkueessa vakiinnuttanut Spets on erittäin tyytyväinen jatkosopimukseensa.
–Mahtavaa jatkaa toista kautta Hongan paidassa. Hopeamitalin lisäksi viime kauden kruunasi meidän hyvä joukkuehenkemme. Hyvä fiiliksemme näkyi varmasti myös katsomoon. Tulevalta kaudelta odotan, että kehityn pelaajana entistä enemmän. Hongassa on loistavat edellytykset sekä ympäristö siihen, Spets kommentoi.
Neljän liigakauden lisäksi Spets on pelannut myös nuorten maajoukkueissa. Päävalmentaja Rosa Lappi-Seppälä arvostaa pelaajaansa korkealle.
– Wilma on otteillaan osoittanut kuuluvansa Suomen keskikentän aateliin. Hän on urheilullinen, tekee töitä laajalla säteellä ja pärjää hyvin ahtaissakin paikoissa. Häntä on vaikea voittaa kaksinkamppailuissa tai pääpalloissa ja samalla hän pystyy rakentamaan peliä ja antamaan tärkeitä oivaltavia syöttöjä hyökkäyspäässä. Wilmalla on kaikki edellytykset kehittyä todelliseksi box-to-box-pelaajaksi, hän sanoo.
Hongalla on tällä hetkellä hyvä tilanne tulevaa kautta ajatellen. Kasassa jo kahdeksantoista sopimusta ja neuvotteluja käydään vielä useamman pelaajan kanssa.
#Honka2020