Honka taistelee Suomen Cupin finaalipaikasta
FC Honka taistelee pääsystä Naisten Suomen Cupin finaaliin huomenna lauantaina 16.3. Vastassa välierässä on Åland United. Ottelu potkaistaan käyntiin kello 15.00 Esport Arenalla. ja siihen on vapaa sisäänpääsy.
Viime kaudesta nuorentunut ja uudistunut Honka selvitti tiensä Cupin välieriin kaatamalla edellisellä kierroksella ONS:n. Ottelun ratkaisua saatiin odottaa toisen jakson loppupuolelle asti. Voittomaalin teki Italiasta Espooseen täksi kaudeksi palannut Riikka Hannula 78. minuutin pelin jälkeen. Hannula osui loppuminuuteilla vielä toistamiseen, ja kun Dana Leskinen iski myös kaksi maalia, olivat loppulukemat 4-0.
Åland United puolestaan kaatoi viime kierroksella TiPS:n 3-2. Ahvenanmaalaiset käänsivät tiukan kamppailun noin tunnin kohdalla itselleen kahdella nopealla maalilla, kun Phoetenia Browne ja Sara Nordin heiluttivat maaliverkkoja neljän minuutin sisään.
Hongassa lauantain vastustajan vaarallisuus on hyvin tiedossa. Valmistautuminen on otteluun ollut huolellista, ja luotto omaan tekemiseen on kova.
–Meillä on takana hyvä treeniviikko ja olemme käyneet Ålandia harjoituksissa läpi. Ahvenanmaalaisia vastaan tulee varmasti tuttuun tapaan tiukka taisto. Uskon kuitenkin, että toteuttamalla omia vahvuuksiamme Honka nähdään Suomen Cupin finaalissa, kommentoi joukkueen kapteeni Milla Punsar.
Myös A-maajoukkueeseen viime aikoina noussut puolustaja Elli Pikkujämsä on luottavainen ottelun alla.
–Odotan innolla lauantain ottelua, sillä vastaan asettuu kova joukkue. Samalla pääsemme näkemään omia vahvuuksiamme. Niitä hyödyntämällä annamme Ålandille kovan vastuksen. Odotan kovaa matsia. Pelin paras pääsee Suomen cupin finaaliin, joten panosta löytyy.
Naisten Suomen Cupin toinen välierä HJK-JyPK pelataan myös lauantaina. Se käynnistyy jo kello 14.00.
Tervetuloa kannustamaan Honka voittoon ja Cupin finaaliin!
#MeOllaanHonka