Naisten Liiga 2016: TiPS – Honka
Honka teki lyhyen vierasmatkan naapurikaupunki Vantalle lauantaina, kun vastaan asettui sarjanousija Tikkurilan Palloseura. Molemmat joukkueet lähtivät otteluun allaan tappiollinen sarja-avaus. Honka oli toipunut Åland Unitedille kärsimästään kotitappiosta voittamalla TPV:n Suomen Cupissa viikko sitten. Voitokas vire jatkui nyt myös liigassa, sillä espoolaisjoukkue vei Vantaalta pisteet lukemin 0-4. Hongan maaleista vastasivat liigadebytantti Iida Ranin, kahdesti osunut Riikka Hannula sekä loppunumerot sinetöinyt Jenni Leinonen.
Naisten Liiga 16.4.2016 kello 14:00 Tikkurilan Urheilupuisto
TiPS – FC Honka 0-4 (0-2)
20. 0-1 Iida Ranin
41. 0-2 Riikka Hannula
83. 0-3 Hannula
86. 0-4 Jenni Leinonen
Yleisöä: 190
Hongan ensimmäinen maalipaikka avautui noin kolmen minuutin pelin jälkeen. Henni Malisen hyvä keskitys vasemmalta laidalta tavoitti Hannulan boksissa. Riikka pääsi laukomaan vapaasti vasemmalla jalallaan. TiPS:n maalilla torjunut Ida-Sofia Helppikangas venyi kuitenkin jalkatorjuntaan.
Honka tuli heti ottelun alusta hyvin otteluun mukaan. Malinen antoi vajaan kymmenen minuutin pelin jälkeen keskialueelta syötön Vera Saastamoiselle joka pääsi jo läpi, mutta vantaalaisten puolustuksen viime hetken liuku katkaisi läpiajon.
Vajaan vartin pelin jälkeen nähtiin Honka-päädyssä erikoinen tilanne. ”Kenttämestarin erikoinen” oli tehdä kepposet vierailijoille, sillä Janni Laakson rauhallinen palautus Paula Myllyojalle pomppasi pilkun tienoilla olevasta kuopasta maalivahti Myllyojan jalan yli. Pallo lipui kulmaksi vain hiukan maalitolpan ohi.
Ottelun alku oli Hongan hallintaa. Hallintajakso tuotti jälleen vaarallisen tilanteen parinkymmenen minuutin kohdalla. Tällä kertaa Linda Nyman antoi erinomaisen pystypallon Saastamoiselle linjan taakse. Vera nosti pallon yli maalivahdin, mutta pallo liukui noin metrin maalin ohi. Hongan maali kuitenkin roikkui jo ilmassa.
Vierailijoiden avausmaalia ei tarvinnut enää kauaa tästä odottaa. Ida Ruuskasen syöttö ei tavoittanut omia pelaajia, mutta Hannula iski välittömän prässin ja TiPS-pakille tuli kiire. Puolustaja oli pakotettu pelaamaan omalle maalivahdilleen ja ensimmäistä liigaotteluaan pelannut HooGee-kasvatti Ranin ennakoi syötön hyvin. Iida pääsi viime hetkellä palloon ennen TiPS-maalivahtia ja siirsi Hongan 1-0 johtoon.
Hongan vaaralliset maalipaikat jatkuivat heti osuman jälkeen. Ensin Kiia Laine riisti hyvin keskialueella ja pelasi pallon Saastamoiselle laidalle. Vera suuntasi kohti päätyrajaa josta lähti syöttö maalin eteen. Hannula oli kärkkymässä maalin edustalla, mutta ohjaus painui maalivahdin jalan kautta kulmaksi. Muutama minuutti edellisestä ja Nyman antoi jälleen loistavan pallon boksiin, jonne Saastamoinen ja Ranin tekivät liikkeet. Saastamoisen veto lähti kuitenkin lopulta ohi pallosta ja maalivahti poimi pelivälineen näppeihinsä. Honka jatkoi edelleen vyörytystä.
Kotijoukkueella oli avausjaksolla myös omat paikkansa. Ensin Hongan Laine pelasi maalivahti Myllyojalle tarkan pitkän kaaripallon, jonka Myllyoja otti rinnalla hallitusti haltuunsa. Tämä sai Tikkurilaan saapuneen 190-päisen yleisön kohahtamaan.
Noin viisi minuuttia ennen jakson päättymistä antoi TiPS vaarallisen kulmapotkun Minna Pelkosen toimesta. Sanna Porali puski pallon vaikeasta asennosta kuitenkin selvästi ohi maalin.
Pari minuuttia TiPSin paikan jälkeen iski Honka nopeasti. Saastamoinen ja Malinen pelasivat laidalla hyvin yhteen ja Malinen laittoi maalille upean keskityksen johon Hannula juoksi, ja lopulta syöksyi pallon jalalla ilmasta maalin alanurkkaan, 0-2.
TiPS:n ensimmäisen puoliajan vaarallisin paikka ilmaantui jakson lopulla. Vantaalaiset katkoivat Hongan pelinavauksen ja olivat päästä läpi. Myllyoja kuitenkin ehti palloa vastaan ja koppaasi pelivälineen syliinsä. TiPS-hyökkääjä oli kuitenkin erittäin lähellä ehtiä palloon.
Avausjakso jakso oli Hongan hallintaa ja TiPS ei juurikaan päässyt maalipaikoille. Kenttämestarin erikoiset olivat kuitenkin tehdä alussa kepposet. Tauolle lukemissa 0-2.
Ottelun toinen jakso alkoi keskialueen painilla, mutta kymmenen peliminuutin jälkeen alkoi taas tapahtua, ja Honka sai otteen pelistä. Vierailijat saivat kulmapotkun, kun Saastamoinen haastoi boksin kulmalla ja veto kimposi TiPS-pelaajasta yli päätyrajan. Kulmapotku annettiin vaarallisesti ja Anna Auvinen pääsi jatkamaan päällään pelivälineen. Auvisen jatko suuntautui kuitenkin reilusti yli maalin.
Noin 60 minuutin pelin jälkeen TiPS sai hyvän katkon Hongan avatessa peliä. Katkon jälkeen kotijoukkueen hyökkääjä pyssytti 20 metristä muutaman metrin Honka-maalin ohi.
Pari minuttia kotijoukkeen paikasta Honka hankki itselleen kulmapotkun, joka pelattiin alas jääneelle Anna Vlasoffille. Vlasoff lähetti pallon stratosfäärin kautta kohti TiPS maalia. Pallo tippui maalin eteen ja TiPS-maalivahti venyi hankalaan torjuntaan.
Ottelu oli vanhennut 65 minuuttia, kun Nyman antoi loistavan pallon omalta kenttäpuoliskolta vastustajan puolustuslinjan taakse juosseelle Saastamoiselle. Vera pääsi läpiajoon, mutta maalivahti vei pidemmän korren.
Vartti ennen loppua nähdään vierailijoiden kannalta iloinen tapahtuma, kun Honka vaihtoi kentälle Sara Kattaisen. Sara nähtiin pitkästä aikaa tositoimissa Honka-paidassa, sillä hän loukkaantui menneellä kaudella Ilves-kohtaamisessa Tampereella. Pitkän tauon jälkeen Sara on vihdoin parsittu pelikuntoon.
Pelin loppu oli Hongan vyörytystä. Ensin Ranin pelasi Hannulan loisteliaalla syötöllä läpi. Hannulan vasemman jalan veto kuitenkin epäonnistui ja meni päätyrajasta yli. Vierailijat iskivät kuitenkin vielä kahdesti ennen päätösvihellystä.
Ida Ruuskanen lähetti pallon Hannulalle joka vuorostaan jatkoi Maliselle. Malinen purjehti laidan kautta ja lähetti loistavan pallon maalille jonne Hannula oli jo ennättänyt. Riikka siirsi pallon varmasti alanurkkaan.

Jenni Leinonen nostaa loppunumerot yli Ida-Sofia Helppikankaan. Minna Pelkonen ja Sofia Litendahl seuraavat vierestä.
Ottelun lopun vaihdot piristivät jo hyvin pelaannutta Honka-ryhmää entisestään. 86 minuutin kohdalla Ranin sai pallon keskialueella ja pelasi hetkeä aiemmin kentälle vaihdetun Jenni Leinosen oikealta läpi. Leinonen nosti pallon kylmästi maalivahdin yli ja verkon perukoille. Loppulukemat ja sinetti ottelulle.
Espoolaiset toipuivat siis parin viikon takaisesta liigakauden avaustappiostaan hyvään esitykseen. Neljä maalia, useita maalipaikkoja ja kolme pistettä luovat varmasti uskoa Honka-leirissä. Espoolaisten seuraava liigaottelu pelataan 30.4. Tapiolan Urheilupuistossa, jonne vastaan saapuu Porin Nice Futis. Aiemmin ensi viikonlopulle merkitty Ilves-ottelu on siirretty kesäkuulle.
Palkitut
3p. Riikka Hannula (Honka)
2p. Ida-Sofia Helppikangas (TiPS)
1p. Anna Vlasoff (Honka)
Kokoonpanot
TiPS:
Ida-Sofia Helppikangas; Sofia Litendahl, Vilma Lindström (46. Julia Säppi), Eeva-Maria Saari, Ella Haaksluoto, Sanna Porali var. 41, Hanna Onifriew, Sara Kärnä (74. Sara Jaatinen), Minna Pelkonen, Taija Savolainen, Anna Eld
vaihdossa: Viivi Irva, Henna Varis, Jessica Seppälä, Sanna Jääskeläinen
Honka:
Paula Myllyoja; Anna Vlasoff, Anna Auvinen, Janni Laakso, Ida Ruuskanen; Kiia Laine (78. Sara Kattainen). Linda Nyman, Iida Ranin; Henni Malinen (84. Henna Tenkanen), Vera Saastamoinen (80. Jenni Leinonen), Riikka Hannula
vaihdossa: Aino Nurmi, Martina Fernström, Krista Hakala
Kuvat:
Petri Lunkin ottelugalleria: