Etsi tältä sivustolta

Naisten Liiga 2014: FC Honka – HJK

Julkaistu
13825668665_bd9fdaef06_b

Avausmaalissa pallo ohittaa koko pelaajarykelmän

Naisten Liigan kolmannella kierroksella kohtasivat FC Honka ja HJK Tapiolan tekonurmella. Molemmat metsästivät kauden avausvoittoaan ja tuossa onnistui kotijoukkue numeroin 2-0.

Ensimmäinen jakso oli täysin myötätuuleen hyökänneen kotijoukkueen hallussa, mutta se ei silti saanut useista paikoistaan huolimatta aikaan kuin Jenny Danielssonin vapaapotkusta tykittämän maalin.

Puoliajalla otti HJK sisään Vera Saastamoisen ja Jessi Hietasen. Näiden vaihtojen sekä myötätuulen ansiosta siirtyi hallinta vieraille. Kuitenkin tehottomuus maalipaikoissa vaivasi edelleen eikä HJK saanut kuparista rikki ja niinpä Riikka Hannula naulasi loppunumerot lisäajalla komealla vedolla.

Oman osansa ottelun jännittävyyden säilymisessä loppuun saakka oli molemmilla maalivahdeilla. Ensimmäisellä jaksolla HJK:n Noora Matikainen piti joukkueensa pelissä mukana ja toisella puoliajalla ensimmäisellä jaksolla työttömänä ollut Hongan Vera Varis esti vieraiden rynnistyksen näkymisen tulostaululla.

13.4.2014 klo 16.00 Tapiolan Urheilupuiston tekonurmi

FC Honka – HJK 2-0 (1-0)

13. 1 – 0 Jenny Danielsson

90+3. 2 – 0 Riikka Hannula

kulmat: FC Honka 8, HJK 1

Yleisöä 116

13825994424_91c29f0ca9_b

Hongan Vera Varis pelasi täydellisen ottelun

Ottelun ensimmäinen maalipaikka aukeni Hongalle viidennellä peliminuutilla. Sini Vehviläinen vapautti keskeltä Samantha Monahanin vetopaikkaan, mutta Noora Matikainen torjui kulmaksi.

Pari minuuttia myöhemmin oli sama kaksikko asialla. Nyt Samantha Monahan pudotti taakse Sini Vehviläiselle, jonka veto vastapalloon alueen rajalta leijui yli maalin.

Sitten oli jälleen Sini Vehviläisen vuoro tarjoilla keskitys Samantha Monahanille. Tällä kertaa pallo lipui ohi maalin puskemalla.

13. peliminuutilla sai FC Honka sivuvapaapotkun vasemmalta yli kahdestakymmenestä metristä. Jenny Danielsson lähetti kierteisen laukauksen kohti takanurkkaa ja pallo painuikin tolpan juuresta sisään kenenkään osumatta siihen. Näin siirtyi Honka johtoon Jenny Danielssonin kauden toisella maalilla.

HJK:n avausjakson ainoa laukaus nähtiin 23. minuutilla, mutta Iina Salmen kaukolaukaus kiertyi vastatuuleen reilusti ohi maalin.

28. minuutilla oli Hongan toinen maali todella lähellä. Roosa Ariyo lähetti pitkän ristipallon vasemmalle Samantha Monahanille, joka pudotti päätyrajalta taakse Tia Häliselle. Hän nousi alueen takarajaa pitkin vetopaikalle. Noora Matikainen torjui laukauksen heittäytyen eteensä, josta Riikka Hannula vielä pääsi yrittämään uudestaan. Kuin ihmeen kaupalla kaappasi Noora Matikainen tämänkin pallon haltuunsa.

13825991724_d48c51938a_b

Hongan Emma Koivisto palasi pelikentille

35. minuutilla vapautti Samantha Monahan Riikka Hannulan pallon perään keskeltä. Hyvin tilanteen haistanut Noora Matikainen ehti nipin napin juoksupalloon alueen rajalla ennen Riikka Hannulaa.

Seuraavalla minuutilla antoi Jenny Danielsson vapaapotkun päätyrajan tuntumasta. Anna Auvinen pudotti keskityksen Samantha Monahanin jalkoihin, mutta hänen jatkonsa nousi yli maalin.

Vielä avausjakson lisäajalla pääsi Honka nopeaan vastahyökkäykseen. Linda Nyman laittoi pitkän vasemmalle Tia Häliselle, joka jatkoi oikealle alueelle Riikka Hannulalle. Kurkotus palloon ei kuitenkaan ollut riittävä vaan peliväline lipui ohi takanurkan.

Toisen jakson ensimmäinen maalipaikka tuli kotijoukkueelle. Jenny Danielsson lähetti kulman vasemmalta pilkun tietämille, josta Linda Nyman jatkoi kohti takakulmaa. Ella Rinta-Filppula oli kuitenkin hereillä ja pelasti maaliviivalta pallon ulos.

Heti seuraavalla minuutilla alkoikin HJK:n etsikkoaika. Ensin Vera Saastamoinen rynnisti toppareiden välistä alueen rajalle, josta lähteneen laukauksen venytti Vera Varis kulmapotkuksi.

Seuraava Vera Saastamoisen tilanne aukeni vasemmalta päätyrajalta, jossa hän ensin ohitti puolustajan ja latasi kohti takanurkkaa, mutta Vera Varis sai tähänkin näppinsä väliin.

Tunnin kohdalla nähtiin yksi Hongan harvoista tilanteista. Jenny Danielsson vapautti Riikka Hannulan keskeltä, mutta tälläkin kertaa oli Noora Matikainen muurina edessä.

13825627495_374726f7fc_b

Riikka Hannula tykittää 2-0

Tämän jälkeen jatkui HJK:n vyörytys. Vera Saastamoinen pudotti taakse Jessi Hietaselle, jonka laukaus nousi niukasti yli maalin.

Sitten pelasivat Vera Saastanoinen ja Ella-Rosa Huusko Iina Salmelle vetopaikan oikealta, mutta tälläkään kertaa ei laukaus osunut maalipuiden väliin.

Loppua kohti sai Honka rauhoitettua HJK:n rynnistyksen ja pystyi pitämään vieraansa pois vaarallisilta alueilta. Ottelun sinetti nähtiin lisäajalla. Ensin Riikka Hannula nousi pitkällä soololla oikealta tuloksetta. Seuraavaksi punnersi vaihtopelaaja Julia Säppi väkisin läpi vasemmalta päästen lopulta nokikkain Noora Matikaisen kanssa. Vastaan tullut helsinkiläisvahti torjui vedon ja pallo ajautui suoraan kohti keskikentälle henkeä haukkomaan jäänyttä Riikka Hannulaa. Häneltä löytyi vielä sen verran voimia, että tempaisi vastapallon upeasti oikeaan ylänurkkaan. Näin avasi Riikka Hannula liigamaalitilinsä Hongassa. Edellisen kerran hän osui liigakentillä vuonna 2010 TiPS:in paidassa.

Näillä 2-0 numeroilla avasi FC Honka voittotilinsä tämän kauden liigassa. Seuraavaksi joukkue suunnistaa kohti Kokkolaa, jossa se kohtaa sunnuntaina myös avausvoittonsa ottaneen F10:n kiirastorstaina. FC Hongan seuraava kotiottelu on lauantaina 3.5.2014 kello 16, jolloin vastaan tulee TPS.

Tsempparipalkinnot:

Jessi Hietanen, HJK

Samantha Monahan, FC Honka

Veikkauspörssipisteet:

3p Jenny Danielsson, FC Honka

2p Tia Hälinen, FC Honka

1p Hanna Pyhäjärvi, HJK

Kokoonpanot:

FC Honka:

Vera Varis; Tia Hälinen, Anna Auvinen, Nea-Stina Liljedahl, Roosa Ariyo (84. Julia Säppi); Kiia Laine (78. Linda Nieminen), Linda Nyman, Jenny Danielsson; Riikka Hannula, Samantha Monahan, Sini Vehviläinen (64. Emma Koivisto)

vaihdossa: Kukka Maaria Polso, Sani Isokivijärvi, Ia-Beate Liljedahl

HJK:

Noora Matikainen; Heidi Paajonen, Jennifer Ludemann (72. var.), Jenna Front (88. var.), Ella Rinta-Filppula; Iina Salmi, Veera Viitikko (56. var., 71. Annika Tossavainen), Hanna Pyhäjärvi (90. var.), Tessa Auvinen (46. Jessi Hietanen); Ella-Rosa Huusko, Jonna Front (46. Vera Saastamoinen)

vaihdossa: Minna Huhtamo

Erotuomari Ifeoma Kulmala, avustavat erotuomarit Anu Jokela ja Piia Jäntti.

Back to top