Otteluraportti

Naisten Liiga 2016: Honka – TPS

FC Honka ei onnistunut murtamaan TPS-taikaansa, vaan viime vuosien saatossa ylitsepääsemöttömäksi vastustajaksi noussut turkulaisjoukkue vei pisteet Tapiolasta lukemin 3-4. Honka nousi toisella jaksolla jo kahden maalin takaa tasoihin, mutta vierailijat olivat terävämpia jakson lopulla ja onnistuivat vielä kahdesti maalinteossa. TPS:n maaleista vastasivat Elli Pikkujämsä, Saija Östlund sekä kahdesti osunut Jutta Rantala. Hongasta puolestaan maalasivat Vera Saastamoinen kahdesti, sekä lopun kavennuksesta vastannut kapteeni Anna Auvinen.

FC Honka – TPS 3-4 (1-2)

15. 0-1 Jutta Rantala
33. 0-2 Elli Pikkujämsä
39. 1-2 Vera Saastamoinen (Henni Malinen)
56. 2-2 Saasamoinen (Linda Nyman)
76. 2-3 Saija Östlund
81. 2-4 Jutta Rantala
82. 3-4 Anna Auvinen (Riikka Hannula)

yleisöä: 204

Aurikoisesssa ja lämpimässä säässä pelattu Helatorstain ottelu lähti käyntiin vierailijoiden komennuksessa. TPS oli heti ottelun alusta lähtien liikkeellä hyvällä jalalla ja prässäsi Hongan puolustusta aktiivisesti. Kotijoukkueella oli vaikeuksia pelin avauksessa, eikä turkulaisten kenttäpuoliskolla montaa kertaa vierailtu ensimmäisen puolituntisen aikana.

26232022943_9e53e34181_o
Jutta Rantala on juuri iskenyt TPS:n avausmaalin

TPS aloitti maalinteon vartin pelin jälkeen. Porin NiceFutiksesta täksi kaudeksi Turkuun siirtynyt Jutta Rantala leikkasi oikealta laidalta röyhkeästi sisään ja käytti Hongan puolustuksen epäröinnin hyödykseen. Matala laukaus rangaistusalueen rajalta painui etukulmasta sisään ohi Paula Myllyojan.

Hetkeä myöhemmin vierailijoilla oli jo paikka tuplata johtonsa. Vaaralliseen läpiajoon pelatun Ria Ölingin sijoitus lipui kuitenkin hieman ohi Honka-maalin takatolpan.

Puolen tunnin pelin jälkeen turkulaiset kuitenkin onnistuivat toistamiseen. Jutta Rantala asettui ampumaan vapaapotkua noin 19 metristä aivan pelikentän keskeltä. Kova veto kimposi muurista suoraan rangaistusalueen reunalla odottaneelle Elli Pikkujämsälle, jonka unelmalaukaus painui voimalla yläputken kautta verkon perukoille. Peli tässä vaiheessa ansaitusti turkulaisille 0-2.

Toisen maalin jälkeen kotijoukkekkin alkoi heräilemään otteluun. Honka sai aikaiseksi painostusjakson jonka aikana Kiia Laine puski kertaalleen kulmapotkusta puolustuksen kautta tolppaan. Hetkeä myöhemmin syntyikin kavennusosuma. Henni Malinen pelasi pallon päätyrajalta rangaistusalueen keskelle, jossa Vera Saastamoisella oli hetki aikaa katsella ja sijoittaa pallo varmasti TPS-maalin oikeaan nurkkaan.

26231212354_075184fa6b_o
Vera Saatamoinen tuo Hongan kulmapotkusta tasoihin Tiina Vatasen estelyistä huolimatta.

TPS oli karata jälleen kahden maalin päähän vielä jakson lopussa. Paula Myllyoja torjui kuitenkin Ria Ölingin avopaikasta lähteneen laukauksen. Tauolle siirryttiin turkulaisten maalin johdossa.

Toisen jakson alussa Hongalla oli selkeästi ottelun vahvin jakso. Joukkue pääsi vyöryttämään avaukspuolikasta paremmin hyökkäyksiä TPS:n kenttäpuoliskolle ja Saastamoisella oli paikka tasoittaa ottelu vain neljä minuuttia tauon jälkeen. Inkeri Niemi TPS:n maalilla torjui kuitenkin Veran läpiajosta lähteneen laukauksen.

Saastamoinen onnistui kuitenkin maalinteossa hetkeä myöhemmin. Linda Nyman antoi Hongan ottelun seitsemännen kulmapotkun, joka putosi maalin edustalla olleen Saastamoisen jalkoihin. Vera laittoi pallon varmasti maaliin ja ottelun tasalukemiin.

Tunnin pelin kohdalla ottelun vauhti lisääntyy entisestään ja hetki mennään aivan päästä päähän. TPS:n parhaat paikat siunaantuvat Jutta Rantalalle, Ria Ölingille ja Terhi Ristolaiselle. Paula Myllyoja Hongan maalilla oli kuitenkin valppaana ja esti lisäosumien synnyn.

Vajaa vartti ennen loppua nähtiin hieman kyseenalainen tilanne kun Vera Saastamoinen syötti päätyrajalta takaviistoon. TPS-puolustaja liukui pallosta ohi, ja pallo näytti ainakin katsomoon osuvan selkeästi maassa liukuvan pelaajan käteen. Tuomari ei kuitenkaan vienyt palloa pilkulle.

26563899910_de1c32f5f9_o
Rantanen siirtää omasta paluupallostaan TPS:n viimeisen tyhjään maaliin. Anna Auvinen ja Paula Myllyoja eivät enää ehdi eteen.

Muutama minuutti tästä tapauksesta ja TPS lähti karkumatkalle. Hyvin rakenneltu hyökkäyse pelattiin Hongan puolustuksen vasempaan laitaan, josta lähtenyt matala keskitys tavoitti vaihdosta kentälle hetkeä aiemmin tulleen Saija Östlundin. Varma sijoitus ohi Myllyojan ja TPS takaisin johtoasemaan.

Hetkeä myöhemmin vierailijat lisäsivät johtoaan. Jutta Rantala pelattiin vapaaksi Hongan puolustuksen välistä. Ensimmäisen vedon Myllyoja torjui hienosti, mutta paluupallo putosi suoraan Rantalan jalkoihin josta oli helppo siirtää pallo tyhjään maaliin. Eroa jo kaksi maalia, ja peliaikaa vajaa kymmenen minuuttia.

Honka onnistui kavennuksessa heti seuraavassa hyökkäyksessä. Hyökkäykseen nostettu Anna Auvinen oli hereillä Riikka Hannulan laukauksen paluupallossa ja toi espoolaiset taas maalin päähän.

Hongalla oli vielä ottelun loppuhetkillä puolittainen mahdollisuus tasoitukseen kun Krista Hakala vapautti Hannulan. Riikan veto kuitenkin karkasi suoraan Niemen syliin.

TPS vei siis jälleen pisteet Hongalta. Kotijoukkueella oli läpi ottelun vaikeuksia pelin avaamisen kanssa ja kaksinkappailut keskikentällä päättyivät järjestäen turkulaisten hyväksi. Aktiivisesti läpi ottelun pelannut TPS oli myös maalipaikkojen määrässä kotijoukkuetta edellä, joten pisteet ansaitusti Turkuun.

Kentällä nähtiin myös yksi ensikertalainen kun Hongan Minka Sukanen pelasi ensimmäiset liigaminuuttinsa.

Hongalla on mahdollisuus palata voittokantaan heti sunnuntaina, kun joukkue matkaa torstaina maalittoman tasapelin Ilveksen kanssa pelanneen Pallokissojen vieraaksi.

Palkitut:

3p. Jutta Rantala (TPS)

2p. Vera Saastamoinen (Honka)

1p. Elli Pikkujämsä (TPS)

Kuvat:

Petri Lunkin ottelugalleria:

FC Honka - TPS 3-4, Naisten Liiga
 

Kokoonpanot:

Honka:

Paula Myllyoja; Anna Vlasoff, Janni Laakso (46. Aino Nurmi), Anna Auvinen, Martina Ferström; Linda Nyman, Kiia Laine (76. Kiia Laine); Henni Malinen (81. Minka Sukanen), Krista Hakala, Riikka Hannula; Vera Saatamoinen

vaihdossa: Ida Ruuskanen, Sonja Rajatalo, Sara Kattainen, Frida Lähteenmäki

TPS:

Inkeri Niemi; Ria Öling, Tiina Vatanen, Mira Uronen, Jutta Rantala, Sini Laaksonen, Elli Pikkujämsä, Annika Haanpää (64. Saija Östlund), Terhi Ristolainen (69. Vilma Spets), Siiri Hammar, Emma Santamäki

Yhteistyössä