Otteluraportti

Naisten Liiga 2014: FC Honka – TPS

14074303846_ef885afe5a_b
Jenny Danielsson saa rauhassa sijoittaa avausmaalin.

FC Honka palasi kotinurmelle ja saavutti tärkeimmän eli kolme pistettä. Peli kulki vielä hieman nihkeästi ja näytti jopa siltä, että tekonurmijoukkue TPS oli paremmin sinut alustan kanssa. Toisaalta Honka oli tehokas maalipaikoissaan ja tällä kertaa onnistuivat Jenny Danielsson ja Riikka Hannula. TPS pyöritti palloa mallikkaasti kentän kahdella ensimmäisellä kolmanneksella, jonka jälkeen loppuivat keinot murtautua parhaille paikoille. Vieraiden vaarallisimmat tilanteet syntyivät erikoistilanteista, joista tulikin turkulaisten ainoa maali Sari Tikkasen toimesta.

3.5.2014 klo 16.00 Tapiolan Urheilupuiston nurmi

FC Honka – TPS 2-1 (2-1)

7. 1 – 0 Jenny Danielsson (Riikka Hannula)

13. 1 – 1 Sari Tikkanen

28. 2 – 1 Riikka Hannula (Linda Nyman)

kulmat: FC Honka 1, TPS 3

Yleisöä 106

13910765137_61f4ae14b0_b
Turkulaisten tasoitus syntyy maalinedusruuhkasta.

Ottelun ensimmäinen kunnon maalipaikka näkyi heti tulostaululla. FC Hongan Anna Auvinen lähetti pitkän keskikentältä ja Samantha Monahan jatkoi pallon oikealle Riikka Hannulalle. Hän nousi väkevästi päätyrajalle ja matala keskitys meni pelaajarykelmän läpi toiselle puolelle, jossa Jenny Danielsson päivysti vapaana. Pallo haltuun ja tykitys tyhjiin, 1-0.

Pari minuuttia myöhemmin antoi Jenny Danielsson sivuvaparin vasemmalta ja pallo tavoitti Anna Auvisen pään pilkun tietämiltä. Pusku onnistui hyvin, mutta niin myös maalivahti Inkeri Niemen torjunta oli paikallaan ja pallo liimautui varmasti.

13. minuutilla sai TPS sivuvapaapotkun vasemmalta. Vera Varis nyrkkeili Julia Tunturin antaman vaparin ulos alueelta. Emma Santamäki roikutti paluupallon takaisin kohti maalia ja Vera Varis sai vaivoin nostettua pallon yli maalin.

Ria Öling lähetti seuranneen kulmapotkun aivan maalin edustalle ja lopulta megaluokan hässäkän jälkeen onnistui Sari Tikkanen tuikkaamaan pelin tasoihin.

Tasoituksen jälkeen haettiin taas vartin verran asetelmia uudestaan, kunnes FC Hongan Linda Nyman antoi loistavan ristipallon oikealle puolustuksen taakse. Riikka Hannula pääsi läpi, nousi alueelle ja laukoi johtomaalin matalana takanurkkaan.

Seuraava vartti palloiltiin ennen jakson viime hetkiä, jossa molemmilla oli taas tilanteensa. Ensin antoi Hongan Jenny Danielsson kulman oikealta alueelle. Linda Nymanin jatko epäonnistui, mutta pallo putosi suoraan vasemmalle Tia Hälisen jalkoihin. Hänen laukauksensa nousi kuitenkin reilusti yli maalin.

Seuraavalla minuutilla nähtiin ensimmäisen jakson paras TPS:n hyökkäys. Eveliina Mäkelä keskitti oikealta, Julia Tunturi jatkoi päällään ja lopulta Terhi Ristolaisen painava laukaus nousi liikaa ja meni yli maalin.

14097399015_ac46331b73_b
Danielsson ja läpi ottelun parantanut Linda Nyman kuuluivat Hongan parhaimmistoon.

Toisen jakson ensimmäinen tilanne aukeni Hongalle 55. minuutilla. Linda Nyman siirsi keskeltä oikealle Jenny Danielssonille, joka jatkoi pystyyn Riikka Hannulalle. Hän nousi vauhdilla oikealta kohti maalia, mutta pienestä kulmasta lähtenyt veti meni oikealta ohi sivuverkkoon.

Vähän myöhemmin oli Linda Niemisen vuoro löytää Jenny Danielsson oikealta. Tällä kertaa hän nousi itse päätyyn ja pudotti maalin eteen Samantha Monahanille. Jatko meni oikeaan suuntaan, mutta oli voimaton ja Inkeri Niemi ehti pallon tielle.

Pari minuuttia myöhemmin nosti TPS:n Sini Laaksonen irtopallon keskikentältä kohti maalia. Veto oli yllättää Vera Variksen, mutta pallo tippui espoolaisten onneksi maalin katolle.

62. minuutilla vapautti Hongan Kiia Laine Samantha Monahanin keskeltä läpi. Hän nousi vauhdilla alueen rajalle, mutta laukoi suoraan vastaan tulleen Inkeri Niemen käsien ulottuville.

75. minuutilla pelasi turkulaisten Ria Öling paikan Julia Tunturille. Tällä kertaa alueen rajalta lähtenyt veto meni ohi vasemmalta.

Viimeisen vartin puolusti Honka maaliaan uhrautuvasti eikä päästänyt vieraita tekopaikoille, kunnes lisäajalla oli sattua lapsus. Janni Kurokallio pääsi kuin varkain laukomaan kymmenestä metristä, mutta Vera Varis oli hereillä ja pelasti Hongalle täydet pisteet.

14094285302_6d02615a85_b
Emma Koivisto uurasti oikealla laidallaan koko pelin. Kuvassa vastassa TPS:n Emma Santamäki

Turkulaisten paras Espoon lauantai-illassa oli energinen Ria Öling. Hänestä ei paljoa jäänyt taitava Julia Tunturi. Ei sovi myöskään unohtaa hienoa ottelua maalillaan pelannutta Inkeri Niemeä, joka ei voinut mitään Hongan maaleille, mutta esitti monta hienoa torjuntaa. Kaiken kaikkiaan Espoossa nähtiin parasta TPS:n pelaamista pitkään aikaan. Kunhan he saavat vielä viimeisen kolmanneksen toimimaan, karttuu pistepotti varmasti vielä alkukauden malliin.

FC Hongan pirtein oli Riikka Hannula, joka oli alituisena riesana vastustajien puolustukselle. Häntä säesti hyvin hyökkäyksissä Jenny Danielsson. Espoolaisten työmyyrä oli lauantaina Linda Nyman, joka avasi hyvin peliä, mutta oli erityisen tärkeä TPS:n hyökkäysten katkojana ottelun loppuhetkillä.

FC Hongan seuraava kotiottelu on ensi lauantaina 10.5.2014 kello 13, jolloin vastustajaksi Suomen Cupin välierässä saapuu MPS.

Tsempparipalkinnot:

Julia Tunturi, TPS

Tia Hälinen, FC Honka

Veikkauspörssipisteet:

3p Riikka Hannula, FC Honka

2p Ria Öling, TPS

1p Jenny Danielsson, FC Honka

Kokoonpanot:

FC Honka:

Vera Varis; Tia Hälinen, Anna Auvinen, Nea-Stina Liljedahl, Emma Koivisto; Linda Nyman, Kiia Laine (80. Sini Vehviläinen), Linda Nieminen; Jenny Danielsson (80. Roosa Ariyo), Samantha Monahan (65. var, 80. Julia Säppi), Riikka Hannula

vaihdossa: Iines Vuorjoki, Sani Isokivijärvi, Ia-Beate Liljedahl

TPS:

Inkeri Niemi; Mira Uronen, Emma Santamäki, Tiina Vatanen, Sari Tikkanen; Terhi Ristolainen (61. Janni Kurokallio), Ria Öling, Sini Laaksonen; Julia Tunturi, Hanna Ruohomaa, Eveliina Mäkelä (68. Heidi Rannikko)

vaihdosa: Karoliina Lindstedt, Janniina Haapaniemi, Karoliina Keskinen

Erotuomari Lina Lehtovaara, avustavat erotuomarit Tonja Paavola ja Lotta Vuorio.

Artikkelin kuvat: Petri Lunki

Yhteistyössä