Otteluennakko

Kauden viimeinen vierasottelu sunnuntaina Turussa

Kuva: Juhani Järvenpää

FC Honka pelaa kauden viimeisen vierasottelunsa ja koko kauden toiseksi viimeisen ottelunsa ylihuomenna sunnuntaina, kun keltamustat kohtaavat Turun Yläkentällä TPS:n. Ottelu käynnistyy kello 14.00.

Honka lähtee otteluun hyvässä vireessä, sillä joukkueella on alla kolmen ottelun mittainen voittoputki. Sen aikana ovat kaatuneet niin JyPK, PK-35 kuin viimeiseimpänä HJK:kin. Kahdessa viimeisimmässä Honka on pitänyt myös nollat omassa päässä.

– Kyllähän se viime voittojen avain on kuitenkin ollut se nollapeli omassa päädyssä. Maalien teossa olemme kehittyneet pitkin kautta tasaisesti, ehjän puolustuspelin kokoon saamisessa kesti pidempään. Lisäksi onnistumiset ruokkivat tietenkin onnistumisia, ja tuovat rohkeutta pelata. Se on näkynyt, ja olemme yksilötasolla olleet viime peleissä paremmalla tasolla, kommentoi toppari Katarina Naumanen.

Honka ja TPS kohtasivat kerran aiemmin tällä kaudella. Silloin vierasjoukkue haki Tapiolan urheilupuistosta voiton, loppulukemien ollessa 0-1. Naumasen mukaan Honka lähtee Turkuun erittäin revanssinälkäisenä.

– TPS osaa tehdä vastustajan pelin hankalaksi. Viimeksi emme saaneet löydettyä lopullista keinoa murtaa heidän matalaa blokkiaan. Tarvitsemme entistäkin enemmän maalinälkää ja kärsivällisyyttä murtautua hyville maalintekopaikoille. Samaan aikaan lähdemme tietenkin siitä, ettei omissa soi. TPS sai viimeksi meiltä päänahan. Nyt on aika maksaa kalavelat takaisin, hän sanoo.

TPS:llä on kauden viimeisissä otteluissa vielä erittäin paljon pelattavaa, sillä turkulaiset taistelevat yhä sarjapaikastaan ensi kaudelle. Honkaa vastaan lähtiessä joukkue on sarjan viimeisenä, mutta piste-ero karsijan paikalla olevaan Ilvekseen on vain kolme pistettä.

Pitkään ilman voittoja taivaltanut TPS on petrannut kauden loppupuolella. Hongan lisäksi se on ottanut voiton myös Ilveksestä. Mustavalkoiset antavatkin varmasti kotonaan erittäin kovan vastuksen.

Honka löytyy otteluun lähtiessä sarjan sijalta viisi. Keltamustilla on vielä mahdollisuudet nousta pronssimitaleille, mutta sitä varten toki vaadittaisiin suotuisia tuloksia myös muissa otteluissa.

– Kaksi peliä enää kautta jäljellä, se jos mikä antaa lisäboostia. Ei ole tarvetta säästellä, voi keskittyä vain tähän hetkeen ja laittaa kaiken likoon, Naumanen päättää.

TPS-FC Honka käynnistyy siis Turun Yläkentällä sunnuntaina 1.11. kello 14.00. Jos et pääse paikanpäälle, näkyy ottelu tuttuun tapaan suorana myös Ruudusta!

TPS-ottelun jälkeen Honka päättää kautensa Kansallisessa Liigassa kotiottelulla Tapiolan urheilupuistossa, kun sunnuntaina 8.11. kello 14.00 alkavaan otteluun saapuu vieraaksi Åland United. Tervetuloa silloin kannustaman Honka vielä kerran tällä kaudella voittoon!

Yhteistyössä