Otteluennakko

Honka lauantaina PK-35:den vieraaksi

FC Honka palaa lähes kahden viikon tauon jälkeen pelikentille, kun joukkue kohtaa Pihlajamäen MagneCit Areenalla PK-35:den lauantaina 10.10. Ottelu käynnistyy kello 14.00.

Honka tarjosi viimeisimmässä ottelussaan todellisen nousun. Keltamustat olivat 0-3 tappiolla JyPK:ta vastaan, mutta erittäin vahva toisen nelivitosen esitys toi 4-3 voiton. Aino Vuorinen iski maaleista kaksi, Wilma Spets ja Dana Leskinen molemmat yhden.

Honka on tehnyt koko kaudella yhteensä 24 maalia, neljänneksi eniten Kansallisessa Liigassa. Maaleista kuudesta on vastannut Dana Leskinen, Inka Kaivolalla ja Tiia Savolaisella on kasassa kolme osumaa. Loukkaantumisen jälkeen vahvasti kentille palannut Vuorinen on osunut kuuteen otteluun kahdesti. Kaksi maalia löytyy myös Vilma Hakalan, Milla Punsarin ja Wilma Spetsin tileiltä, ja yhden ovat tehneet Katarina Naumanen, Jasmin Leppioja, sekä Riikka Hannula. Yksi maali on merkitty vastustajan omaksi maaliksi.

Honka ja PK-35 ovat kohdanneet kerran aiemmin kuluneella kaudella. Tapiolan urheilupuistossa nähtiin erittäin tasainen kamppailu, mutta Katja Hakalan tehtyä ottelun ainoaksi jääneen maalin matkasivat pisteet Helsinkiin.

– Viime kohtaamisesta jäi varmasti hampaankoloon, joten lähdetään hyvällä pöhinällä lauantaina hakemaan voittoa. Meillä on takana hyvät treeniviikot. Olemme saaneet hyvin levättyä ja treenattua kohti tätä kamppailua. Joukkueen pelaaminen kehittyy koko ajan. Halusta ja tahdosta mikään ei jää kiinni, Hongan toppari Heini Toivonen sanoo.

Lauantain otteluun joukkueet lähtevät tasapisteistä. Molemmilla on kasassa kuuden voiton, kolmen tasapelin ja viiden tappion myötä 21 pistettä. Honka on sijan edellä viidentenä, joukkueista enemmän maaleja tehneenä.

Erittäin vahvasti kauden aloittaneelle PK-35:delle viime kierrokset ovat olleet vaikeampia. Viidestä viimeisestä ottelustaan se on onnistunut voittamaan vain yhden, muissa neljässä vastustaja on ollut parempi.

Joukkueen kapteeni Amanda Rantanen on ollut suuressa roolissa tällä kaudella. PK:n neljästätoista tehdystä maalista Rantanen on tehnyt kahdeksan. Kunniaa täytyy jakaa myös joukkueen puolustuspelille, viimeisenä lukkonaan maalivahti Lotta Rosenström, sillä omiin on mennyt vain kaksitoista maalia. Parempi saldo löytyy ainoastaan sarjakärki Åland Unitedilta, sarjakakkosen TiPS:n saldo näyttää samaa lukemaa.

PK-35-FC Honka pelataan siis MagneCit Areenalla lauantaina 10.10. kello 14.00 alkaen. Muistathan saapua otteluun vain terveenä! Jos olet kipeä tai et muuten pääse paikalle, seuraa ottelua suorana Ruudusta!

PK-ottelun jälkeen Honka palaa kotikentälleen Tapiolan urheilupuistoon, kun perjantaina 16.10. vieraaksi saapuu HJK. Ottelu käynnistyy kello 18.30. Tervetuloa!

Yhteistyössä