Tervetuloa Emilia Rautasola!
Honka ja 20-vuotias laitapelaaja Emilia Rautasola ovat tehneet 1+1-vuotisen sopimuksen. Rautasola siirtyy Honkaan PKKU:n riveistä.
LPS:ssä, TiPS:ssä ja yhden kauden PK-35:dessä aiemmin pelannut Rautasola siirtyi PKKU:n paitaan kaudelle 2022 ja debytoi Ykkösessä heti pelaten 22 ottelua, joissa syntyi myös kaksi maalia. Lisäksi hän pelasi T18 SM-sarjaa ja -karsintaa yhteensä 22 ottelua ja teki niissä neljä maalia. Kaudella 2023 Ykkösessä kertyi pelejä kahdeksan ja T18 SM-joukkueessa kaksikymmentä. Kauden 2024 Rautasola edusti Ykkösessä VJS:aa, pelaten kaksikymmentä sarjaottelua ja tehden niissä neljä osumaa. Viime kaudelle 2025 hän palasi PKKU:n riveihin, pelasi 24 Kansallisen Ykkösen ottelua sekä kaksi karsintapeliä ja viimeisteli niissä kaksi maalia.
– Olen innoissani siirtymisestä Honkaan. Täällä on hyvät olosuhteet sekä kehittymismahdollisuudet. Odotan tulevalta kaudelta paljon sekä itseltäni että koko joukkueelta, ja haluan omalla tekemiselläni auttaa joukkuetta pääsemään tavoitteisiin, Rautasola kommentoi.
– Emilia vahvistaa joukkueemme hyökkäysosastoa. Hän on nopea, hyvä ohittamaan ja pystyy tuottamaan uhkaa molemmilta laidoilta. Emilia on motivoitunut harjoittelija ja valmis tekemään töitä oman kehittymisensä eteen. Hienoa, että sopimus Hongan kanssa saatiin tehtyä!, iloitsee Hongan päävalmentaja Peetu Lepistö.
