Etsi tältä sivustolta

Honka jatkaa Suomen Cupin viidennelle kierrokselle

Julkaistu

Honka kohtasi Suomen Cupin neljännen kierroksen ottelussa Kakkosessa pelaavan Valtin Puotilan tekonurmen keskiviikkoillassa. Keltamustat osuivat avausjaksolla kolmesti ja toisella neljä kertaa, joten jatkopaikka tuli 7-0 voitolla.

Avausjakso

Honka otti pelin heti hallintaansa, vaikka ihan huippupaikkoja ei ensimmäisen vartin aikana nähty. Kuudennellatoista minuutilla maalitili aukesi hienolla tavalla. Elli Seiro katkoi syötön boksin kulmalla, kuljetti hieman eteenpäin ja laukoi pallon takakulmaan.

Seiro onnistui uudelleen 28. minuutilla. Jasmin Leppioja lähetti kulmapotkun maalille ja Seiro puski pelivälineen verkkoon. Kymmenen minuuttia myöhemmin syntyi keltamustien illan kolmas osuma. Pallo pelattiin boksiin Eevi Sutelalle, jonka laukaus upposi alakulmaan. Hongan 3-0 johdossa mentiin viettämään taukoa.

Toinen jakso

Elli Seiro täydensi hattutemppunsa upealla osumalla 51. minuutilla. Hyökkääjä sai pallon hieman oman boksin ulkopuolella ja kuljetti sen aina Valtin boksiin asti, josta lähtenyt laukaus upposi maaliin. Honka 4-0 johtoon.

Seiro kirjautti tilastoihinsa myös maalisyötön. Hongan viides osuma syntyi tunnin kohdalla. Armi Heikkilä vapautti läpisyötöllä Seiron, joka tarjoili vielä viereen maalitenkijä Jelena Todoshchenkolle. Todoshchenko ehti olla ennen osumaansa kentällä vain noin kolme minuuttia.

Todoshchenko viimeisteli ottelun toisensa 74. minuutilla. Hienon rakentelun päätteeksi Jasmin Leppioja pelasi hyökkääjän nokikkain Valtti-vahti Alina Heikkilän kanssa, ja viimeistely oli varma. Honka 6-0 johtoon.

Illan viimeisestä osumasta vastasi Wilma Sjöholm neljä minuuttia ennen ysikymppisen täyttymistä. Sjöholmin laukaus lähti boksin rajoilta ja Honka pääsi juhlimaan seitsemättä osumaa. Näihin lukemiin ottelu myös päättyi, joten Honka nappasi paikan Suomen Cupin viidennelle kierrokselle.

Hongan maalilla torjunut Ella-Maria Ervasti palasi loukkaantumisen jälkeen joukkueen kokoonpanoon ja pelasi samalla ensimmäiset minuuttinsa edustuksen riveissä kilpailullisessa ottelussa.

Oli raikas peli koko joukkueelta ja tuli tärkeitä onnistumisia kaikille. On hienoa päästä loukkaantumisen jälkeen takaisin pelaamaan ja lopputuloskin oli sellainen mitä lähdettiin hakemaan. Tästä on hyvä lähteä kohti kauden seuraavia pelejä! Kaiken lisäksi myös onnittelut Hongan U18 Akatemialle upeasta voitosta tänään!, Ervasti sanoi.

Liigajoukkueen lisäksi myös Honkan U18 Akatemia jatkaa Suomen Cupin viidennelle kierrokselle. Joukkue kaatoi joi toistamiseen Cupissa Naisten Ykkösen joukkueen, kun KTP kaatui jännittävien vaiheiden jälkeen 3-2 Tapiolan urheilupuistossa. Vierasjoukkue siirtyi puolen tunnin kohdalla johtoon, mutta Honka nousi tasoihin ja ohitse toisella jaksolla Venla Talvitien ja Sanni Kaukosen osumilla. KTP tasoitti vielä 2-2:een lisäajan ensimmäisellä minuutilla, mutta Alina Haapaniemi teki voittomaalin Hongalle viidennellä lisäaikaminuutilla ja keltamustat pääsivät juhlimaan upeaa jatkopaikkaa.

Hongan avauskokoonpano vs Valtti:
#1 Ella-Maria Ervasti (MV)
#4 Daniela Sandås
#5 Sanra Pulliainen
#8 Neela Antikainen
#9 Elli Seiro (61′ Eela Oljemark)
#10 Jasmin Leppioja
#17 Matilda Kuusniemi Fishwick (57′ Jelena Todoshchenko)
#28 Eevi Sutela (68′ Ida Heikkinen)
#33 Wilma Sjöholm
#35 Armi Heikkilä (68′ Nelli Miettinen)
#42 Noora Hämäläinen (68′ Inka Kaivola)

Vaihdossa: #12 Liisa Tuomi (MV)

Honka U18 Akatemian avauskokoonpano vs KTP:
#4 Alvina Banda
#5 Matilda Korpela
#7 Melissa Ahlroos (86′ Taika Auer)
#8 Alisa Mäkelä
#9 Laura Kivioja (76′ Ninni Terho)
#11 Sanni Kaukonen (76′ Jenna Tuovinen)
#12 Venla Talvitie
#14 Veera Jääskä (87′ Jenna Nikki)
#17 Milja Terho (46′ Nea Ikonen)
#19 Alina Haapaniemi
#88 Isa Schalin (MV)

Back to top