Etsi tältä sivustolta

Jasmin Leppioja jatkaa!

Julkaistu

Jasmin Leppioja jatkaa Hongassa myös kaudella 2024. Tuleva kausi on Leppiojalle jo kuudes keltamustassa paidassa.  Hän on viime vuosina ollut myös joukkueen kapteenistossa.

Koko tähänastisella urallaan Leppioja on pelannut 79 liigaottelua, joissa on syntynyt kahdeksan maalia. Näistä otteluista kymmentä vaille kaikissa hän on kantanut Honka-paitaa.

Olen viihtynyt Hongassa erinomaisesti ja Hongasta on muodostunut minulle kuin toinen perhe. Olen saanut loukkaantumisteni aikana tukea niin pelaajilta, valmentajilta kuin seuraltakin, Leppioja sanoo.

Tuntuu hyvältä jatkaa pelaamista hyvässä ja ammattimaisessa ympäristössä. Honka on minulle oikea paikka kehitykseni kannalta.

Kahtena viime kautena Leppiojan pelit ovat jääneet vähiin epäonnisten loukkaantumisten vuoksi.

Kaksi edellistä kautta on taisteltu vaikeiden loukkaantumisten kanssa ja sen takia pelit ovat jääneet vähiin. Tällä kaudella aion nauttia täysillä pelaamisesta ja toivottavasti se näkyy myös kentällä. Odotan innolla, että pääsen auttamaan joukkuetta myös muutenkin kuin kentän ulkopuolella ja pääsemme yhdessä tekemään töitä kohti tavoitteitamme, hän toteaa.

Olen iloinen, että ”Jasu” jatkaa Hongassa. Hän on tärkeä osa joukkuettamme niin kentällä, kuin sen ulkopuolellakin. Viime kausina emme ole nähneet häntä paljoa kentällä, mutta kun hän pelasi, näimme sen korkean laadun, mitä hän tuo. Odotan innolla tätä kautta, pre-season on sujunut hänellä hyvin ja se laatu, mitä hän tuo kentälle joka päivä harjoituksissa näkyy. Hän on todella älykäs pelaaja, joka ymmärtää peliä paremmin kuin kukaan jonka kanssa olen työskennellyt. Lisäksi Jasulla on hyvä tekniikka, jonka avulla hän pystyy pelaamaan pienissä tiloissa, hyvä ymmärrys ajoituksista ja liikkumisesta. Hän tuo lisäuhkaa hyökkäyslinjaamme ja lisää kilpailua hyökkäävien pelaajiemme kesken, sanoo puolestaan päävalmentaja Omar Adlani.

”Jasu” on johtaja kentällä ja sen ulkopuolella. Hän pystyy sanoittamaan korkeat odotuksemme selkeästi muulle joukkueelle. Hän ymmärtää arvomme sekä sen, mitä tämän seuran edustaminen merkitsee ja on hyvä esimerkki nuoremmille pelaajille. Odotan mielenkiinnolla mitä tämä kausi tuo Jasulle tullessaan, hän on meille tärkeä pelaaja matkalla kohti tavoitteitamme, Adlani summaa.

Back to top