Etsi tältä sivustolta

Hongalle niukka tappio vuoden toisessa harjoitusottelussa

Julkaistu

Honka kohtasi vuoden 2024 toisessa harjoitusottelussaan Esport Arenalla hallitsevan Suomen mestarin KuPS:n. Tasainen ottelu päättyi lopulta vierasjoukkueen 1-0 voittoon Gentjana Rochin tehdessä ainoaksi jääneen maalin.

Tämä oli hyvätempoinen ottelu molemmille joukkueille. Uskon, että saimme molemmat tästä irti sen, mitä haimmekin. Olen todella tyytyväinen pelaajiemme esitykseen tänään, halusimme olla kilpailullisia alusta saakka, emmekä antaa KuPS:ille liikaa aikaa. Asiat, joita olemme harjoitelleet alkavat näkyä enemmän ja enemmän jokaisessa ottelussa ja se on tärkeää prosessissamme kohti kauden alkua. Meidän tuli olla tänään erinomaisia boksipuolustamisessamme ja laukausten blokkaamisessa, sillä KuPS on niillä maalintekoalueilla alueilla erittäin vaarallinen. Emme antaneet heille tänään monta selvää maalipaikkaa, päävalmentaja Omar Adlani sanoi.

Seuraava askel meille on saada luotua useampia maalintekopaikkoja. Meidän tulee käyttää hyökkääjiemme nopeutta paljon enemmän, ja siihen tulemme keskittymään tulevalla harjoitusviikolla. Ottelun loppupuolella näkyi, että menossa on vasta preseason, fysiikkamme ei ole vielä sillä tasolla, missä sen tulee olla. Näen kuitenkin pelaajien pettymyksen heidän kasvoiltaan jo nyt, mikä on positiivista. Meillä ei ole kuitenkaan mitään syytä paniikkiin, meillä on vielä paljon aikaa kauden alkuun ja paljon töitä edessämme.

Haluan korostaa pelaajien asennetta tänään. Vaikka olosuhteet eivät olleet täydelliset ja jouduimme tekemään muutoksia ennen avauspotkua he sopeutuivat antoivat kentälle sataprosenttisen suorituksen. Se on asenne, jota haluamme nähdä tässä joukkueessa ja se on tärkein asia, johon keskitymme preseasonin aikana. Olen heistä hyvin ylpeä ja nyt alamme keskittymään PK-35-otteluun ensi viikonloppuna, Adlani summaa.

Hongan harjoituskausi jatkuu otteluiden osalta lauantaina 3.2. Silloin vieraaksi Esport Arenalle klo 17.00 saapuu siis PK-35.

Back to top