Etsi tältä sivustolta

Honka ja PK-35 Vantaa pistejakoon

Julkaistu

Honka ja PK-35 Vantaa eivät saaneet paremmuudestaan selvää kauden toisessakaan kohtaamisessa. Vieraat pääsivät Tapiolassa kahteen otteeseen maalin edelle, mutta Honka taisteli loppuun asti ja nousi kahdesti tasoihin. Pisteet menivät lopulta jakoon 2-2 lukemin.

Avausjakso

Tapiolassa nähtiin tasainen avausjakso. Maalinteon aloitti kuitenkin vierasjoukkue PK-35 Vantaa viidennellätoista peliminuutilla. Reetta Suomela pääsi nousemaan pallon kanssa, pelasi seinäsyötön Liina Tervon kanssa ja laukoi pallon Honka-maalin verkkoon.

Kauaa ei Honka antanut kuitenkaan vieraiden johtoasemastaan nauttia. Pelattiin ottelun 18. minuuttia, kun Inka Kaivola lähetti upean pitkän avauksen omalta kenttäpuoliskolta, joka vapautti Elli Seiron. Seiro piti Nette-Nina Hiltusen irti pallosta ja viimeisteli 1-1 osuman kauden kolmannellaan maalin alakulmaan.

26. minuutilla Sanra Pulliainen kokeili vasurillaan boksin kaarelta, mutta laukaus suuntautui liiaksi päin PK-vahti Irea Virtanen Espejoa. Puolen tunnin kohdalla Wilma Sjöholm pääsi nokikkain Virtanen Espejon kanssa, mutta laukaus meni hieman ohi maalista.

Tauolle mentiin lukemissa 1-1.

Elli Seiron 1-1 maali.

Toinen jakso

Honka kokeili johtomaalin tekemistä toisen jakson ensimmäisen kympin aikana. Niin Sjöholmin kuin Seironkin laukaukset karkasivat kuitenkin yli maalin.

57. minuutilla PK-35 Vantaa sai hyvän hyökkäyksen. Honka-puolustus peitti uhrautuvasti ensimmäiset yritykset, mutta Rosa-Tuulia Mikkolalle, jonka laukaukseen Sofia Manner venytti alakulmasta kätensä tielle.

Vieraat nappasivat johtoaseman toistamiseen 68. minuutilla. Ilona Walta lähetti matalan keskityspallon joka tuli aina Liina Tervolle saakka. Tervo laukoi liigauran toisella maalillaan vantaalaiset edelle.

Honka ei kuitenkaan takaiskusta lannistunut vaan laittoi kaiken peliin loppuun saakka. Se palkittiin 87. minuutilla, kun vain minuuttia aiemmin kentälle vaihdettu Annika Idman viimeisteli Noora Juuselan laukomasta kulmapotkusta komeasti 2-2 tasoitusosuman. Maali oli Idmanille samalla ensimmäinen Kansallisessa Liigassa.

Annika Idmanin 2-2 osuma.
Inka Kaivola, Elli Seiro ja Daniela Sandås juhlivat Annika Idmanin kanssa 2-2 tasoitusmaalia, joka oli samalla Idmanin liigauran ensimmäinen. Kuva: Juhani Järvenpää

Lisämaaleja ei loppuminuuttien aikana nähty, joten pisteet laitettiin jakoon 2-2 lukemin. Honka jatkaa Kansallisessa Liigassa viidentenä.

Oli todella hieno fiilis tehdä uran ensimmäinen liigamaali ja vieläpä kotikentällä. Osuma tuli myös hyvään kohtaan pelissä ja oli tärkeää, että saimme ansaitun pisteen tästä ottelusta, Idman iloitsi ottelun jälkeen.

Sanra Pulliainen oli puolestaan ensimmäistä kertaa Kansallisessa Liigassa avauskokoonpanossa. 18-vuotias Hongan oma kasvatti debytoi liigatasolla viime kaudella ja oli pelannut tällä kaudella liigassa vaihdosta kahdessa ottelussa 53 minuuttia.

Pientä jännitystä oli, mutta tuntui mahtavalta pelata ensimmäistä kertaa avauksessa. Pelasin tänään itselleni uudella pelipaikalla. Peli sujui kuitenkin ihan hyvin. Taistelimme hyvin joukkueena koko peli ja saimme luotua hyvin maalipaikkoja. Viimeisissä ratkaisuissa olisimme voineet olla vielä tehokkaampia, Pulliainen kommentoi.

Sanra Pulliainen oli ensimmäistä kertaa avauskokoonpanossa Kansallisessa Liigassa ja kellotti 69 minuuttia. Kuva: Juhani Järvenpää

Honka sai myös suuren tuon kannattajakatsomon upeasta kannustuksesta.

Kiitos faneille tänään, jotka kannustivat läpi ottelun. Loitte upean tunnelman ja autoitte joukkueen läpi vaikeiden hetkien, päävalmentaja Omar Adlani kiitteli.

Seuraavan kerran keltamustat nähdään pelikentillä tasan viikon päästä lauantaina 29.7. Silloin vastassa on vieraskentällä Pihlajamäessä PK-35. Seuraava kotiottelu Tapiolan urheilupuistossa pelataan tiistaina 1.9. Silloin Hongan vieraaksi saapuu ONS kello 18.30 alkaen!

Hongan avauskokoonpano:
#1 Sofia Manner (MV)
#4 Daniela Sandås
#5 Sanra Pulliainen (69′ Iida Kainulainen)
#7 Saara Lappalainen (86′ Annika Idman)
#9 Elli Seiro
#15 Inka Kaivola (C)
#17 Matilda Kuusniemi Fishwick (78′ Venla Lamberg)
#23 Noora Juusela
#33 Wilma Sjöholm (78′ Ada Eronen)
#42 Noora Hämäläinen
#88 Nana Yang

Vaihdossa: #2 Aino Nurmi, #16 Iida Laine, #70 Veera Tammi

Back to top