Etsi tältä sivustolta

Aino Vuorinen palaa Hongan riveihin

Julkaistu

Viime syksynä Yhdysvaltoihin Virginia Techin yliopistoon siirtynyt Hongan oma kasvatti Aino Vuorinen palaa vahvistamaan keltamustien joukkuetta. 20-vuotias Vuorinen teki debyyttinsä pääsarjatasolla kaudella 2019. Yhteensä hän on tähän mennessä pelannut 44 liigaottelua, joissa on syntynyt kymmenen maalia.

Tosi kiva fiilis olla taas takaisin tutussa ympäristössä tuttujen pelaajien ja valmennuksen kanssa! Hongassa on aina hyvä pöhinä! Itselleni on tärkeää saada hyvää treeniä alle ja pitää tuntumaa yllä ajatellen tulevaa kautta Yhdysvalloissa. Odotan innolla pelejä ja treenejä, aina tuntuu hyvältä laittaa Honka-paita päälle!, Vuorinen kommentoi.

On hienoa saada Aino takaisin Honkaan! Hän on ollut tärkeä osa Honkaa viime vuosina ja oli sitä myös ensimmäisenä vuonnaan Virginia Techissä. Olen seurannut suuren osan hänen otteluistaan ja hän on pelannut hyvin korkealla tasolla ottelusta toiseen, erityisesti ottaen myös huomioon hänelle kokonaan uuden pelipaikan. Ainolta saamme rauhallisen ja rennon preesensin treeneihin ja otteluihin. Huolimatta nuoresta iästään hän pelaa hyvin kypsästi. Ainon taidot pallon kanssa ja hänen nopeutensa auttavat häntä pääsemään helposti takaisin mukaan joukkueeseemme, päävalmentaja Omar Adlani puolestaan toteaa.

Tervetuloa takaisin Aino!

Back to top