Tervetuloa Katriina Kuoksa!
FC Honka ja 24-vuotias keskikenttäpelaaja Katriina Kuoksa ovat tehneet 1+1-vuotisen sopimuksen.
ONS:n kasvatti saapui Honkaan ensimmäisen kerran kaudeksi 2016. Hän pelasi keltamustassa paidassa kolmessa Suomen Cupin ottelussa sekä kahdessatoista liigaottelussa ennen kun siirtyi pelaamaan ja opiskelemaan Yhdysvaltoihin, University of Central Floridaan. Siellä kuluivat vuodet 2016-2020.
– On mukava olla taas Espoossa. Hongalla on hyvä valmennustiimi ja treenipuitteet. Itse odotan kautta innolla, meillä on joukkueessa paljon nuoria pelaajia, joten toivon, että pystyn itse tuomaan joukkueeseen myös hieman kokemusta, Kuoksa kommentoi.
– Olen erittäin iloinen, että Katriina on mukana joukkueessamme. Hän on viettänyt viimeiset vuodet Yhdysvalloissa ja pelannut kovatasoisia otteluita. Katriina on hyvä jalalla ja pystyy pelaamaan pienissäkin tiloissa kovan paineen alla. Hänellä on kyky pelata palloa eri etäisyyksille, mikä lisää vaihtoehtoja hyökkäyspelaamiseemme. Katriina on myös erittäin ahkera ja periksiantamaton pelaaja, joka tykkää riistää pallon takaisin joukkueelle puolustuspäässä. Lisäksi hän tuo johtajuutta ja kokemusta nuoreen joukkueeseen. Odotan innolla näkeväni hänet Honka-paidassa. Tervetuloa takaisin Honkaan Katriina!, sanoo puolestaan päävalmentaja Omar Adlani.