Etsi tältä sivustolta

Honka voittoon vahvalla toisen jakson esityksellä

Julkaistu

Honka ja TiPS kohtasivat Suomen Cupin lohkovaiheen ottelussa, jossa panoksena oli myös puolivälieräpaikka. Hongalle riitti ottelusta tasapeli tai voitto jatkoon, ja lopulta se nappasikin voiton lukemin 4-2.

Avausjakso

Ottelu alkoi Hongan kannalta synkästi, kun vierasjoukkue pääsi iskemään johtomaalin jo neljännellä peliminuutilla.

Maalin jälkeen avausjakso mentiin suurilta osin ilman suurempia maalipaikkoja. Honka sai peliä hallintaansa, mutta huippupaikkoja se ei onnistunut luomaan.

39. minuutilla Anna Nurmi kokeili boksin rajoilta, mutta Sonja Ferm torjui Hongan maalilla varmasti.

Honka sai luotua muutamia puolittaisia tekopaikkoja jakson loppupuolella, mutta lisämaaleja ei avausjaksolla nähty ja tauolle mentiin vieraiden maalin johdossa.

Toinen jakso

Toiselle jaksolle Honka löysi hyökkäyspelaamiseensa uuden vaihteen ja vyörytti enemmän hyökkäyksiä kohti TiPS-maalia. Palkinto tuli 56. minuutilla, kun Wilma Spets puski kulmapotkusta pallon maaliin ja tilanteeksi 1-1.

Kauaa ei tasatilanne kuitenkaan pysynyt. Vain muutamaa minuuttia myöhemmin Roosa Ariyo sai pallon maalinedustalle ja viimeisteli Honka-puolustuksen estelyistä huolimatta vieraiden illan toisen osuman.

Honka ei kuitenkaan luovuttanut vaan nousi jälleen tasoihin 64. peliminuutilla. Tiia Savolainen pelasi vahvan nousun tehneelle Spetsille, joka laukoi alakulmaan illan toisen osumansa.

Honka oli lähellä siirtyä johtoon 72. minuutilla. Aino Vuorinen keskitti, mutta Jasmin Leppioja ei aivan yltänyt palloon.

Honka siirtyi ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon, kun kellossa oli 78. minuuttia. Hyvin puolustetun erikoistilanteen jälkeen Aino Vuorinen nappasi pallon, pelasi sen Leppiojalle ja lähti itse vauhdikkaaseen nousuun. Leppioja tarjoili tarkalla syötöllä Vuorisen nokikkain TiPS-vahti Isokäännän kanssa, eikä Vuorinen erehtynyt. Pallo maaliin ja taululle Hongan johtolukemat 3-2.

Myös TiPS:illä oli toisella nelivitosella omat paikkansa. Se sai luotua tilanteita Honka-maalille erityisesti kulmapotkuista, mutta Honka-puolustus ja viimeisenä lukkona Sonja Ferm maalillaan pitivät tikkurilalaiset poissa maalinteosta.

Honka iski vielä neljännen osuman viitisen minuuttia ennen ysikymppisen täyttymistä. Leppioja pelasi vierelleen Eevi Sutelalle, jonka tarjoilun Vuorinen käytti hyväkseen ja laukoi taululle varmalla sijoituksella numerot 4-2.

Nämä lukemat jäivät myös ottelun loppulukemiksi. Honka sijoittuu tuloksen myötä lohkossaan toiseksi tasapisteisiin PK-35 Vantaan kanssa, mutta heikommalla maalierolla. Hongan ottelut Cupissa jatkuvat puolivälierissä myöhemmin maaliskuun aikana.

– Pelin alku oli sekava ja meillä kesti päästä omaan peliimme kiinni. Kuitenkin 20 minuutin jälkeen peli oli meidän hallussamme. Liikutimme palloa hyvin ja uskalsimme pelata omilla vahvuuksillamme, kahden maalin Aino Vuorinen tiivisti ottelun kulun.

– Voitimme tänään, koska kaikki tekivät älyttömän paljon töitä molempiin suuntiin. Uhrauduimme pallon eteen omassa boksissamme ja voitimme kaksinkamppailuita. Vaikka olimmekin tappiolla muutamaan otteeseen, kentällä oli todella luottavainen fiilis siihen, että pääsemme tasoihin ja ohi. Kaiken kaikkiaan oli todella kiva nähdä, että pelaajat oikeasti nauttivat tänään pelaamista ja uskoivat omaan tekemiseen, hän summasi voiton avaimet.

Hongan kokoonpano:
#4 Daniela Sandås
#8 Aino Vuorinen
#11 Venla Lindfors (60′ Eevi Sutela)
#14 Wilma Spets
#15 Inka Kaivola (60′ Krista Hakala)
#16 Katja Hakala (67′ Jasmin Leppioja)
#17 Tiia Savolainen (85′ Aino Nurmi)
#21 Katarina Naumanen
#31 Sonja Ferm (MV)
#66 Niia Salminen (46′ Heini Toivonen)
#88 Nana Yang

Vaihdossa: #1 Sofia Manner (MV), #23 Noora Juusela

Back to top