Etsi tältä sivustolta

Jasmin Leppioja vahvistaa Hongan hyökkäystä myös kaudella 2021

Julkaistu

Leppiojalle tuleva kausi on kolmas Hongassa. Päättyneellä kaudella vastuuta tuli kahta vaille kaikissa Kansallisen Liigan otteluissa, yhteensä 790 minuuttia.

20-vuotias hyökkääjä siirtyi Honkaan kaudelle 2019. Hän iski liigauransa avausmaalin kuluneella kaudella ja heilutti vastustajan maaliverkkoja kaiken kaikkiaan kolme kertaa. Lisäksi Leppioja viimeisteli talvella Hongan voittomaalin Suomen Cupin ottelussa TPS:aa vastaan.

– Jatkosopimuksen allekirjoittaminen tuntui luontevalta ratkaisulta. Olen enemmän kuin iloinen, että saan jatkaa tämän huikean porukan kanssa. Meillä on täällä erittäin hyvät mahdollisuudet kehittyä, sekä loistavat puitteet mennä kohti ammattimaisempaa arkea, Leppioja sanoo.

Leppioja lähtee tulevaan kauteen kovin tavoittein.

– Viime kaudesta jäi paljon hampaan koloon, mutta uskon että se on omalta osaltaan hyvä asia miettien tulevaa kautta. Meillä on paljon näytettävää ja aiomme olla entistäkin kovempi Honka! Teemme varmasti paljon töitä yhteisten tavoitteidemme eteen. Henkilökohtaisesti toivon, että saan kaiken potentiaalin itsestäni irti, jotta voin auttaa joukkuettamme mahdollisimman paljon. Toivon myös, että saan paljon onnistumisia ja kehityn pelaajana entisestään.

Päävalmentaja Rosa Lappi-Seppälän mukaa Leppioja tuo joukkueeseen pelitaitojen lisäksi paljon myös henkisellä puolella.

– Jasmin on taistellut upeasti itsensä läpi vaikeiden jaksojen. Hän kehittyi viime kaudella erittäin paljon ja oli tärkeä osa meidän hyökkäyspelaamistamme. Jasmin omaa hyvän pelinlukutaidon, pystyy suojaamaan vahvasti palloa ja on teknisesti taitava ja hyvä viimeistelijä. Hän nostaa kilpailuhenkisyydellään vaatimustason aina korkealle niin itselleen kun muillekin pelaajille ja on hyvä tsemppaamaan muita parhaaseen mahdolliseen suoritukseen, hän toteaa.

#MeOllaanHonka

Back to top