Etsi tältä sivustolta

Joukkue 2018 – Henni Malinen

Julkaistu

Hongan viime kauden joukkueen runkopelaajien jatkosopimukset saavat jatkoa, kun joukkueen kaikissa 23 liigaottelussa esiintynyt hyökkääjä Henni Malinen jatkaa joukkueessa kaudella 2018. Kaikkiaan yli 200 liigaottelua pelannut Malinen on urallaan tehnyt 61 maalia ja niistä 10 päättyneellä kaudella. Alkava kausi on Hennille Hongassa jo kahdeksas. Espoolaispaidassakin otteluja on kertynyt kiitettävä 138 kappaletta.

Luciano Posillipo, päävalmentaja

Henni tuo joukkueeseen esimerkkiä kokonaisvaltaisesta harjoittelusta ja joukkueelle pelaamisesta. Henni on muutaman vuoden aikana kehittänyt pelaamistaan monipuolisemmaksi. Hän suoriutuu hyvin tasaisesti kentän joka osa-alueella. Puolustuspelissä Henni osaa hyvin peittää tiloja sekä tukee oman laitansa pelaajia tunnollisesti. Hyökkäyspelissä hän pystyy olemaan selkeä laitapelaaja tai enemmän peliä rakentavassa roolissa ja on hyvä kombinaatiopelaaja. Viime vuonna Henni onnistui maaliteossakin ihan mallikkaasti. Hennillä alkaa kahdeksas kausi Hongassa ja hänestäkin voitanee puhu tietynlaisen honkaikonina peräkkäisten vuosien osalta nykyhongassa.

Henni Malinen, hyökkääjä

Mestaruuden jälkeen oli helppo päätös jatkaa hongassa. Viime kausi oli myös omalta osalta onnistutunut joten edelleen nälkää ja virtaa riittää pelamiseen Suomen kovimmassa joukkueessa. Meillä on erittäin hyvä joukkue ja hyvä joukkuehenki jonka johdosta nautin niin treenaamisesta kuin pelaamisesta tässä joukkueessa!

Back to top