Etsi tältä sivustolta

Naisten Liiga 2016: PK-35 Vantaa – Honka

Julkaistu

Otteluennakko

Naisten Liigan alkusarjan päätöskierros pelataan lauantaina. FC Hongan vastustaja toisen kierroksen lopuksi on vaikein mahdollinen, sillä joukkue kohtaa sarjaa selvästi johtavan PK-35 Vantaan Myyrmäessä. Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kertaalleen. Vantaalaisryhmä vei toukokuun lopussa pisteet Tapiolasta lukemin 1-4. Lauantain ottelun lisäksi joukkueet tulevat pelaamaan vastakkain vielä kahdesti tällä kaudella. Kerran Naisten Liigan yläloppusarjassa ja tämän lisäksi Naisten Respect Suomen Cupin finaalissa lokakuun puolivälissä.

Molemmat joukkueet ovat kokeneet pelaajamenetyksiä kauden varrella. Viimeisimpinä lähtijöinä ovat PK-35 Vantaan Naisten Liigan maalipörssiä johtava Sanni Franssi, sekä Hongan Riikka Hannula ja Katriina Kuoksa. Franssi siirtyi Sveitsiin, Hannula Italiaan ja Kuoksa Yhdysvaltoihin. Vantaalaiset ovat paikanneet menetyksiä nostamalla nuoren Mette Barckin B-tytöistä naisten ryhmään. Maiju Hirvonen tekee myös paluun vantaalaisten paitaan pienen tauon jälkeen.

PK-35 Vantaan paras maalintekijä Naisten Liigassa on siis jo joukkueen jättänyt Franssi, hänellä on kasassa peräti 20 liigaosumaa. Toista sijaa joukkueen sisäisessä pörssissä pitää Hanne Ojanperä joka on osunut 12 kertaa. Sanna Saarisella maaleja on 11. Franssi kerännyt eniten myös veikkauspörssipisteita, kaikkiaan 21 kappaletta. Häntä seuraavat Ojanperä 13:lla ja Tiia Painilainen kahdeksalla pisteellä.

Myös yksi Hongan parhaimmista maalintekijöistä on siirtynyt muualle, sillä Hannula jakoi joukkueen sisäisen pörssin kärkisijaa yhdessä Vera Saastamoisen kanssa kuudella maalilla. Hongan maalit ovat jakautuneet tasaisesti sillä kaksikkoa seuraa Henni Malinen ja Sini Vehviläinen neljällä osumalla. Veikkauspörssissä Hongan paras on ollut Malinen, jolle pisteitä on kertynyt 14. Toisena on viime viikolla toistaiseksi viimeisen pelinsä Hongassa pelannut Kuoksa kuudella pisteellään.

Joukkueiden keskinäiset kohtaamiset ovat Naisten Liigassa olleet PK-35 Vantaan hallitsemia. Kahdeksastatoista pelatusta ottelusta vantaalaiset ovat voittaneet kaksitoista. Hongalla voittoja on kolme, samoin tasapelejä. Maaliero on vantaalaisien hyväksi 42-19.

 

Naisten Liigan ottelu PK-35 Vantaa – FC Honka pelataan Myyrmäki Stadionilla 20.8. kello 17:00 alkaen.

Back to top