Etsi tältä sivustolta

Naisten Liiga 2014: Merilappi United – FC Honka

Julkaistu

Naisten Liigan ensimmäisen kierroksen päätösottelussa kohtasivat Merilappi United ja FC Honka Karihaaran tekonurmella ensimmäistä kertaa Naisten Liigassa. Kärkikamppailuihin kuuluva ottelu kääntyi yllättävän selvästi vieraille, sillä MelU on ollut tähän asti voittamaton kotikentällään liigassa. Honka vyörytti hyökkäyksiään emäntiään innokkaammin läpi ottelun. Niinpä Tia Hälinen, Anna Auvinen, Roosa Ariyo ja Samantha Monahan veivät espoolaiset maaleillaan tavoittamattomaan johtoon ennen kuin Esther Edem rikkoi kemiläisten kuparisen. Edemin maali oli tosin merkityksellinen sarjataulukon kannalta, sillä sen ansiosta kotijoukkue säilytti maalieron turvin kolmospaikkansa ennen neljänneksi noussutta Honkaa. Kaikki viis maalintekijää osuivat ensimmäistä kertaa maalipuiden väliin tällä kaudella Naisten Liigassa, mutta Esther Edem oli ainoa, jolle tämä oli myös avausmaali liigahistoriassa.

2.6.2014 klo 20.00 City Sport Areena, tekonurmi, Kemi

Merilappi United – FC Honka 1-4 (0-2)

2. 0 – 1 Tia Hälinen (Kiia Laine)

42. 0 – 2 Anna Auvinen (Nea-Stina Liljedahl)

67. 0 – 3 Roosa Ariyo (Kiia Laine)

68. 0 – 4 Samantha Monahan (Emma Koivisto)

88. 1 – 4 Esther Edem (Natalia Kuikka)

Yleisöä 460

FC Honka siirtyi johtajan paikalle jo toisella peliminuutilla. Riikka Hannula riisti pallon ja pudotti taakse Kiia Laineelle. Hän antoi syötön keskiympyrästä vasemmalta nousseelle Tia Häliselle, joka ohitti pari vastustajaa siirtyen samalla poikittain keskelle kenttää. Noin 25 metristä lähti sitten tarkka nosto, joka tippui aivan maalin oikeaan yläkulmaan.

Toisen maalin alusti Nea-Stina Liljedahl, joka antoi sivuvapaapotkun oikeasta laidasta kohti etunurkkaa. Anna Auvinen oli paikalla ja nosti kantapäällään ilmasta pallon verkkoon yli vastaan tulleen Ida-Sofia Helppikankaan.

Toisen jakson maalitili avautui Kiia Laineen oivaltavasta syötöstä. Hän laittoi ristipallon vasemmalta Roosa Ariyolle, joka karisti puolustajan taakseen ja nousi alueelle. Maalivahti torjui ensimmäisen vedon, mutta reboundin laittoi Ariyo varmasti sisään.

Hongan viimeinen maali syntyi hienon syöttökuvion päätteeksi. Kiia Laine syötti keskiviivan tuntumasta vasemmalta ristiin Roosa Ariyolle, joka jatkoi etuvasemmalle Jenny Danielssonille. Hän jatkoi saman tien etuoikealle kohti päätyrajaa, jonne kirmasi Emma Koivisto. Luja poikittaissyöttö maalin eteen tavoitti Samantha Monahanin, jonka ohjaukseen pääsi Ida-Sofia Helppikangas väliin, mutta pallo jäi Monahanin jalkoihin ja siirto tyhjiin lisäsi vieraiden johtoa.

Merilappi Unitedin kavennus syntyi kulmapotkun jälkitilanteesta. Natalia Kuikka jatkoi oikealta tulleen kulman maalin eteen, josta pallo kimposi puolustukselta vapaana keskellä olleelle Esther Edemille. Voimakas tykitys piti näin MelUn edelleen Hongan yläpuolella sarjataulukossa.

Toinen sarjakierros alkaa käänteisessä järjestyksessä, joten joukkueet kohtaavat uudestaan jo tulevana lauantaina Tapiolan urheilupuistossa. Ottelu alkaa kello 14 ja siihen on vapaa pääsy.

Veikkauspörssipisteet:

3p Tia Hälinen, FC Honka

2p Samantha Monahan, FC Honka

1p Emma Koivisto, FC Honka

Kokoonpanot:

Merilappi United:

Ida-Sofia Helppikangas; Marjut Palonen, Giuleana Lopez, Larissa Kuikka (46. Laura Tolonen), Emma Heikkilä, Natalia Kuikka, Emmi Liias, Jennifer Jones, Ines Spelic (73. Camilla Kari), Esther Edem, Jerina Kaja (73. Tanja Miettunen)

vaihdossa: Iida Jaako, Veera Virkkala, Janita Puhakka

FC Honka:

Vera Varis; Tia Hälinen, Anna Auvinen, Nea-Stina Liljedahl, Emma Koivisto; Kiia Laine Linda Nyman, Jenny Danielsson (76. Linda Nieminen); Riikka Hannula (82. Julia Säppi), Samantha Monahan, Anna Vlasoff (46. Roosa Ariyo)

vaihdossa: Iines Vuorjoki

Erotuomari Janne Jussila, avustavat erotuomarit Joakim Väärälä ja Jussi Juusola.

Back to top