Etsi tältä sivustolta

Uuteen kauteen uudistetulla organisaatiolla

Julkaistu

FC Hongan naisten edustusjoukkueen uutena päävalmentajana aloittaa Rosa Lappi-Seppälä. Kolmivuotisella sopimuksella mahdollistetaan pitkäjänteinen toiminnan kehittäminen niin edustusjoukkueessa kuin koko honkalaisen tyttöpolun rakentamisessa. Päätoimiseen toimenkuvaan kuuluukin tyttöpuolen nuorisourheiluvaiheen ja huippu-urheiluvaiheen pelaajakehitystyön prosesseista vastaaminen.

Lappi-Seppälä on toiminut alle 23-vuotiaiden naisten jalkapallomaajoukkueen päävalmentajana vuodesta 2017. Tämän lisäksi hän on toiminut mm. Uudenmaan piirin alue- ja piirijoukkueissa sekä Mäkelänrinteen urheilulukion aamuvalmennuksessa. Lappi-Seppälä on toiminut tiiviissä yhteistyössä myös naisten A-maajoukkueen päävalmentajan Anna Signeulin kanssa ja oli viime kuussa mukana A-maajoukkueen kanssa Kiinassa pelatussa kansainvälisessä turnauksessa, jossa Hongasta mukana olivat Anna Auvinen, Saara Lappalainen, Linda Nyman ja Paula Myllyoja. Honkaan Lappi-Seppälä siirtyy KoiPSin valmennuspäällikön tehtävistä.

– Hongassa on jo pitkään ollut menestyviä joukkueita, osaavia ihmisiä sekä erittäin päteviä valmentajia. Se, että seura nöyrästi osoittaa halua sekä keinoja kehittää toimintaansa ammattimaisesti, laaja-alaisesti sekä pitkäjänteisesti, saa minut innostumaan. Samaan aikaan syvä kunnioitus edeltäviä toimijoita kohtaan velvoittaa antamaan kaikkensa, jottei heidän työnsä valuisi hukkaan. Henkilökohtaisesti koen tämän hienoksi mahdollisuudeksi kehittää omaa osaamistani, olla osana jotain isompaa eikä vähiten auttaa omalta osaltani pelaajia, joukkueita ja seuraa nousemaan seuraavalle tasolle, Lappi-Seppälä kertoo.

Valmennustiimin lopullinen roolitus on käynnissä ja pelaajasopimusneuvottelut hyvässä vaiheessa. Uuden kauden harjoitukset käynnistyvät ensi viikolla ja lisää uutisia joukkueen kokoonpanosta tullaan tiedottamaan lähiaikoina.

– Joukkue on jo pitkää kuulunut Naisten Liigan kestomenestyjiin, joten toiminnan tavoitteet tulee asettaa korkealle myös tulevalla kaudella. Samaan aikaan sen tulisi palvella myös seuran isompaa strategiaa sekä visiota pelaajakehityksessä. Pitkään naisjalkapallon parissa olleena, olen äärimmäisen iloinen, että seura haluaa ottaa yhä enemmän vastuuta tästä kokonaisuudesta, Lappi-Seppälä lisää.

Lappi-Seppälällä on takanaan merkittävä jalkapalloura, jonka aikana hän voitti kotimaassa mestaruuden kahdeksan kertaa ja Suomen Cupin viidesti. Kansainvälistä kokemusta Lappi-Seppälä on hankkinut pelaamalla mm. belgialaisessa Anderlechtissa ja italialaisissa seuroissa ACF Torinossa, AC Foronissa, Fiammamonzassa ja ACF Milanissa. Lappi-Seppälällä on UEFA A -koulutus ja tavoitteena on täydentää sitä pian UEFA Pro -koulutuksella.

 

Muista organisaatiomuutoksista lisätietoja seuran sivuilla.

 

Back to top