Otteluennakko

Kauden toiseksi viimeinen kotiottelu edessä

Kuva: Juhani Järvenpää

Honka pelaa huomenna lauantaina kauden toiseksi viimeisen kotiottelunsa, kun TiPS saapuu vieraaksi Tapiolan urheilupuiston nurmella kello 14.00 alkavaan otteluun.

Honka palasi Åland Unitedille kärsityn tappion jälkeen voittokantaan, ja kaatoi viime kierroksella JyPK:n vieraskentällä luvuin 1-0. Samalla keltamustat varmistivat vähintään hopeiset mitalit. Mestaruuskin on vielä mahdollinen, mutta se vaatisi sarjakärki HJK:n kompurointia.

TiPS lähti yläloppusarjaan kolmannelta sijalta, mutta on kärsinyt tappiot niin HJK:lle, kuin KuPS:llekin, Näin ollen Åland United on ohittanut vantaalaiset sarjataulukossa. Piste-eroa on tosin vain yksi piste. Lisäksi KuPS vaanii kahden pisteen päässä, joten pronssitaistelusta tulee erittäin tiukka.

TiPS:n parhaat maalintekijät ovat tällä kaudella olleet yhdeksästi osuneet Jenna Topra ja Nora Lehto.

Honka ja TiPS ovat kohdanneet kuluneella kaudella kahdesti. Tikkurilassa Honka vie pisteet 1-0 Inka Kaivolan rangaistuspotkusta upottamalla osumalla. Tapiolassa päädyttiin puolestaan pistejakoon numeroin 1-1.

-TiPS ei ole ollut meille mikään helppo vastus tällä kaudella, ja heillä on vielä paljon pelissä. Vaikka varmistimme jo hopeiset mitalit, lähdemme todellakin hakemaan kaikista jäljellä olevista peleistä kolmea pistettä – mestaruuskaan ei ole vielä ratkennut. Olen luottavaisin mielin joukkueen tekemiseen. Mikäli toteutamme perusasiat hyvin, uskon että pääsemme hyvään lopputulokseen, kommentoi kapteeni Milla Punsar.

TiPS-ottelun jälkeen Honka kohtaa pienen tauon jälkeen kotonaan KuPS:n. Kaksi keltamustaa joukkuetta kohtaavat Tapiolan urheilupuiston nurmella sunnuntaina 13.10. kello 14.00 alkaen. Kausi päättyy sunnuntaina 20.10. HJK:ta vastaan Telia 5G Areenalla niin ikään kello 14.00 käynnistyvässä kamppailussa.

 

Yhteistyössä