Honka matkustaa JyPK:in vieraaksi

Hongan urakka ylemmässä loppusarjassa jatkuu huomenna lauantaina, kun keltamustat matkaavat Jyväskylään JyPK:in vieraaksi.
Honka kärsi loppusarjan ensimmäisessä kamppailussa 0-3 tappion Åland Unitedille. Tappiosta huolimatta se lähtee lauantaihin sarjan toiselta sijalta. Eroa kärkipaikkaa pitävään HJK:hon on kahdeksan pistettä, sarjakolmonen TiPS on saman verran keltamustia perässä.
Hongan tehokkaimnat maaliruiskut ovat olleet kuudesti verkkoja heiluttaneet Milla Punsar ja Riikka Hannula. Anni Miettusella, Aino Vuorisella, ja Dana Leskisellä on kasassa neljä maalia.
Hongan leirissä tiedetään hyvin, millä aseilla palataan jälleen voittokantaan.
-Tietysti meidän pitää parantaa puolustuspeliämme paljon edellisestä pelistä, meille tehtiin siinä kuitenkin kolme maalia. Lisäksi viimeistelyä pitää parantaa. Meillä oli Ålandiakin vastaan paljon paikkoja, mutta niitä pitää laittaa sisään kovemmalla prosentilla, kommentoi hyökkääjä Aino Vuorinen.
JyPK pääsi ylempään loppusarjaan kuudentena, eli viimeisenä joukkueena. Loppusarjan avausottelussaan se kärsi HJK:lle Helsingissä 3-0 tappion. Joukkueen riveistä löytyy vahvaa maalintekovoimaa, sillä Henna Honkanen on kahdellatoista osumallaan koko sarjan maalipörssin toisella sijalla. Lisäksi Lavdije Begolli on säestänyt hyvin kuudella maalillaan.
Honka ja JyPK ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti. Ensimmäisestä kohtaamisesta pisteet jäivät luvuin 2-0 Espooseen, Jyväskylässä päädyttiin runkosarjan päätöskierroksella 2-2 tasatulokseen.
-Odotan ottelusta tietysti kovaa peliä. JyPK on pelannut hyvän kauden. Meidän pitää olla parempia kuin viime viikolla ja myös parempia kuin viimeksi Jyväskylässä, Vuorinen sanoo.
JyPK-kamppailun jälkeen Hongan kausi jatkuu kahdella kotiottelulla Tapiolan urheilupuistossa. Lauantaina 28.9. kello 14.00 alkavaan otteluun vieraaksi saapuu TiPS, ja sunnuntaina 13.10. kello 14.00 alkaen kohdataan KuPS.